Jatko-opiskelijana kammoksuin ajatusta, että joskus joutuisin esittelemään tutkimustani mediassa. Väitöskirjaohjaajani on jo vuosia esiintynyt mediassa harva se viikko, ja häneltä usein kysyin kummastellen, miten siihen, erityisesti aamuisiin televisioesiintymisiin, oikein pystyy.

Noin puoli vuotta ennen väittelyä keskustelin viinilasillisen äärellä tuttavan kanssa, joka yritti saada ystävääni kirjoittamaan ison jutun väitöskirjaprojektistani. Itsehän olin jo tässä keskustelussa kauhusta kankeana ja myöhemmin helpottunut kun asia näytti unohtuneen. Väitöstilaisuudesta selvittyäni viime syksynä ei ajatus tuntunutkaan enää niin pahalta, ja annoin muutamia haastatteluja yliopistoni julkaisuihin.

Tammikuussa, työttömänä tohtorina, mittani tuli täyteen akateemisten pätevien naisten sivuuttamisesta ja naisten asiantuntijuuden näkymättömyydestä ja kirjoitin kolumnin politiikasta.fi-sivustolle.

Kolumnissa annoin kuusi neuvoa, kuinka naisia voidaan tieteessä ja asiantuntijoina saada paremmin näkyviin. Ne on syytä toistaa tässä:

1. Kun ajattelet asiantuntijoita, ajattele naisia.

2. Viittaa teksteissäsi ja puheissasi naisiin. Naisiin viitataan tieteellisissä käytännöissä systemaattisesti vähemmän kuin miehiin. Kuitenkin sama argumentti on usein aivan mahdollista esittää, vaikka viittaisi ainoastaan naisiin.

3. Kutsu naisia luennoimaan, seminaaripuhujiksi, osallistujiksi työryhmiin ja paneeleihin.

4. Jos olet menossa esiintymään luentosarjaan tai seminaariin, varmista järjestäjiltä, että myös naisia on mukana.

5. Jos olet mies, harkitse seuraavasi Scott Gilmoren esimerkkiä ja kieltäydy kutsusta, jos kokoonpanossa ei ole ainoatakaan naista.

6. Jos joudut kieltäytymään esiintymiskutsusta, ehdota tilalle naiskollegaa.

Enpä uskonut kolumnin aloitussanoja kirjoittaessani, mitä tämä vuosi tuo vielä tullessaan. ”Vuoden 2015 alku on tarjonnut yhteiskunnan ja tiedemaailman sukupuoliskarpille tarkkailijalle runsaasti huomioitavaa (engl. gender smart, ks. esim. Enloe 2013). Närkästystä ja jonkinasteista hilpeyttä ovat herättäneet erityisesti tieteelliseen ja poliittiseen asiantuntijuuteen liittyvät tapahtumat, joista naiset näyttävät kadonneen.”

Hallitusneuvottelut, niihin liittyvät tv-paneelit, ”yhteiskuntasopimus”-neuvottelut… Vuosi 2015 on ollut varsinaista miespaneelien riemujuhlaa.

Koneen Säätiö on mahdollistanut rahoittamalla Naiset esiin! -hanketta  tämän ongelman jatkuvan esillä pitämisen. Olen koko kesän haaveillut yhdestä kokonaisesta viikosta, jolloin voisin vaan lukea dekkareita tai katsoa Murdochin murhamysteereitä, mutta toisin on käynyt; joka viikolle on tullut joku tai joitakin haastattelupyyntöjä. Koska olen argumentoinut sen puolesta, että naisten asiantuntijuutta pitää saada esiin, koen toki velvollisuudekseni vastata pyyntöihin myönteisesti. Olen myös yllättänyt itseni positiivisesti jopa nauttimalla erilaisista mediaesiintymisistä.

Tästä pääsemme rohkeuteen ja asenteeseen, jota olen yhdessä Rosa Meriläisen kanssa yrittänyt muille naisille toitottaa: anna mennä, ei se oo niin justiinsa! Sitä voi vaan mennä ja pokkana kommentoida, vaikkapa feminismiä suhteessa prinsessahäähaaveisiin tai urheilujohtajuuden sukupuolittuneisuutta, eipä ne minunkaan ydinosaamisaluetta tutkimuksellisesti ole. Tämäkin on poikinut pienimuotoisia tuloksia: eräs ystäväni oli rohkaistunut antamaan omaan ammattiinsa liittyvän asiantuntijahaastattelun ja toista valmensin henkilökohtaisesti opetusvideon teossa. Suomi on täynnä upeita naisia, joiden koko potentiaali ei pääse esiin. Kuuteen edellä esittämääni neuvoon lisäisin siis vielä yhden:

7. Siskot, annetaan mennä, ei se oo niin justiinsa, kyä mei kehdataan!