Ukrainan sota, hätätilaetiikka ja sankaruus

On järkytys tuntea oma tutkimustyönsä sotilasetiikan saralla käytännössä erityisen merkitykselliseksi näinä kauhistuttavina aikoina, kirjoittaa väitöskirjatutkija Laura Puumala.

Koneen Säätiön rahoittamassa väitöskirjatutkimuksessani ”Heroic Action in an Ethical Emergency” tutkin moraalin vaativuuden rajoja ja supererogatoristen eli sankarillisten tekojen mahdollisuutta tilanteissa, joissa moraalisesti yksiselitteisen hyviä vaihtoehtoja ei ole jäljellä. Sota ja muut konfliktit ovat tällaisia tilanteita.

Filosofisen etiikan tutkimuksella selvitetään, mitä meidän pitäisi tehdä, mitä ei pitäisi tehdä ja mitä on hyväksyttävää tehdä. Selvitetään siis moraalin vaatimuksia ja velvollisuuksia. Hätätilaetiikan liejun, veren ja kyynelten ryvettämässä todellisuudessa eettisten kysymysten lyhimpänä kortena käteen jää kuitenkin usein vain ihmettely siitä, miten meidän pitäisi todella toimia, kun on selvää, ettemme enää voi toimia niin kuin meidän ihanteellisesti pitäisi toimia.

Emme voi jäädä passiivisesti vain toivomaan parasta tai olettaa, että näihin tilanteisiin on ratkaisuja, joihin ei sisälly riskejä, joissa ketään kohtaan ei tehdä vääryyttä, ja joissa omat kätemme pysyvät putipuhtaina.

Järkytykseni tutkimustematiikkani saamasta nosteesta on kuitenkin pientä sen valtavan tragedian rinnalla, jonka läpi sodan runtelema Ukraina joutuu nyt elämään. Siksi onkin ollut valtavan lohdullista huomata, kuinka koko Suomi ja Eurooppa on yhdistynyt tuomitsemaan Venäjän väkivaltaiset toimet täysin ja osoittamaan sympatiansa ukrainalaisten puolesta.

Niin kaunista kuin onkin katsoa Ukrainan lippujen liehuvan somekuvissa ja kaiken kansan tuomitsevan Venäjän väkivaltaiset toimet, tällä tragedialla on toisetkin rumat kasvot niiden lisäksi, jotka näkyvät suoraan Kiovan pommitetuissa asuinkerrostaloissa ja mutaan jumiutuneissa tankeissa. Sen lisäksi Venäjä on jo pitkään julmasti sortanut, johtanut harhaan ja käyttänyt hyväksi myös omaa kansaansa. Vaikka ukrainalaisille kiistämättä kuuluu ensisijainen sympatiamme, on syytä huomioida myös venäläisten siviilien hätä ja rohkeus oman hallintonsa moraalittoman sotapolitiikan edessä.

Konfliktintutkimuksessa merkittäväksi vaikuttamisväyläksi tunnistetaankin myös se, kuinka molempien konfliktin osapuolten kansalaisyhteiskunnan rohkeutta ja tahtotilaa voidaan tukea, jottei konfliktia nähtäisi kilpailuna, joka tulee voittaa, vaan ongelmana, joka voidaan ratkaista yhdessä. Tässä ensisijaista on se, että molemmat osapuolet näkevät rauhanomaisen kompromissin mieluisampana kuin konfliktin pitkittymisen.

Tätä kirjoittaessa toistaiseksi maailmanpoliittinen asetelma on ottanut kohtalokkaan nollasummapelin muodon, jossa vastustajan voitot merkitsevät väistämättä tappioita itselle.

Konfliktinmuutosprosessissa tämä asetelma pyritään ylittämään muotoilemalla molempien osapuolten tavoitteet niin, että ne jollakin oikeudenmukaisella tavalla kiertävät vastakkainasettelun ansan, esimerkiksi jättämällä vastustajalle mahdollisuus myöntymisestä huolimatta säilyttää kasvonsa.

Konfliktin keskellä on tärkeää huomioida, että rauhantyön on jatkuttava myös sodassa – ja ehkäpä nimenomaan sodassa! Näin tehtäessä varmistutaan siitä, että tulevaa rauhaa tuetaan ja estetään konfliktia eskaloitumasta uudelleen, esimerkiksi vauhdittamalla Ukrainan EU-jäsenyyttä ja pidättäytymällä lietsomasta pelkoa ja vihaa venäläisiä ja Venäjää kohtaan. Kukapa ei olisi rauhan asialla rauhan aikaan, mutta mahtava on se, joka pystyy pitämään päänsä kylmänä ja kätensä vakaana myös vaaran uhatessa.

Vakaana on ainakin vielä tätä kirjoittaessa pysynyt myös Ukrainan puolustus. Sankariretoriikka suitsuttaa ukrainalaissotilaita, kuten se usein suitsuttaa niitä, jotka pitävät pintansa vääryyttä vastaan henkilökohtaisista kustannuksista huolimatta.

Sankarillisilla tai supererogatorisilla teoilla tarkoitetaan moraalifilosofiassa tekoja, jotka ovat moraalisesti (erityisen) hyviä, mutta kuitenkin sellaisia, ettei niitä voida keneltäkään vaatia, koska ne sisältävät huomattavan henkilökohtaisen uhrauksen. Tavallisesti moraaliset syyt vaativat edistämään hyvää ja välttämään tai vähintäänkin minimoimaan pahaa, mutta joissain tilanteissa näiden vaatimusten henkilökohtainen hinta on niin kallis, että se ylittää moraalin vaatimukset.

Uutisissa on ollut muun muassa ukrainalaissotilas, joka oman henkensä kaupalla räjäytti sillan estääkseen venäläissotilaiden etenemisen Krimin suunnalta maan sisäosiin. Hädän hetkellä toivomme, että keskuudestamme löytyy näitä henkilöitä, jotka pitävät omaa henkeään käypänä hintana suuremman pahan estämisestä, vähentämisestä tai pidättelemisestä. Toisaalta tällainenkin sankaruus paljastaa vain uuden ruven sodan rumilla kasvoilla. Hädän hetki on koittanut, jotakin on mennyt jo pitkään pahasti pieleen joka kerta kun ihmiset löytävät itsensä tästä tilanteesta.

Sota on aina moraalinen tragedia ja filosofi Bertrand Russellin sanoin se ei määritä sitä, ketkä ovat oikeassa vaan vain sen, ketkä ovat jäljellä. Siksi suurin sankaruus on ennen kaikkea niiden, jotka uskaltavat ylläpitää rauhaa, auttaa sodan uhreja ja vastustaa sotaa väkivallattomin keinoin näidenkin toimien edellyttämistä uhrauksista huolimatta.