Pomodoro-ajanhallintamenetelmä. Kolme tuntia kirjoittamista ennen sähköpostien tarkistamista. Tehtävälistojen kirjoittaminen ylös muistikirjaan. Sosiaalisen median käyttöestot.

Näistä tekniikoista on tullut suhteellisen yleisiä keskittymistä parantavia menetelmiä kirjoittamista koskevassa tutkimuksessa. Samaan aikaan monissa lounaskeskusteluissa sivutaan samaa aihetta uusien tekniikoiden toivossa. Nämä tekniikat toimivat yleensä hetken aikaa. Vähän ajan kuluttua niiden vaikutus kuitenkin lakkaa ja otamme käyttöön uuden tekniikan. Kun kaikki keinot on käytetty, palaamme jälleen menetelmän pariin, joka tuntui toimivimmilta tuotteliaimpana viikkona. Aivan kuin mieleemme juolahtaisi kauan sitten unohtunut rakkaus. Toistamme samaa tekniikoiden noidankehää paremman tuotteliaisuuden toivossa. On yleistä syyttää tuotteliaisuuden puutteesta jokapäiväisiä harmituksia, liittyivätpä ne sitten työhön tai eivät. Ajanhallintatekniikoiden tarkoituksena on rakentaa väliaikaisesti muuri oman keskittymisen ja häiriötekijöiden välille. Tuon muurin kaatuminen on kuitenkin yleensä vain yhden klikkauksen päässä, sillä keskittymistä parantavat tekniikat menettävät helposti tehonsa tullessaan meille liian tutuiksi.

Tammi- ja helmikuun aikana minulla oli mahdollisuus tutustua hieman perinteisiä tekniikoita radikaalimpiin vaihtoehtoihin. Pidin kaksi kuukautta kestävän kirjoitusretriitin Saaren kartanon residenssissä, joka sijaitsee Mynämäellä. Olin halunnut tehdä vastaavaa siitä saakka, kun aloitin väitöskirjani vuonna 2013. Ajattelin retriitin olevan eräänlainen eristäytymiskokemus, avaruuden kaltaisen muurin rakentamista itsensä ja muun maailman välille. Saaren kartanoon saapuminen tuntui juuri siltä: päätieltä haarautuvaa sivutietä ympäröivät kauniit jäätyneet pellot, maatilat ja muutama residenssiin kuuluva talo. Kun Saaren henkilökunta oli saavuttuani esitellyt minulle paikkoja, sain tuntea hiljaisuuden, joka olisi seuranani seuraavat kaksi kuukautta. Tuona aikana hiljentyisin ja kirjoittaisin tuotteliaasti.

Tuotteliaita nuo kuukaudet olivatkin. Huomasin kuitenkin pian, ettei mielentilaani voinut parhaalla tahdollakaan kuvata ”eristäytyneeksi”. Koska Internet löytää nykyään tiensä kaikkialle (ja kirjoitusprosessissa se toimii jopa perustyökaluna), huomasin, että monet keskittymistäni häiritsevistä kiusankappaleista olivat edelleenkin läsnä. Ne myös uhkasivat vesittää laatimani kirjoitussuunnitelman. Residenssissä tapahtui kuitenkin eräänlainen uppoutumisprosessi: onnistuin sukeltamaan täysillä tutkimukseeni ja edesautoin sen etenemistä tehokkaasti aamusta iltaan. Tämä ei tarkoita, että olisin tehnyt töitä ympäri vuorokauden (mikä ei ole edes mahdollista saati sitten järkevää). Annoin vain itselleni luvan kirjoittaa ilman keskeytyksiä silloin, kun olin tuotteliaimmillani. Tajusin residenssissä asuessani, miten suuri vaikutus sosiaalisilla velvoitteilla ja vastuilla oli kirjoittamiseeni. Ymmärsin, että monesti työpäivän jo lähestyessä loppuaan päivän parhaat ja tuotteliaimmat hetkeni olivat vasta alkaneet. Retriitti oli hyödyllinen tapa antaa noiden inspiraation ja keskittymisen hetkien kasvaa täyteen potentiaaliinsa. Saatoin ammentaa niistä ideoita ja ajatuksia, kunnes mieleni oli imetty kuiviin.

Eristäytymiseni ei ollut täydellistä, sillä residenssissä oli myös muita, jotka olivat kanssani samassa tilanteessa. Keskustelemalla muiden kanssa pystyin jakamaan ajatuksiani ja ymmärtämään kokemustani kokonaisvaltaisemmin. Muiden ihmisten seura on erittäin tärkeää inspiraation, luovuuden ja järjissä pysymisen kannalta. Aktiivisten ja lahjakkaiden ihmisten seura auttoi minua niinä hetkinä, jolloin olin jumissa oman työni kanssa. Kun tarkkailin heitä työssään, luomassa uutta minulle ennestään tuntemattomilla kielillä, onnistuin pääsemään ulos omista umpikujistani, vaikka en osaakaan nyt kuvata itse käännösprosessia tämän paremmin. Sosiaalinen vuorovaikutus muuttuikin häiriötekijästä virikkeeksi, kun vuorovaikutusta koskevat sosiaaliset velvoitteet ja aikarajoitukset olivat poissa.

Saaren kartanon residenssissä työskenteleminen toimi minun kohdallani hyvin eri tavalla kuin muut kokeilemani tekniikat. Sen sijaan, että olisin pyrkinyt tehostamaan ajankäyttöäni työssäni, annoinkin ajan tehostaa työtäni. Sama tekniikka ei kuitenkaan saata toimia yhtä hyvin pitkällä aikavälillä. Tutkimuksen tekeminen tutkijayhteisön ulkopuolella on hieman hyödytöntä. Toisin sanoen kaikki kirjoitukseni eivät olleet täysin järkeviä, ennen kuin palasin takaisin sivistyksen pariin. Tajusin kuitenkin, että Saaren kartanon retriitti oli erittäin hyödyllinen kokemus. Se oli paitsi tuottelias kokemus, mutta se myös auttoi minua ymmärtämään paremmin omaa työtäni. Lisäksi se auttoi minua uppoutumaan täysin tutkimukseeni.