Tarinat ja julkaisut

09.11.2015

Taiteilijat uhanalaisten kielten puolustajina

Jäänreunan kansat on monitaiteellinen ja -tieteellinen hanke, jossa halutaan löytää uusia tapoja suomalais-ugrilaisten kulttuurien ja kielten haurastumisen pysäyttämiseksi.

”Ihmiskunta on huolissaan maailman biodiversiteetistä, katoavista kasvi- ja eläinlajeista, siperiantiikereistä ja pandoista. Hyvä niin. Mutta kuka on huolissaan pienistä katoavista kansoista, heidän kielistään ja kulttuureistaan, rituaaleista, myyteistä ja tarustoista. He ovat riippuvaisia ympäristönsä puhtaudesta ja mahdollisuudesta harjoittaa perinteisiä elinkeinoja kuten poronhoitoa, metsästystä ja kalastusta. Liian paljon öljyä on valunut taigaan ja tundraan, mutta paljon on vielä pelastettavissakin”, kertoo hankevastaava Kirsikka Moring.

Jäänreunan Kansat -hanke on kolmen vuoden ajan tehnyt työtä Venäjän suomalais-ugrilaisten kielten ja kulttuurien parissa vieden alueille työpajoja, osallistuen eri festivaaleihin ja seminaareihin sekä suunnitellen yhteistä päätösfoorumia Helsingissä. Hankkeessa halutaan löytää yhdessä uusia tapoja varjella kieliä kuolemalta ja siirtää kulttuuriperintöä vanhuksilta lapsille.

Peloton taiteilijakunta on matkustanut Udmurtian kyliin, kuten näyttelijäntyötä tutkiva ja luotsaava professori Pauliina Hulkko Tampereen yliopistosta tai serkukset Ari-Pekka ja Jarkko Lahti ja muusikko, Sibelius-akatemian tutkija Tuomas Rounakari, jotka matkustivat Hanti-Mansian öljyalueiden halki alueen etäkyliin. Teatteriohjaaja-kirjailija Hanna Kirjavainen matkusti Komin tasavallan poronhoitajien talvikyliin keräten kuvaajiensa kanssa ainutlaatuisen harvinaista kuvallista materiaalia haastatteluja tulossa olevaan suomalais-komilaisen yhteistyönä tehtävään näytelmään Valkoinen peura. Koreografi Hanna Brotherus loi tanssiteoksen livvinkarjalaisen Faina-vanhuksen elämäntarinasta.

”On ylipäänsä rohkeaa lähteä Volgan ja Siperian kyliin. Liikkuminen on vaikeaa ja riskit suuria”, kehuu Moring hankkeen taiteilijoita.

Valtakulttuurin puristuksessa

Monitaiteellisen, -kulttuurisen ja -kielisen ryhmän työskentely ei ole ollut helppoa. Moring kertoo, että ensin on pitänyt ymmärtää miten kulttuurimuurien ylitse kiivetään. Myös Venäjän ennen avoin ja suostuvainen, mutta nyt poliittisesti ankeutunut ja epävarma tilanne suhteessa vähemmistö- tai alkuperäiskansoihin on ollut yllätys.

”Venäläisyyden paineissa haurastuneet paikalliset kulttuurit ovat usein katseilta piilossa. Ne on ollut löydettävissä herkin tuntosarvin. Tämä on heijastunut hankkeen mahdollisuuksiin aikatauluttaa työprosesseja.”

Mutta voiko taiteen keinoin todella edistää uhanalaisten kielten ja kulttuurien asemaa, olemassaoloa ja näkyvyyttä? Moring kertoo, että jo pelkästään suomalaisten taiteilijoiden tuleminen suomalais-ugrilaisille kulttuurialueille pohtimaan kielen säilymistä on ollut erittäin rohkaisevaa venäläisen valtakulttuurin puristuksissa sinnitteleville äidinkielen puhujille.

”Tärkeintä on ollut vahvistaa ihmisten omanarvontuntoa ja uskoa siihen, että he ovat harvinaisia ja arvokkaita. Matka ei ole ollut helppo, mutta näkymät ovat avautuneet uusin silmin.”

Shamaaniviuluja, seminaareja ja karhunpeijaiset

Hanke huipentuu 21.–23.1.2016 Kansallisteatterissa järjestettävään Jään reunalla-festivaaliin. Mukana on muun muassa esityksiä Hanti-Mansian obinugrilaiselta kansallisteatterilta, virolaisen Setumaa vähemmistön nuorilta, shamaaniviulukonsertti ja siperialaisiin kansansoittimiin tukeutuva Karhunpeijaiskonsertti.

”Tammikuun festivaali esittelee uskomattoman rikkaana ja Suomessa harvinaisena kokonaisuutena työmme tuloksia seminaareissa, elokuvaesityksinä, konsertteina ja teatterivierailuina”, iloitsee Moring.

Tarkempi ohjelmisto seminaareineen on luettavissa Kansallisteatterin sivustoilta:  http://www.kansallisteatteri.fi/jaan-reunalla-festivaali/

Jäänreunan Kansat sai tukea Koneen Säätiön Monikielisyys ja taide -apurahahaussa vuonna 2013.