Kun pandemia iski esittävän taiteen kentälle, monet jo sovitut tuotannot siirtyivät hamaan tulevaisuuteen. Samalla uusien teosten suunnittelu tyssäsi. Liikkeellä marraskuussa -festivaalin taiteellinen johtaja Kerstin Schroth kertoo blogikirjoituksessaan, kuinka pandemian jälkijäristykset ovat haastaneet ajattelemaan tuotannon ja esittämisen käytäntöjä alalla. Voisiko vanhoja toimintamalleja muuttamalla antaa paikallisille taiteilijoille enemmän tilaa ja yksittäisille teoksille pidemmän eliniän?

Pandemia pysäytti täysin esittämisen ja uusien teosten levittämisen. Aivan kuin valtava puolentoista vuoden kokoinen, kolme tapahtumakautta kestänyt lohkare olisi siirretty parempaan hetkeen. Sitä ei ole peruttu vaan suurimmaksi osaksi viivytetty. Mutta mitä tapahtuu kentälle, joka elää ja muotoutuu uusien teosten, nimien, festivaalien, ohjelmistojen ja muiden julkaisuiden kautta, kun kaikkea jatkuvasti siirretään ajassa eteenpäin? Yksinkertaisuudessaan, syntyy ruuhka. Siirretyt esitykset, tapahtumat, festivaalit ja harjoitukset estävät uusia syntymästä.

Maailmanlaajuinen pandemia on voimistanut kysymystä siitä, kuinka olemme tätä työtä tehneet ja kuinka yhteisönä haluamme sitä tulevaisuudessa jatkaa. Kuinka näemme paikallisuuden ja kansainvälisyyden esittävän taiteen kentällä, joka elävöityy vastavuoroisuudesta ja rajat ylittävästä työstä. Samoin yleisö, joka on tottunut heille tuotuna näkemään kansainvälisiä kiertäviä artisteja. Tänä aikana, tämän kokemuksen myötä, väistämättä monet teokset jäivät näkemättä, tapahtumat hukkuivat, tulivat tyhjiön nielemäksi. Tämä toistaiseksi puolitoistavuotinen on myös osoittanut ja pyytänyt meitä pohtimaan kulttuurin rajallisia resursseja. Kuka pystyy sitoutumaan ja kuka ei, kuka kykenee maksamaan artisteille peruutuksista aiheutuneet kulut ja kuka joutuu jatkuvasti siirtämään pidemmälle festivaalia tai esitystä? Peruutusten myötä ei esitetä esityksiä, mutta synnytetään kuluja, joilla voi olla hyvinkin negatiivinen vaikutus rakenteisiin.

Olen jo jonkun aikaa pohtinut esittävän taiteen kentän tuotantoa, joka elää uuden käsitteestä ja suurella esitystiheydellä. Tarkastellen teosten kiertokulkua, ensi-iltojen ja näytösten rytmiä ja miettien onko muita tapoja toimia. Etenkin mitä tulee paikalliseen kenttään eikä vain kansainvälisten teosten kiertoon. Erityisesti suhteessa Liikkeellä marraskuussa -festivaaliin, olen pohtinut tavoitetta esittää enemmän teoksia Helsingissä toimivilta taiteilijoilta kansainvälisten vierailijoiden rinnalla.

Mitä tapahtuisi, jos suostuisimme tuottamaan vähemmän teoksia luodaksemme pidempiä harjoitusjaksoja ja lisää mahdollisuuksia esittää yksittäistä teosta? Jos teatterit ja festivaalit voisivat esittää samoja teoksia pidempään? Jos olemassa olevia teoksia herätettäisiin enemmän eloon, sen sijaan että joka toinen ilta esitetään uusi teos eri taiteilijalta? Niin paikallisella kuin myös kansainvälisellä tasolla. Ennen kuin teoksesta ehditään laajalti puhumaan, on se jo tiensä päässä, kadonnut kuin tuhka tuuleen.

Kuinka Liikkeellä marraskuussa voisi osallistua luomaan pidempää elinikää ja enemmän näkyvyyttä, ei vain kansainvälisille mutta myös paikallisille taiteilijoille? Kysymys, jonka kanssa aloin työskennellä aloittaessani kolmivuotisen kauteni Liikkeellä marraskuussa -festivaalin taiteellisena johtajana.

Yksi keino on luopua tavasta vuosittain yhteistuottaa teos helsinkiläislähtöiselle koreografille. Sen sijaan kutsutaan merkittäviä, jo olemassa olevia paikallisia teoksia, ja uudelleenesitetään ne kansainvälisten teosten rinnalla. Näin pitkitämme Helsingissä tuotettujen teosten elinkaarta ja annamme näille taiteilijoille näkyvyyttä ja mahdollisuuden esiintyä kansainvälisessä kontekstissa.

Liikkeellä marraskuussa -festivaalia ei voida nähdä varteenotettavana osatuottajana, sillä taloudellinen panoksemme voi olla vain vähäistä. Tämä johtuu festivaalin rajallisesta perusrahoituksesta. (Kuten kerroin kirjoituksessa Ensimmäinen tanssi. Manifesti, jonka julkaisimme tammikuussa 2021, Liikkeellä marraskuussa toimii projektiluontoisella rahoituksella, aivan kuten teoksia tuottavat taiteilijat. Tämä estää meitä pitkäjänteiseltä suunnittelulta ja mahdollisuudelta tukea taiteilijoita taloudellisesti suuremmilla summilla. Kuten taiteilijoilla, työmme etenee vuosi kerrallaan, yhdestä projektista toiseen.) Toisaalta voimme avustaa ja tukea dramaturgisella, konseptionaalisella ja tuotannollisella ajattelun tasolla ja luoda yhteyksiä kansainvälisiin taiteilijoihin.

Luopumalla tavasta tuottaa vuosittain paikallinen yhteistuotanto ja sen sijaan sisällyttäen olemassa olevia paikallisia teoksia luonnollisesti ohjelmistoomme, mahdollistamme useamman kuin yhden helsinkiläislähtöisen taiteilijan teoksen esittämisen vuodessa. Sen tulette näkemään tämän vuoden marraskuun ohjelmistossa.

Marraskuussa 2021 esitämme kaksi helsinkiläistaiteilijan installaatioteosta. Mikko Niemistön Astral Projections alun perin avautui juuri ennen ensimmäistä poikkeustilaa ja näin ollen jäi paljolti näkemättä. Maria Saivosalmen ja Vytautas Puidokasin yhteisteos From Mother to Daughter on toistaiseksi esitetty vain ulkomailla. Tuomme myös uudelleen lavalle Mikko Niemistön merkittävän sooloteoksen Odd Meters sekä kutsumme tanssijoita, koreografeja sekä oppilaita esiintymään kahdessa kansainvälisen vierailijan teoksessa.

Liikkeellä Marraskuussa -festivaalin toinen osa järjestetään tänä vuonna 14.–20. kesäkuuta. 

Katso lisää: liikkeellamarraskuussa.fi