Mitä säveltäjä tekee?

Taidemusiikin perinteessä säveltäjälle on annettu vakiintuneita rooleja. Niistä jokainen ohjaa musiikin kuuntelukokemusta tiettyyn suuntaan. Tavallinen asetelma on se, että säveltäjä työskentelee kaukana yleisöstä. Yhteiskunnalliset kysymykset eivät ole tyypillisesti osa säveltäjän työtä. 

”Aktivismin suhteen pohdin erityisesti sitä, miten säveltäjyys voi liittyä aktivismin kaltaiseen yhteiskunnalliseen työhön. Olen luonteeltani aktivisti, mutta uuvun usein yrittäessäni yhdistää säveltäjyyttä ja aktivismia.” 

Omassa praktiikassaan Talvitie pyrkii etsimään erilaisia tapoja muovata säveltämistä sellaiseksi, että se tulisi lähemmäs jaettua todellisuutta.

”Haluaisin ymmärtää paremmin, miten säveltämisellä voi vaikuttaa ja millaisia muotoja omat tavoitteet asettavat säveltämiselle. Kysymys ei ole lopulta pelkästään suorasta aktivismista vaan myös säveltaiteella vaikuttamisesta.”

Säveltaiteen konventiot eivät kuitenkaan taivu helposti vaikuttamistyöhön. 

”Olen tullut tänne Saaren kartanoon avoimena sille, että minulla ei ole välttämättä ’omaa genreä’ vaan haluan lähestyä laajasti kysymystä siitä, miltä asiat kuulostavat ja miltä ne voisivat kuulostaa taiteen tekemisen parissa.”

Kenttien välissä

Talvitietä voi kutsua säveltäjänä rajoja rikkovaksi. Hän yhdistää teoksissaan tyypillisesti useita lajeja ja traditioita.

Myös ekologisen säveltämisen kehittäminen käynnistyy rajojen tarkastelusta ja uusien alueiden etsimisestä. 

”Ihmisille tulee usein musiikista ja luonnosta ensimmäisenä mieleen nostalgisen romanttinen luontosuhde, esimerkiksi meri ja sumu ja auringonnousu. Tämänkaltaiset mielikuvat hahmottavat säveltäjän työtä traditiona, joka on jatkunut samanlaisena hyvin pitkään.” 

Pohtiessaan säveltaiteen ja luonnon suhdetta Talvitie ammentaa usein muista taiteista, kuten nykytaiteesta. Hän yhdistää säveltämiseen muun muassa taiteidenvälisyyttä sekä dialogisen, poliittisen ja sosiaalisesti sitoutuneen taiteen periaatteita.

Vuonna 2023 valmistunut Green Tress käsitteli samannimistä puiden istutusprojektia Syyrian kurdialueella. Hankkeessa oli tavoitteena istuttaa neljä miljoonaa puuta ja rakentaa näin alueesta vihreämpää. Talvitie sävelsi lasten lorun pohjalta yhteiskuntakriittisen sävelteoksen, jossa muistutetaan helähdysten, huudahdusten ja istutustarmon keskellä, että vihreillä projekteilla voi olla myös sodankäyntiä vastustava tehtävä.

Yhteistyössä kirjailija Pipsa Longan kanssa työstetty Heinä (2018) puolestaan kurotti multimediaprojektina kohti heinän olemusta. Teoksessa heinikon liike – sen runous – tuli heinäpiirturin avulla näkyväksi. Heinän sävelkieli rakentui luonnon poetiikalle: bassoklarinetistin tulkitsemana ruohisto suhahtelee, hyppelehtii, sukeltaa maata kohti ja nytkäyttää jälleen kortensa pystyy.

Yhteistyö muunlajisten kanssa

Green Tress ja Heinä antavat vihiä siitä, millaista ekologinen säveltäjyys voi olla. 

Eläytyminen ja erilasten roolien tavoittelu on keskeistä säveltäjän praktiikan uudelleen tarkastelulle. Aivan erityisen merkityksen se saa silloin, kun säveltäjä pyrkii yhteistyöhön puiden kaltaisten enemmän-kuin-ihmisten kanssa.

”En voi toimia niin, että vain sävellän ja annan esittäjälle – tässä tapauksessa puulle – nuotit. On keksittävä, miten toimin instrumenttien ääressä, minkälaisilla välineillä ”soitan” puuta siten, että saan esimerkiksi kelon äänen kuuluville.”

Puiden kanssa sävellettäessä musiikki rakentuu usein sellaisten äänielementtien varaan, jotka eivät ole tavallisesti ihmiskorvin kuultavissa. 

”Olen äänittänyt Saaren kartanon ympäristössä olevia puita kontaktimikillä ja saanut kuuluviin narinaa sekä keloista rungon kaikukoppamaisuutta. Narina ja kelo ovat esimerkkejä muutaman viikon aikana löytämistäni äänistä. Niitä voi olla myös lukuisia muita. Kelojen kaikuun olen syöttänyt pienestä kaiuttimesta erilaisia materiaaleja ja ihmetellyt puiden reagointia eri taajuuksiin.” 

Työ on hidasta ja sattuman kautta etenevää.

”En ole siis vielä toistaiseksi kovasti säveltänyt vaan hakenut sitä, miten ’puisuus’ tulee kuuluville. Tähän vaikuttaa myös monia ulkoisia tekijöitä, kuten tuuli ja kosteus. Olosuhteet vaihtuvat puiden kanssa työskennellessä koko ajan.”  

Jaettu säveltäjyys

Vuonna 2023 ilmestyneessä taiteen tohtorin tutkielmassa Muuttuva säveltäjä Talvitie purki osiin säveltäjän työkenttää. Yksi vakiintuneiden konventioiden purkamisen oli ajatus säveltäjästä muusta maailmasta erillisenä toimijana. 

”Perinteisen säveltäjän rooliin kuuluu se, että säveltäjä tekee yksin työtä ja antaa eteenpäin nuotin, joka sitten esitetään. Jokainen soivaa teosta synnyttävä porras on näin ollen ajallisessa ja jopa hierarkkisessa järjestyksessä. Jos työskentelee monialaisemmin ja siten, että lopputulos ei ole aina ilmeisellä tavalla musiikkiteos, niin säveltäminen voi näyttäytyä avoimempana prosessina.”

Talvitie kulkee mielellään kohti dialogisia työtapoja. Häntä kiinnostaa soivan materiaalin epäinstitutionaalisuus; se, kuinka säveltämisen idea, soiva ääni sekä tekstin ja musiikin järjestys voivat olla hyvin erilaisia kuin perinteisessä sävellystyössä.

”Haluaisin heijastella sellaista taiteen tekemisen muotoa, joka on tässä ajassa merkityksellistä. Ensimmäinen kimmoke on motivaatio ja halu oman työn muovaamiseen. Yhteistyö muiden alojen tekijöiden kanssa on ruokkinut tätä tavoitetta. Saan tyydytystä siitä, että asiat tulevat kuuluville. Kun asioita tekee toisin, ne myös kuulostavat toisenlaisilta.”

Talvitie kuvaa, kuinka taidemusiikin perinteessä ei ole kuitenkaan juurikaan käytäntöjä rakenteiden ravisteluun. Esimerkiksi yhteissäveltäjyys on alalla vielä harvinaista. 

Yksilökeskeisen säveltäjyyden ei tarvitsisi olla kuitenkaan välttämättömyys. Talvitie mainitsee muun muassa vuonna 2023 Teosto-palkinnon sävellyksellään Water voittaneet Tapio Lappalaisen ja Sanna Ahvenjärven sekä heidän jaetun säveltäjänpraktiikkansa.  

”On ajateltu, että säveltäjä on se, joka tekee teoksen. Säveltäjyyteen kuuluu kuitenkin monenlaisia yhteisöjä, kuten orkestereja ja kuoroja. Se, että säveltäjän ajatus avattaisiin useamman henkilön luovaksi toiminnaksi, on uudenlainen näkökulma. Näin on nimenomaan taidemusiikin puolella. Vähitellen muutosta on kuitenkin tapahtunut.” 

Mielikuvittelua

Vaikka säveltämispraktiikat ovat edelleen hyvin traditiotietoisia, on äänen ja soivan kulttuurin alueella paljon käytäntöjä, jotka ovat ravistelleet ajatusta siitä, mitä musiikki on ja kuinka sitä voi kuunnella. Esimerkiksi 1960- ja 70-lukujen syväekologiset kuuntelupraktiikat ja kenttä-äänitykset sekä avantgardesävellykset ovat tuoneet ääniympäristön konserttisaliin. 

Talvitie puhuu äänitaiteen ympäristöä tallentavasta suhteesta mielenkiintoisena, mutta jossain määrin perinteisestä säveltäjäntyöstä sivussa olevana traditiona.  

”Yleensä ajatellaan, että taidemusiikin säveltäjä luo kokonaan oman mielikuvitusmaailman. Kun säveltämiseen yhdistetään kenttä-äänitystä, on pohdittava, paljonko teokseen tuodaan musiikin fiktiota suhteessa dokumentoituun ääneen. Säveltäjä Ville Raasakka työskentelee tällä rajapinnalla taitavasti.”

Talvitien omissa teoksissa eri materiaalit kohtaavat usein kollaasimaisina sävelkudoksina. Esimerkiksi vuonna 2017 valmistuneessa radio-oopperassa Kylmän maan kuningatar yhdistyivät monet kansallishymnit, kansanlaulut, maakuntalaulut sekä kehto- ja sotalaulut. Syksyllä 2024 What ever Works! -festivaalilla esitettyyn kamarimusiikkiteokseen Polarisation Talvitie sävelsi mukaan mielenosoituksen historiaa ja Yhdysvaltain presidentinvaaleja.

”Olen kokeillut tuoda säveltämisen yhteyteen aika paljon erilaisia materiaaleja, esimerkiksi aktivistilauluja 1960-luvulta ja katsonut, minkälaisia merkityksiä laulut tuottavat, jos niitä tuo eri ympäristöön.” 

Hidasta kasvua

Entä kuinka Talvitie lähestyy kysymystä säveltämisen ja aktivismin yhteydestä? Tarkoittaako se poliittisen laulun perinnettä tai säveltäjän harjoittamaa aktivismia?

”Kuulijoille tulee usein vastareaktio suoran toiminnan tuputtamisesta. Olen yrittänyt analysoida omaa reaktiotani. Mikä herättää minussa vastaanottavuuden ja jatkokysymysten mahdollisuuden?”

Talvitietä vetää puoleensa luonnon tarjoama ajallinen perspektiivi sekä ihmisen kokemuksellisuuden ylittävä aika.

”Minua puhuttelee usein luontoon liittyvissä kysymyksissä pitkän aikavälin asiat ja tapahtumat. Ihmisen elämä ei riitä puun elämän kiertokulkua todistamaan. Pitkät ajanjaksot herättävät käsittämättömän kunnioituksen ja jonkinlaisen ymmärryksen omasta positiosta täällä maapallolla. Tällaisten hetkien kuvaaminen ja muiden taiteilijoiden tekemien teosten kohdalla vastaavien hetkien tiedostaminen antaa voimakkaita kokemuksia. Yritän pohtia, miten ja millä keinoin pitkiin ajallisiin kaariin voi päästä säveltäjän työssä käsiksi.”