Tarinat ja julkaisut

Kaivolla-blogi

30.03.2023

Tulijat – lyhyt katsaus automatismiin kuvataiteessa

Muutamat tuttavani ovat kertoneet, kuinka silmät sulkiessaan, erityisesti nukkumaan mennessä, he saattavat yhtäkkiä nähdä edessään vieraat kasvot. Nämä leijuvat kasvot lähestyvät heitä kuin tyhjästä, tullen yhä lähemmäksi, jopa epämukavan lähelle. Kun yhdet kasvot ovat piirtyneet tarkkoina heidän mieleensä, kasvot vaihtuvat seuraaviin. 

Tuttavani ovat tällä tavoin, mielensä silmin, kohdanneet mitä erilaisimpien ihmisten kasvoja. Toisinaan tulijan silmät ovat apposen auki, toisinaan taas kiinni, kuin unessa tai menehtyneenä. Ja joskus kasvoja tulee kerralla enemmänkin: kokonainen joukko, kuin perhe. Kenties haluten vain esittäytyä. 

Itse en tällä tavoin näe tuntemattomien kasvoja sulkiessani silmät. Sen sijaan outoja kasvoja piirtyy käteni kautta paperille, suoraan eteeni. Piirrosten kasvot eivät ole tunnistettavia eikä kynänjälki ole tarkkaa – on kuin viivalla olisi kiire ja kynällä oma tahtonsa. Seuraan usein kynän yhtäjaksoista liikettä, ja huomaan sen liikuttavan myös minua. Viiva vie minua, minussa jotakin, jonnekin. Liike on kuin meditaatio tai transsi. 

Tällaista piirtämistä voidaan joissakin yhteyksissä kutsua intuitiiviseksi, mikä tarkoittaa että sitä ohjaa ennen kaikkea tunne tai vaisto. Kokemus on mahdollista yhdistää myös jonkinlaiseen flow-tilaan. Toisinaan tällaista piirtämistä kutsutaan kuitenkin termillä automaattipiirustus. Automatismi ei tosin rajoitu piirtämiseen tai mihinkään tiettyyn taiteenlajiin. Tässä tekstissä selvennän automatismin käsitettä ja referoin lyhyesti sen historiaa länsimaisessa taiteessa ja kulttuurissa.

Kuulakärkikynä paperille, 2020

Surrealistinen automatismi

Automatismin tekivät tunnetuksi surrealistit. André Breton (1896-1966) ja Philippe Soupault (1887-1990) toteuttivat ensimmäisen surrealistisen taideteoksen Les champs magnétiques (1920) kehittämänsä automaattikirjoituksen keinoin. Heille automatismi tarkoitti ennen kaikkea passiivista ja tiedostamatonta taiteellista työskentelyä. Käden annettiin kirjoittaa, piirtää tai maalata vapaasti, ohjailematta sitä tietoisesti. Nopeaan tahtiin syntyi kokeellisia taideteoksia, joiden pyrkimyksenä oli vapaa assosiaatio ja sensuroimattomuus. 

Pohjimmiltaan André Breton ja muut surrealistit näkivät automatismin eräänlaisena keinona vapautua järjen kontrollista, ja siten mahdollisuutena tavoittaa jotakin tukahdutettua psyykestä. Breton oli alun perin kiinnittänyt huomiota kokemuksiinsa uneen vaipumisen hetkistä, jolloin hänen mielensä saattoi itsestään tuottaa hallusinatorisia – ja surrealistisessa mielessä runollisia – lauseita. Häntä kiehtoivat myös Freudin tuoreet hahmotelmat psykoanalyysista. 

Automaattikirjoituksen ohella André Masson (1896-1987) ja muut surrealistiset taiteilijat toteuttivat alitajunnasta kumpuavia teoksiaan muun muassa automaattipiirustuksen ja -maalauksen keinoin. Modernin taiteen myöhempinä vuosina automatismiksi ryhdyttiin lukemaan myös taide, jossa (millä tahansa) sattumalla on erityisen suuri rooli teoksen synnyssä.

Spiritualistinen automatismi

Siinä missä surrealisteille automatismissa oli kyse alitajunnasta ja uskosta sen ylivoimaisuuteen, syntyi spiritualistinen automatismi yhteydestä niin sanottuun henkimaailmaan. Tämä automatismin muoto kehittyi vuosikymmeniä ennen surrealismia, jo 1800-luvun puolivälissä, vasta muodostuneen spiritualistisen (tai spiritistisen) liikkeen piirissä. Spiritualistit uskoivat, että tietyt henkilöt – meediot – kykenivät kanavoimaan viestejä henkiolennoilta, kuten edesmenneiltä läheisiltä tai avaruusolennoilta. Viestit piirtyivät esille henkioppaiden välityksellä: ilman, että meedio tietoisesti ohjasi kätensä liikettä. 

Ensimmäiset (modernit) automaattikirjoitukset ja -piirustukset syntyivät spiritualistisissa istunnoissa, eikä niiden varsinaisena, tai ainakaan ainoana, tarkoituksena ollut taide. Usein transsissa syntyneet, nopeasti piirtyneet ja meedion omasta kädenjäljestä voimakkaasti poikkeavat kirjoitukset ja kuvat olivat ennen kaikkea kommunikaatiota. Piirrokset olivat useimmiten muotokuvia henkimaailmaan siirtyneistä läheisistä. Nämä viestit toimivat spiritualisteille yhtenä todisteena henkimaailman olemassaolosta – siitä, “ettei kuolemaa ole”.

Kuulakärkikynä paperille, 2020

Spiritualismi ja taidemaailma

To make the character and design of this Exhibition understood, I must explain that in the execution of the Drawings my hand has been entirely guided by Spirits, no idea being formed in my own mind as to what was going to be produced, nor did I know, when a stroke was commenced, whether it would be carried upwards or downwards.

 

Georgiana Houghton, 1871 

Spiritualismi on syytä hahmottaa osana laajempaa 1800-luvun esoteerista liikehdintää, jolla oli merkittävää kulttuurista vaikutusta. Vaikutus ulottui myös modernin taiteen kehitykseen. Spiritualismilla oli erityinen merkitys surrealismille. Muun muassa André Breton itse on korostanut meedioiden taiteen roolia surrealistisen automatismin muotoutumisessa. Myös lukuisat surrealistiset kokeilut 1920-luvulla toteutuivat yhteistyössä meedioiden kanssa. 

Monenlainen henkisten kysymysten pohdinta oli tällöin läsnä sekä näkyvästi että piilotetusti lähes kaikkialla länsimaisessa kulttuurissa. Silti varsinainen mediaalinen tai kanavoitu taide sijoitetaan lähinnä taidehistorian marginaaliin. Vasta viime vuosikymmeninä on kiinnitetty huomiota taiteilijoihin, kuten Hilma af Klint (1862-1944) ja Georgiana Houghton (1814-1884). Heidän abstraktit teoksensa olivat reilusti edellä aikaansa ja miesvaltaista taidemaailmaa. 

Suomessa varsinaista automaattikirjoitusta toteutti spiritualisti Helmi Krohn (1871-1967), joka julkaisi väitetysti useita kirjoja henkioppaidensa Ispahanin ja Homon (Krohnin henkimaailmaan siirtyneen isän) avustuksella. Myös muun muassa Aleksandra Ionowa (1899-1980), kuvanveistäjä Sigrid af Forselles (1860-1935) sekä taidemaalari Ilona Harima (1911-1986) ovat kukin omalla tavallaan yhdistetty mediaaliseen taiteeseen Suomessa.

Kokemuksia ja todellisuuksia

Surrealistinen ja spiritualistinen automatismi rinnastetaan usein toisiinsa tietokirjallisuudessa, samoin kuin tässä tekstissä. Rinnastus ei kuitenkaan ole yksiselitteinen eikä täysin ongelmaton. Surrealistien ja spiritualistien uskomukset ja varsinaiset kokemukset automatismista poikkesivat toisistaan todennäköisesti merkittävissä määrin. Onhan surrealismi ensisijaisesti taidesuuntaus ja spiritualismi hengellinen tai henkinen liike. Kenties automatismit tulisikin hahmottaa selkeämmin eri ilmiöinä, ei niinkään kilpailevina selitysmalleina. 

Surrealismia ja spiritualismia yhdistää silti moni tekijä. Pohjimmiltaan molemmissa on kyse poikkeuksellisesta ja tutkivasta suhteesta todellisuuteen, surrealismissa jo nimensä perusteella. Surrealisteja ei kiinnostanut perinteinen tapa kuvata tai jäljitellä todellisuutta – sen sijaan pyrkimyksenä oli nyrjäyttää totutut tavat hahmottaa ja kokea sitä. Alitajuntaa ei ollut tarkoitus valjastaa, se haluttiin vapauttaa. Spiritualistinen taide kytkeytyy jo olemuksellisesti uskomuksiin todellisuuden ja tietoisuuden luonteesta. Voiko tietoisuus säilyä fyysisen kuoleman jälkeen?

Modernin spiritualistisen liikkeen suurin suosio hiipui 1920-luvun jälkeen. Uushenkisyyden kasvun myötä se on kuitenkin jälleen noussut laajempaan tietoisuuteen 1900-luvun loppupuolelta alkaen. Surrealismin huippukausi sijoittuu 1920- ja 1930-luvuille. Muiden avantgarde-liikkeiden tavoin sen perintö elää nykytaiteen moninaisissa pyrkimyksissä.

Lopuksi

Tämän tekstin rinnalla kulkevat kuvat ovat toteuttamiani automaattipiirustuksia. Pyrkimyksenäni on ollut, että teksti avaisi tulkintoja taideteoksiin, ja kenties taideteokset avartaisivat myös tekstiä. Tein valinnan esitellä piirustukset tällä tavoin haastaakseni lukijaa katsomaan niitä eri näkökulmista käsin. Piirrosten kasvot katsovat takaisin, salaperäisesti hymyillen. 

Osaltaan tekstin ja kuvien luoman kokonaisuuden tarkoituksena on tuoda ilmi, kuinka taidehistoria on tärkeä, mutta vain yhdenlainen näkökulma automatismiin. Taide – itse kokemus – on toinen. Itselleni sekä surrealistisessa että spiritualistisessa automatismissa on yhä tässä ajassa jotakin selittämätöntä ja kutsuvaa. Menneisyyden teokset eivät ole tyhjentyneet eivätkä lakanneet olemasta, elämästä. Liikkuu taiteilijan kynä sitten intuition, alitajunnan tai henkioppaan avustuksella, on kyse silti tavalla tai toisella tuntemattomasta.

Kuulakärkikynä paperille, 2020

Luettavaa

Althaus, Karin, Mühling Matthias & Schneider Sebastian. (toim.). 2018. World Receivers: Georgiana Houghton, Hilma af Klint, Emma Kunz. Munich: Lenbachhaus, Hirmer.  

Breton, André & Soupault, Philippe. 2013. Magneettikentät. Suom.: Timo Kaitaro & Janne Salo. Turku-Tampere: Kustannusosakeyhtiö Savukeidas. Alkuperäisjulkaisu: Les Champs magnétiques. 1920.  

Hätönen, Helena & Ojanperä, Riitta (toim.). 2011. Ilona Harima – valaistumisen tiellä. Helsinki: Valtion taidemuseo /Kuvataiteen keskusarkisto 23. 

Kaitaro, Timo. 2001. Runous, raivo, rakkaus. Johdatus surrealismiin. Helsinki: Gaudeamus 

Kokkinen, Nina & Nylund, Lotta (toim.). 2020. Hengen aarteet. Esoteerisuus Suomen taidemaailmassa 1890–1950. Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö. Helsinki: PARVS.

Leskelä-Kärki, Maarit & Harmainen, Antti. (toim.). 2021. Uuden etsijät. Salatieteiden ja okkultismin suomalainen kulttuurihistoria 1880-1930. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Teos.  

Mahlamäki, Tiina & Kokkinen, Nina. (toim.) 2020. Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa. Tampere: Vastapaino.

Schaeffner, Claude & Lambert, Jean-Clarence & Pierre, José & Caputo, Martine. 1974. Taiteen maailmanhistoria 21: Surrealismi. Suomennos: Leena Kirstinä. Helsinki: Ex Libris.

Voitto, Viro. 1965. Taivas oli minussa – Aleksandra Ionowan taidetta. Porvoo; Helsinki: WSOY.