Saaren kartanon kutsutaiteilija Kevin Doyle on näytelmäkirjailija, joka säveltää tilassa

Näytelmäkirjailija, ohjaaja Kevin Doyle on Saaren kartanon kuudes kutsutaiteilija 2018–2019.

Newyorkilainen kirjoittaja ja ohjaaja Kevin Doyle on valittu Koneen Säätiön ylläpitämän Saaren kartanon taiteilija- ja tutkijaresidenssin kuudenneksi kutsutaiteilijaksi. Hän aloittaa työskentelynsä Mynämäellä syyskuussa.

Kevin Doyle työskentelee teatterin ja elokuvan parissa sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Hän sekoittaa töissään elementtejä muun muassa teatterista, tanssista, elokuvasta ja musiikista ja tarkastelee niiden avulla ajankohtaisia yhteiskunnallisia aiheita. Viime vuonna Doyle oli Bruntwood Prize for Playwriting -palkintoehdokkaana näytelmällään when after all it was you and me (or – the genocide play), jonka hän viimeisteli Saaren kartanon residenssissä vuonna 2014.

Doylen näytelmiä ovat muun muassa W.M.D. just the low points (2009), Behind The Bullseye (2009), The Position (2005), Compression of a Casualty (2004/2008) ja THE AЯTS (2018).

Näkymättömän tekeminen näkyväksi taiteen keinoin

Doylea kiinnostaa tällä hetkellä se, miten hän voi tehdä näkyväksi todellisuuden ja tiivistetyn sekä median luoman todellisuuskuvan välillä olevan aukon. Aukko sen välillä mitä näemme median kautta ja mitä oikeasti tapahtuu, on koko ajan kasvamassa. ”Ajaessani Yhdysvaltojen läpi vuoden 2016 presidentinvaalien aikaan näin muun muassa Michiganissa, Ohiossa ja Pennsylvaniassa täysin erilaisen todellisuuden kuin millaisena se näyttäytyy HuffPost tai New York Times -julkaisujen nettisivuilla. Niiden välillä oli valtava aukko. Olen todella huolissani siitä, koska tuo ero on edelleen olemassa. Pakkomielteenäni on löytää erilaisia tapoja ilmaista tai tutkia sitä”, hän kertoo. Kun tarjolla oleva informaatio sekä käytetyt ilmaisut, sanastot ja kielet tiivistetään, menetetään samalla kyky vastata ja reagoida moniulotteisiin asioihin tai ongelmiin. Tällöin taiteen merkitys on elintärkeä, sillä taide voi artikuloida olemassa olevan aukon näkyväksi.

Viime vuonna Doyle teki tutkimustyötä tulevaa monialaista teatteri-elokuva-projektiansa TRIANGLE / TAZREEN varten Dhakassa, Bangladeshissä, ja tutustui silloin Tazreen Fashions -tehtaan palosta selvinneisiin naisiin. Todellisuuden ja keskittyneen median tuottaman todellisuuden välinen aukko tuli jälleen näkyväksi. Hän järkyttyi huomatessaan, että vaikka verkossa tilanne näyttää parantuneen, paikan päällä se ei ole muuttunut ja asiat ovat edelleen huonosti. Median huomio oli vain hetkellistä, ja sosiaalisen median boikotti-kampanjoiden vaikutus ei ollut ulottunut tehdaspalosta selvinneiden elämään. ”Yksikään toimittaja ei koskaan palannut tarkastamaan, mikä heidän tilanteensa oli. Meidän toimintamme rakenteet mahdollistavat tällaisen. En usko, että heidän luonaan on koskaan vieraillut taiteilijoita tai kirjoittajia, jotka olisivat olleet oikeasti kiinnostuneita työskentelemään heidän kanssaan ja kertomaan heidän oman tarinansa siitä, mitä heille tapahtui ja mikä heidän tilanteensa on nyt. Erilainen lähestymistapa teki heihin valtavan vaikutuksen”, hän kertoo.

Mahdollisuus keskittyä

Saaren kartanon kustutaiteilijana Doyle aikoo kirjoittaa muutamia näytelmiä, joita hän kehitellyt mielessään jo lähes 20 vuotta. Yksi suunnitelmissa olevista projekteista on näytelmä nimeltään Asylum, jossa seurataan amerikkalaista lähiöperhettä 30 vuoden ajan yhteiskunnan muuttuessa ja teknologian kehittyessä. Televisio, internet, pelikonsolit sekä puhelimet ovat vallanneet perhe-elämän, ja perheenjäsenet viettävät yhä vähemmän aikaa keskenään. ”Yhteiskunnallisten rakenteiden sortuminen vaikuttaa kunkin perheenjäsenen elämään esimerkiksi työttömyyden muodossa. Teknologia ja sen rooli häiriötekijänä ovat suuressa osassa. Näytelmän kaari alkaa niin, että perheen koti esikaupunkialueella näyttäytyy turvapaikkana ympäröivän maailman kauhuilta. Perhe vetäytyy kotiinsa saadakseen lohtua ja luodakseen yhteyden toisiinsa, mutta näytelmän loppuun mennessä heidän kotinsa on muuttunut hullujenhuoneeksi”, hän kertoo.

Työskentely yhden isomman ja muutaman pienemmän projektin kanssa on tyypillistä Doylelle. Kahdeksan kuukauden mittaisen työskentelyjaksonsa aikana hän aikoo työstää myös muutamia pienempiä teoksia: näytelmiä, installaatiota tai mediateoksia. Yksi niistä käsittelee suosittujen supersankarielokuvien rakennetta ja sitä, kuinka vähän niissä oikeasti puhutaan. “Esimerkiksi nuori amerikkalainen, jolla ei ole pääsyä monipuolisen tiedon äärelle saattaa hyvinkin äänestää tai ainakin kiinnostua ehdokkaasta, joka käyttää ilmaisussaan samanlaisia rakenteita, joita nuori kohtaa joka päivä, hän tiivistää viitaten samalla presidentti Trumpin valintaan.

Kutsutaiteiljajaksonsa Doyle näkee ainutkertaisena mahdollisuutena keskittyä kirjoittamiseen ja taiteen tekemiseen. Työskennellessään Saaren kartanon residenssissä vuonna 2014, hän tajusi unohtaneensa muutamia jo aiemmin oppimiaan perusasioita näytelmän kirjoittamisesta oman pienen teatterinsa johtamisen ja muiden taiteellisten projektien tekemisen paineessa. Saaressa hän muisti ne uudelleen. ”Olin unohtanut, että kirjoittamisen ohessa uusia asioita paljastuu ja ongelmiin löytyy ratkaisuja kuin itsestään. Olin myös unohtanut, että jos nämä ajatukset palaavat toistuvasti mieleen, se on yleensä merkki siitä, että ne kuuluvat tänne, todelliseen maailmaan. Opin nämä asiat uudelleen, ja se rohkaisi minua kehittämään muitakin ideoita, joita olen miettinyt jo pitkään”, hän jatkaa.

Katso videolta, mitä Kevin Doyle kertoo työskentelystään:

Kevin Doylen artikkeli taiteen julkisesta rahoituksesta Rohkeus-blogistamme (2015)

Kevin Doylen essee PMURT | TRUMP (2016)