Tarinat ja julkaisut Saaren kartanon residenssi 17.04.2025 ”Unohdetaan ymmärrys, otetaan tilalle vastuu” – Susanna Hast etsii vaihtoehtoa terapiasukupolven äitisuhteelle Tarinat ja julkaisut Saaren kartanon residenssi 17.04.2025 ”Unohdetaan ymmärrys, otetaan tilalle vastuu” – Susanna Hast etsii vaihtoehtoa terapiasukupolven äitisuhteelle Reviving the Wild Reviving the Wild -sisällöt esittelevät Saaren kartanon ekologista residenssitoimintaa eri näkökulmista. Tällä kertaa haastattelussa on residenssin kutsutaiteilija. Jokaiselle yksilöresidenssijaksolle kutsutaan taiteilija tai tutkija, joka keskittyy työskentelyssään ekologisiin kysymyksiin. Kutsutaiteilijaohjelma tarjoaa residenssiläisille keinoja ekologisen ajattelun syventämiseen ja luontoyhteyden tarkasteluun. Teksti Venla Rossi Kuvat Jussi Virkkumaa Jaa: Palkittu kirjailija viimeistelee Saaren kartanon residenssissä syksyllä ilmestyvää romaaniaan. Genrejä sekoittava kirja käsittelee äidin ja tyttären suhteen kipukohtia ja vastuita. ”Onhan tämä melkoisen jännittävää aikaa”, kirjailija Susanna Hast sanoo ja pyörittelee kahvikuppia kädessään. ”Vähintään joka toinen päivä on sellainen olo, että en voi oikeasti julkaista tätä kirjaa.” Hast on paitsi kirjailija, myös laulunkirjoittaja ja tutkija. Hän työskentelee Saaren kartanon residenssin kutsutaiteilijana maalis- ja huhtikuussa 2025. Hän viimeistelee Mynämäellä uutta romaaniaan. Toivottomuus ilmestyy tänä syksynä. Kirja käsittelee äidin ja tyttären suhteen vaikeutta. Kirjallisuus ja taide ovat pitkään kertoneet tarinoita isistä, jotka jättävät perheensä tai joihin otetaan etäisyyttä huonon käytöksen takia. Välien katkaiseminen äitiin on kuitenkin edelleen tabu. Äitiyttä pidetään rakkauden pyhimpänä muotona, uhrautuvana ja loputtoman kärsivällisenä. Juuri siksi Susanna Hastia jännittää. Voiko tällaisesta kirjoittaa, onko se sopivaa? Onko se oikein? Hast hörppii kahvia residenssin päärakennuksessa ja alkaa puhua siitä, että feminismi on käyttänyt aika paljon aikaa ja energiaa äitien ja äitiyden ymmärtämiseen. Tyttären näkökulma sen sijaan on jäänyt vieraammaksi. Hast lähti liikkeelle nimenomaan siitä. ”Ehkä se empiirinen havainto omassa tuttavapiirissä oli, että aika monilla on erilaisia vaikeuksia omissa äitisuhteissaan. Meidän terapiasukupolvessa on ollut tapana ymmärtää miltei loputtomasti niitä edellisten sukupolvien taakkoja ja ratkoa heidän ongelmiaan heidän puolestaan. Mutta entä jos se ymmärrys otetaan pois, ja pannaan tilalle vastuu. Miltä silloin näyttää tyttären ja äidin suhde?” Tosielämän keskustelujen lisäksi teos on inspiroitunut filosofiasta. Hast on lukenut paljon Freudia (”hän on ihana kirjoittaja”) ja huomauttaa, että myös filosofi ja psykoanalyyttikko Luce Irigaray on kutsunut äidin ja tyttären välistä suhdetta ”yhteiskunnan tai sosiaalisen järjestyksen pimeäksi kohdaksi”. Mitä se tarkoittaa? ”En osaa ihan tarkasti ulkomuistista siteerata… mutta jotenkin se menee niin, että äidin pitäisi tarjota tyttärelle sanoja, mutta sen sijaan hän tarjoaa vain ruokaa. Että nimenomaan äiti voisi tarjota tyttärelle ne mahdollisuudet toimia yhteiskunnassa, mutta hän ei tee sitä.” Osittain juuri tähän havaintoon kiteytyy Hastin mielestä äidin ja tyttären suhteeseen kuuluva näkymätön, rakenteellinen väkivalta. Kirjailijan mukaan siitä ei ole aiemmin juuri haluttu puhua. ”Oikeastaan sitä ei haluta edes ajatella. Perheen hylkääminen uhkaa meidän koko olemassaolevaa, kapitalistista yhteiskuntarakennetta.” Ei ole siis ihme, että kun teoksen julkaisu lähestyy, myös Hast joutuu kamppailemaan vaikeiden tunteidensa kanssa. Kirjasta puhuminenkin tuntuu melkein mahdottomalta. Hast onkin hahmotellut tietokoneelleen jo monta vaihtoehtoista tekstitiedostoa, joissa hän kokeilee ja harjoittelee tuleviin haastatteluihin liittyviä erilaisia vastausvaihtoehtoja. ”En vielä ollenkaan tiedä, minkä niistä valitsen.” Genresekoituksia ja zombeja Kirjallisuudesta kiinnostunut kansanosa oppi tuntemaan Susanna Hastin vuonna 2022, jolloin ilmestyi hänen esikoisteoksensa Ruumis/huoneet. Kirjailijan kokemaa seksuaalista väkivaltaa käsittelevä teos voitti Helsingin Sanomien esikoispalkinnon. Perusteluissa korostettiin, että kirjan henkilökohtaista tasoa tuki yhteiskunnallinen ja filosofinen aineisto. Hast itse kutsui kirjaansa autoteoreettiseksi. Ennen kaunokirjallista uraa hän työskenteli tutkijana ja on tälläkin hetkellä Taideyliopiston dosentti. Siksi hänelle oli luontevaa sekoittaa omaelämänkerrallista tekstiä teoreettiseen aineistoon ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin, hieman samalla tavalla kuin esimerkiksi Maggie Nelson. Onko seuraava kirja samanlainen genrehybridi? ”Ajattelen, että se on muodoltaan vielä kokeellisempi. Tai radikaalimpi.” Hast sanoo, että ei ole erityisen kiinnostunut perinteisestä, juonellisesta kaunokirjallisuudesta. Sen sijaan hän lukee esimerkiksi yhdysvaltalaista kirjallis-filosofista memoiria eli henkilökohtaisiin kokemuksiin perustuvaa esseistiikkaa tai muistelmateoksia – ja jo aiemmin mainittua filosofiaa, muun muassa Hélène Cixousia. ”Fiktiossa on se ongelma, että mä en jotenkin jaksa käyttää energiaa siihen, että mulle uskotellaan jotain, mikä ei ole totta.” Tulevassa teoksessaan hän kuitenkin itse odottaa lukijalta fiktioon uskomista. Käsikirjoitus kun sisältää sellaistakin materiaalia, joka ei oikein käy faktasta. Muun muassa zombeja. Tosin Hast ajattelee, että niidenkin kautta oikeastaan käsitellään tosimaailman asioita. ”Ne zombit ilmentää sellaista totuutta jota ei voi nähdä, tai jota kohti ei voi mennä muuten kuin symboliikan avulla. Tykkään ylipäätään epäsuorasta kirjoittamisesta. Millaista tietoa saa itsestä ja maailmasta, kun ei lähesty jotain asiaa ihan suoraan vaan kierrellen ja kaarrellen siinä ympärillä?” Epäsuorasta lähestymistavasta huolimatta Hast haluaa kirjoittamisessaan mennä niitä teemoja kohti, joiden kohtaaminen tuntuu kaikkein vaikeimmalta. Ehkä juuri siksi psykoanalyysi on inspiroinut häntä viime aikoina, sillä samaanhan sekin pyrkii. Mitä on neutraali? Residenssityöskentely mahdollistaa taiteilijalle keskittymisen työntekoon. Susanna Hastin kohdalla tuo keskittyminen kuulostaa melko äärimmäiseltä. ”Saatan tehdä töitä välillä aamusta iltaan, kun ei ole niitä arjen velvollisuuksia ja rutineja. Se tuntuu ihan mahtavalta. Olen ehkä luonteeltani sillä lailla erakko, että omat ajatukset riittävät usein seuraksi.” Seuraa on toki omien ajatusten lisäksi myös muista samaan aikaan Saaren kartanossa vierailevista taiteilijoista ja tutkijoista. Susanna Hast järjesti muille Saaren kartanon residenssissä parhaillaan työskenteleville residenssiläisille kollegansa Maryam Bagheri Nesamin kanssa työpajan, jonka nimi oli Resignation Letter. Siinä tehtiin kehollisia harjoituksia, kirjoitettiin ja pohdittiin eri metodien avulla vetäytymisen ja kieltäytymisen tapoja ja etiikkaa – sekä henkilökohtaisessa elämässä että poliittisen vaikuttamisen strategiana. Toista työpajaa Hast suunnittelee filosofi Roland Barthesin neutraali-käsitteestä. ”Minua innostavat kauheasti tällaiset käsitteet, jotka avautuvat moneen suuntaan. Barthes käsitteli valtavan määrää erilaisia asioita neutraalin näkökulmasta, esimerkiksi väriä ja hiljaisuutta. Esimerkiksi hiljaisuus on tosi mielenkiintoinen juttu. Se liittyy tulevaan kirjaankin. Vielä enemmän kuin äidin ja tyttären suhde, tekstin keskiössä on se luotto, joka meillä on puheeseen ja keskusteluun. Että me aina lopulta kohdataan sen kautta toisemme. Mutta entä jos niin ei oikeasti olekaan?” Toivottomuus onkin tietyssä mielessä ehdotus puheen lopettamisesta. ”Ajattelen, että joskus kohtaamattomuus voi olla se oikea, eettinen ratkaisu. Jos mietitään esimerkiksi sovittelua ratkaisumuotona perheväkivallassa. Se keskustelu ja kohtaaminen voi olla väärintekijälle hyväksi, mutta onko se todella hyväksi uhrille?” Kutsutaiteilijaresidenssin ajan Hast saa olla pelkästään kaunokirjailija, mutta normaalissa arjessa hän myös opettaa Taideyliopiston teatterikorkeakoulussa ja tekee yhteiskunnallista tutkimusta. Parhaillaan kesken on hanke, jossa Hast tutkii Noora Kotilaisen ja Johanna Vuorelman kanssa militarisoitunutta kieltä ja sen suhdetta suomalaiseen demokratiaan. Barthesin ajatukset neutraalista resonoivat Hastin mielessä vahvasti myös maailmanpoliittiseen tilanteeseen nähden. ”Totta kai mietin, mitä neutraalius tarkoittaa Palestiinan suhteen juuri nyt. Se tarkoittaa ihan hirveää väkivaltaa.” Päiväkävelyjä koirien kanssa Kahvit on juotu ja keskustelu jatkunut pitkään. Lopuksi on aika tavata vielä Susanna Hastin läheisimmät residenssiseuralaiset päärakennuksen edessä pihalla. ”Jos odotat tässä, niin mä käyn hakemassa ne.” Pian punaisen pihamökin luota alkaa kuulua intensiivistä haukkumista. Kääpiömäyräkoirat Paula ja Billie säntäävät paikalle kovalla tohinalla. Myös ne ovat viihtyneet Mynämäellä. Kun Hast sai residenssipaikan, oli selvää, että lemmikit lähtisivät mukaan. ”Olisi ollut vähän liikaa puolisolle, että hänen olisi kahden kuukauden ajan pitänyt hoitaa sekä koirat että lapset yksinään.” Hast kävelee Paulan ja Billien kanssa residenssin lähiluonnossa joka päivä samoja reittejä. Usein vastaan ei tule juuri ketään. Se sopii sekä lemmikkien että omistajan hermostolle. Maisemaa saa hetken pitää omanaan. Aivot jatkavat työskentelyä, vaikka kirjailija ei koko ajan istukaan tietokoneen ääressä. Silti stressiä on täällä vähemmän kuin kaupungissa, Hast sanoo. ”Olen nukkunutkin paljon paremmin täällä kuin Helsingissä. Ei ole oikeasti yhtään ikävä kotiin. Päinvastoin on vahvistunut se ajatus, että pitäisi muuttaa maalle.”