Konehuone-kolumni: Taiteen eettiset ohjeet – lisää sääntöjä taiteilijoille?

Työtä yhdessä tehtäessä saattaa syntyä ristiriitoja, eettisiä ongelmia, konflikteja. Tämä pätee myös taiteelliseen työhön, jota tehdään entistä enemmän työryhmissä, kirjoittaa Koneen Säätiön tiede- ja taiderahoituksen johtaja Kalle Korhonen.

Käsittelin aiemmin samassa blogissa eettisiä haasteita erityisesti säätiörahoitteisen tieteen näkökulmasta. Tässä kirjoituksessa pohdin, mitä taiteen eettisistä ohjeista pitäisi ajatella. 

Suomessa on vireillä eettisten ohjeiden laatiminen taidekenttää varten. Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi vuonna 2020 Jukka Liedeksen raportin Kulttuurialan eettinen toimielin, jossa ehdotettiin, että OKM perustaisi kulttuurialojen eettisen toimielimen ja sijoittaisi sen Taiteen edistämiskeskuksen yhteyteen. Toimielimen tehtäviksi mainittiin ennaltaehkäisevä toiminta eli ”alojen eettisten periaatteiden ja ohjeiden kokoaminen, kiteyttäminen ja tunnetuksi tekeminen sekä eettisten kysymysten käsittely” ja toisaalta jälkikäteinen toiminta, eli ”konkreettisten epäeettiseksi väitettyjen toimien ja käytäntöjen tutkinta”.  

Asia eteni kuitenkin niin, että toimielintä ei perustettu, vaan sen sijaan Forum Artis ry:lle, valtakunnallisten taiteilijajärjestöjen yhteistyöorganisaatiolle, annettiin tehtäväksi tuottaa eettinen ohjeisto kulttuurialaa varten. Ohjeet ovat valmistumassa kevään 2022 aikana. 

Ainakin taidetta rahoittavan säätiön näkökulmasta tuntuu, että eettisiä ohjeita tarvitaan, koska niistä on hyötyä sekä säätiölle että rahoituksen saajille (ja hakijoille). Samalla haluamme kuitenkin kunnioittaa taiteen vapautta. Kuvataiteilija Siiri Haarla kommentoi valtiovallan aloitetta luoda taiteen kentälle häirintää ehkäisevää eettistä ohjeistusta tuoreessa Taide-lehdessä (1/2022) näin: ”[t]aiteella tulee olla demokraattisessa valtiossa mahdollisuus esittää niitä huolia ja syytöksiä, joita muut eivät näe tai uskalla sanoa. […] Taiteilijalta tulee odottaa jopa vankempaa etiikkaa kuin muilta, mutta myös kykyä määritellä se itse.” (lyhennelmä Taide-lehden artikkelista). Tästä huolimatta säätiössä emme ajattele, ettei eettistä ohjeistusta voisi taiteen kentällä olla lainkaan. Sellaisessa tilanteessa joku taidekentän ulkopuolinen toimija alkaisi luultavasti luoda eettisiä ohjeita taiteilijoille. 

Milloin ohjeita siis tarvitaan? Jos tapahtuu esimerkiksi seuraavaa: 

• Työryhmässä on erimielisyyttä siitä, mikä on kunkin taiteilijan osuus taiteellisen työn ideoinnista tai tekemisestä. 
• Työryhmässä esiintyy konflikteja, kiusaamista, häirintää tai ahdistelua. 
• Ei ole selvää, missä määrin ja miten muiden kuin työryhmässä olevien taiteilijoiden työtä saa käyttää tai pitäisi huomioida. 
• Työryhmän rahoitushakemuksessa on mainittu nimeltä henkilöitä, joilta ei ole kysytty, haluavatko he olla työssä mukana.  
• Taiteellisen työn suunnitelma muuttuu olennaisesti työn aikana. 
• Taiteen tekemisen tapojen tai sisällön koetaan loukkaavan yksittäisiä ihmisiä, ihmisryhmiä tai vaikka muunlajisten oikeuksia. 

Eettisiä ohjeita ei ole tarkoitettu tilanteisiin, joissa koetaan, että lakia on rikottu. Jos hankkeessa esiintyy ahdistelua, ollaan rikoslain piirissä, ja tapauksista pitää ilmoittaa poliisille. Kunnianloukkaukset voivat myös kuulua rikoslain puolelle. Kysymys teosten tekijyydestä tai toisten taiteilijoiden huomioimisesta taas koskettaa tekijänoikeuslakia. Rajat ovat kuitenkin harvoin täysin selviä. 

Koskevatko eettiset ohjeet sitten rahoituksen hakemista vai jäävätkö nämä asiat rahoittajien päätettäviksi? Rahoittaja laatii tietysti ohjeet omaa toimintaansa varten. Tämä koskee esimerkiksi hankesuunnitelmia. Taiteen (kuten tieteenkin) tekemisessä suunnitelmat tavallisesti muuttuvat, ja on rahoittajan asia päättää, miten se suhtautuu muutoksiin. Rahoittaja tarvitsee tosin tässä kohtaa ymmärrystä taiteellisen työn luonteesta. Rahoituksen hakemiseen liittyvät kysymykset voivat kuitenkin olla muuten harmaalla alueella, sillä jos joku käyttää tunnetumman tekijän nimeä työsuunnitelmassaan lisätäkseen hakemuksen vakuuttavuutta, ei puhuta pelkästään säätiön käytännöistä, vaan yleisemmistä eettisistä kysymyksistä tai oikeustajusta.  

Kuka sitten ratkaisee, mikä on oikein ja eettistä, jos lakeja ei rikota? Taideoppilaitoksilla on omat prosessinsa esimerkiksi työssä syntyvien konfliktien selvittämiseen. Mutta kun taidetta tehdään vapaissa ryhmissä, jotka ovat taiteen tulevaisuuden kannalta aivan olennaisen tärkeitä, ei ole selvää, mistä löytyy puolueeton ratkaisija eettisille ongelmille. Tämä haaste näkyy myös rahoittajalle, jolta saatetaan pyytää apua selvittelyihin. Jotkut toimijat ovat luoneet omat periaatteensa ongelmien ratkaisemiseen, esimerkiksi NO NIIN -taidejulkaisu. 

Tieteessä tutkimuseettiset ongelmat ratkaisee viime kädessä Tutkimuseettinen neuvottelukunta, joka antaa lausuntoja hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyjen tutkinnasta. Sekin joutuu nykyisin käsittelemään selvästi aiempaa enemmän tapauksia. Taiteen vapaan kentän toimijoiden työtä voisi helpottaa se, että mainitsemassani OKM:n raportissa ehdotettu ”toimielin” olisi olemassa, kunhan se olisi taiteentekijöiden muodostama. Taiteen tekemisen piirteistä johtuen eettisten ohjeiden luominen käyttämällä mallina Hyvän tieteellisen käytännön ohjetta ei välttämättä toimisi. Näitä ohjeita ollaan muutenkin uudistamassa.

Taiteen eettisiä ohjeita siis tarvitaan, jos ne helpottavat eivätkä hankaloita taiteen tekemistä. Taiteen eri alojen erot on tärkeä huomioida. Ohjeiden sävy on mietittävä tarkasti, koska holhoava sävy johtaisi vain siihen, että kukaan ei kokisi ohjeita hyödyllisiksi. Taiteellisen työn luonnetta ymmärtäviin ohjeisiin myös taiteen rahoittajat voivat sitoutua.