Toivoa toiminnasta

Tieteen ja taiteen yhteistyö auttaa kanavoimaan toivoa toiminnaksi. Se luo myös kasvualustan, jossa yhteinen toiminta kasvaa uusiksi toivon iduiksi. Niistä iduista voimme kasvattaa myös pölyttäjille ja ihmisille yhteisen, kestävän tulevaisuuden.

Viime viikonloppuna Maailma kylässä -festivaaleilla Helsingissä kaivoin repustani aurinkolaseja. Olin vienyt juuri painosta tulleen, lapsille pölyttäjätietoa tarjoavan Pölyttäjien kirjo -kirjan Ympäristötoimittajat ry:n kojulle yleisön selattavaksi. Aurinko toki häikäisi Narinkkatorin kiveyksen vaaleudessa, mutta ennen kaikkea halusin peittää liikutukseni. Häikäistyin esillä olevasta hyvästä tekemisestä, hyvän tekemisestä. Mikä määrä kansalaisjärjestöjä ja muita tahoja, jotka edistävät ihmisoikeuksia, tasa-arvoa, rauhaa ja kestävää kehitystä! Mikä määrä tietoa, osaamista ja innostusta! Ja ennen kaikkea: mikä määrä kiinnostunutta yleisöä!

Toivomisen vaikeus

Ympäristöaiheista puhuessani on usein esimerkiksi yleisöluennon osallistuja tai toimittaja esittänyt kysymyksen: ”Vieläkö on toivoa?” Olen sitkeästi vastannut, että on – osaksi siksi, että olen oikeasti ja mielestäni perustellusti ollut sitä mieltä, osaksi siksi, että toivon heittäminen halvaannuttaa ja johtaa luovuttamiseen. Silloin on vaikea nähdä edes omia tämänhetkisiä vaikutusmahdollisuuksiaan, niitä pieniä mutta silti merkittävästi olemattomasta eroavia. Ilman toivoa ei ole toimintaa.

Vaikka olen halunnut ylläpitää toivoa, viime vuosina maailman tila ja tilanne sekä johtajien ja päätöksentekijöiden toimet – tai toimettomuus – ovat salakavalasti nakertaneet sitä. Olen huomannut toivoni hupenevan. Sama turhautuminen on kuulunut esimerkiksi lasten ja nuorten puheenvuoroissa ilmastonmuutoksen ja luontokadon edetessä. Esimerkiksi Ympäristö ja tulevaisuus mielessä -hankkeen päätösseminaarissa kuulin, miten näiden uhkien laajuus ja päätöksentekijöiden hitaus niihin reagoimisessa möykkyyntyvät lasten ja nuorten mielessä ympäristöhuoleksi, luontosuruksi ja ilmastoahdistukseksi.

Pölyttäjien hiljainen ahdinko

Monet ihmisen aiheuttamat ympäristömuutokset haittaavat muun luonnon ohessa pölyttäjiä. Elinympäristöjen tuhoutuminen maankäytön muutosten vuoksi, ilmastonmuutos, vieraslajien leviäminen sekä torjunta-aineet ja muu ympäristön saastuminen heikentävät monin tavoin pölyttäjien lisääntymistä ja elossasäilyvyyttä. Siten ne johtavat pölyttäjälajien kantojen pienenemiseen, levinneisyyden supistumiseen sekä uhanalaistumiseen ja sukupuuttoihin.

Pölyttäjiin kohdistuvat uhat ovat samoja kuin luontokadon ajurit yleisestikin, ja niiden taustalla on luonnonvarojen liikakäyttö. Pölyttäjien väheneminen ja uhanalaistuminen puolestaan uhkaavat niin luonnon monimuotoisuutta kuin ihmisen ravinnontuotantoa. Vastaavasti pölyttäjien suojelu hyödyttää myös muuta luontoa ja lisää ihmisenkin hyvinvointia.

Pölyttäjien hienovaraista työtä ja sen tuloksia saattaa olla arjessa vaikea havaita ja mieltää. Samoin voi olla vaikea kuvitella, miltä maailma näyttäisi ilman pölyttäjiä. Pölyttäjien väheneminen jää arjessa helposti huomaamatta, ellei mittarina hoksaa käyttää esimerkiksi muutoksia auton tuulilasiin liiskaantuvien hyönteisten määrissä. Etenkin vähälukuisten ja harvinaisten lajien taantumista on vaikea havaita ilman riittävän pitkäaikaisia seuranta-aineistoja ja niiden tieteellistä tarkastelua. Yksittäiset havainnot tuottavat arvokasta tietoa osana tieteellisesti tarkasteltua aineistoa, mutta pelkkien omien hajahavaintojen pohjalta ei pölyttäjäkantojen kehityksestä pysty sanomaan mitään.

Kuka niitä hyttysiä kaipaa

Viime vuosina ovat voimistuneet tiedekriittiset äänet, joille tekoälysisältöjen kehittyminen ja yleistyminen osaltaan luo pohjaa. Ihmisen aiheuttamia ympäristömuutoksia voidaan väheksyä tai niiden vaikutuksia esittää jopa myönteisinä – olisiko Suomen kesä parempi ilman hyttysiä, kärpäsiä ja ampiaisia? Ihmisen vaikutusta ympäristömuutoksiin saatetaan vähätellä, vastuunottoa vältellä tai toimeen ryhtymisessä vitkutella esimerkiksi tiedon vähyyteen tai toimenpiteiden kustannuksiin vedoten. Tällainen denialismi voi koskea niin ilmastonmuutosta kuin luontokatoa.

Luontokato- ja ilmastodenialismia vastaan auttaa laadukas tieteellinen tieto ja sen viestiminen mahdollisimman laajasti. Kun hyvää tietoa on riittävästi saatavilla, se huuhtoo tieltään virheellisen misinformaation sekä tietoisesti vääristellyn disinformaation. Pölyttäjien osalta riittää edelleen paikattavaksi myös merkittäviä tiedonpuutteita pölyttäjien monimuotoisuuden ja kannankehityksen sekä niihin kohdistuvien uhkien osalta.

Tunne pölyttäjä

Toiminta edellyttää usein tiedon lisäksi tunnetta. Pölyttäjien kirjo -hankkeessa olemme yhdistäneet tieteen ja taiteen lähestymistapoja pystyäksemme viestimään pölyttäjien merkityksestä ja suojelusta sekä näyttämään maailmaa pörriäisen silmin. Pölyttäjien kirjo -kirjassa ja -näyttelyssä yhdistyvät tietoteksti, kuvataide ja runous, ja pölyttäjiä lentelee myös Tunnista pölyttäjät -pelissä.

Kirjailijana on ollut antoisaa nähdä, millaisen hahmon kirjoittamani asiat ottavat työparini Janne Torisevan kuvittamina. Samalla tiedon esittäminen on laajentunut ja syventynyt: lajien, elinympäristöjen ja maantieteellisten sijaintien lisäksi on kuvitusta varten tarvinnut miettiä muun muassa vuoden- ja vuorokaudenaikoja ja vaikkapa tiettyjä viljelymenetelmiä.

Runous puolestaan on antanut mahdollisuuden lähestyä tietoteemoja tunnetasolla, yrittää kurkkia verkkosilmien läpi ja sovittaa ylleen kitiinikuorta. Runoudessa vaikeat asiat iskevät koko voimallaan, mutta kauneus tuo samalla lohtua ja toivoa. Runous tarjoaa myös vapauden kuvitella ja kokeilla vaihtoehtoisia todellisuuksia ja tulevaisuuksia.

Toivon tekoja

Toiminta ylläpitää toivoa. Erityisen hyvä lääke myös ympäristöhuoleen ja luontosuruun on yhdessä toimiminen. Kuten Pölyttäjien kirjo -kirjassa kirjoitan:

Mikä voisi olla juuri se yksittäisen ihmisen kokoinen keino toimia pölyttäjien hyväksi – ei suurempi muttei pienempikään? Ja miten paljon kevyempi on kuljettaa palloa maaliin, kun sen voi välillä syöttää kaverille?

Erityisen tärkeää on tavoittaa lapset ja nuoret, koska luontosuhde ja luontoyhteys muokkautuvat jo lapsuudessa ja nuoruudessa. Vahva yhteys luontoon tukee monin tavoin lasten ja nuorten hyvinvointia ja hyödyttää myös luontoa, koska yhteys luontoon lisää halukkuutta sen suojeluun. Samalla voi löytyä keinoja kanavoida ympäristöhuolta ja -surua yhteiseksi toiminnaksi ja sitä kautta toivoksi.

Maailma kylässä -festivaaleilla kaivoin repustani aurinkolaseja. Näin suuren joukon ihmisiä ajamassa yhteistä asiaa: parempaa, kestävää, yhteistä tulevaisuutta. Tunsin yllättäen, että nuupahtanut toivonituni alkoi uudestaan versoa. Festivaalien ihmisvilinässä oli myös paikka Pölyttäjien kirjo -kirjallemme. Siellä se oli, pöydänkulmalla, ei kokoaan suurempana muttei pienempänäkään.

Hyvää maailman mehiläispäivää!

Maailman mehiläispäivää on vietetty vuodesta 2017 alkaen. YK:n julistaman päivän tarkoituksena on jakaa tietoa pölyttäjien tärkeydestä ja edistää niiden suojelua. Samoihin päämääriin pyrkii myös Koneen Säätiön rahoittama Pölyttäjien kirjo -hanke, jonka toteuttavat työryhmänä ympäristöekologian dosentti, tutkija, tietokirjailija, runoilija ja tiedetoimittaja Mia Rönkä Turun yliopiston biodiversiteettitieteiden laitoksesta sekä kuvittaja ja sarjakuvataiteilija Janne Toriseva.

Lisätietoja hankkeesta saa sivulta https://koneensaatio.fi/hanke/polyttajien-kirjo/.