Leireillä odottamisesta kuolemaan maanpaossa – pakolaisuuden neljä päättymisen näyttämöä

Päättymisten tutkiminen on tärkeää, koska loppua usein tarvitaan, jotta jotain uutta voi alkaa – tätä niin pakolaiset kuin yhteiskunnat tavoittelevat. Mutta päättyykö pakolaisuus koskaan? Ja jos päättyy, niin miten, milloin ja missä?

Endings-hankkeessa käsittelemme pakolaisuuteen, aikaan ja päättymiseen liittyviä teoreettisia ja empiirisiä aukkoja yhdistäen tutkimusta ja taidetta. Emme oleta tietävämme, milloin tai missä tämä ’päätös’ tapahtuu, vaan tarkastelemme erilaisia loppuja neljän inspiroivan näyttämön kautta: oikeusasema, kokemukset, leirit ja kuolema. Tässä kirjoituksessa käsittelemme näitä neljää näyttämöä ja niiden merkitystä pakolaisuuden päättymiselle.

Päättyminen oikeusasemana ja kokemuksena

Vastaanottavien yhteisöjen näkökulmasta pakolaisuus ymmärretään yleensä oikeudellisena asemana. Tämäkin näkökulma on tärkeä, koska sen myötä yksilöllä on tiettyjä oikeuksia, kuten oikeus turvalliseen oleskeluun, työntekoon ja oikeus (uudelleen)rakentaa tulevaisuuttaan turvapaikkamaassaan. Vastavuoroisesti oikeusaseman päättyessä nämä oikeudet myös lakkaavat.

Tietyissä tapauksissa oikeusaseman päättyminen voi tapahtua, kun yksilö saa pysyvämmät oikeudet kansalaisuuden myötä, mutta se voi myös tarkoittaa turvapaikkamaahan jäävälle jokseenkin epävarmaa asemaa tai karkotusta takaisin lähtömaahan. Tämä päättyminen joka tapauksessa vaikuttaa konkreettisesti niihin ehtoihin, joiden puitteissa (entinen) pakolainen voi jäädä maahan tai se saattaa pakottaa jättämään jo uudessa maassa rakennetun elämän ja aloittamaan kokonaan uudestaan jossain muualla.

Tutkimme tässä hankkeessa myös hallinnollisesti tuotettujen turvapaikkapäätösten toista puolta – miten inhimillisellä, yksilöllisellä, tunteellisella, vaikuttavalla tasolla pakolaisten tai entisten pakolaisten koko elämään vaikutetaan – kirjoittamalla oikeudellisia päätöksiä uudelleen runoiksi.

Vaikka pakolaisuudesta yleensä puhutaan oikeusaseman näkökulmasta, kyse on pohjimmiltaan ihmisten elämästä ja ihmisoikeuksista, ja niin myös pakolaisuudessa elävien ja heidän läheistensä kokemuksista. Kuitenkin ne, joita pakolaisuus usein vähiten koskettaa, käyttävät usein eniten valtaa siihen liittyvissä kysymyksissä, kuten laativat lakeja, harjoittavat politiikkaa, luovat puitteet käytävälle keskustelulle ja niin edelleen.

Esimerkiksi on yleistä ajatella, että ihmiset siirtyvät pakolaisuudesta kansalaisuuteen, ja että pakolaisuus loppuu, kun kansalaisuus turvapaikkamaassa saadaan. (Entisten) pakolaisten todellisuus on kuitenkin yleensä monitahoisempi ja nähtävästi ristiriitaiset kokemukset osallisuudesta ja syrjäytymisestä, turvallisuudesta ja vaarasta voivat esiintyä rinnakkain yksilöiden elämässä.

Kokemusten tarkastelu näin ollen paljastaa oikeudellisten kategorioiden taakse kätketyt monimutkaisuuden ja inhimillisyyden sekä politiikan, jota harjoittamalla pyritään sulkemaan tiettyjä ihmisryhmiä pois tietyistä tiloista.

Päättyminen leirin ja elämän loppuna

Vastaanottokeskus – tai leiri, jona sitä puhekielessä kutsutaan – on monelle pakolaiselle ensimmäinen paikka, jossa he kokevat elämän maanpaossa ja myös uuden elämänsä epävarmuuden. Keskus on paikka, jossa pakolaiset ensi kertaa joutuvat odottamaan, niin lounasaikaa, turvapaikkahaastattelua kuin päätöstä joko turvapaikasta tai karkottamisesta. Odottamisesta muodostuukin leirielämän keskeisin teema.

Kun leirejä avataan tai suljetaan, odottajat myös siirretään – joskus jopa päivän varoitusajalla ja yleensä ilman heidän omaa suostumustaan – toisiin leireihin. Leireissä koetaan täten pakkosiirtoja, voimattomuuden tunnetta ja odottamista yhä uudelleen. Hallinnollinen johtaminen ja siellä tehtävät päätökset kaventavat odottavien mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä.

Vastaanottokeskuksissa odottaville keskuksen sulkeminen päättää heidän elämänsä entisessä muodossaan ja pakottaa uudenlaisiin alkuihin muualla, missä pakkosiirrettynä joutuu uudessa paikassa jälleen odottamaan. Tässä hankkeessa pyrimme rikkomaan vastaanottokeskuksien sisällä vallitsevan hiljaisuuden ja näkymättömyyden, ja kertoa tarinoita niistä, jotka päättävät keskusten sulkemisesta, ja jotka kokevat ja ovat silminnäkijöinä näille sulkemisille.

Jos vastaanottokeskuksia pidetään pakolaiselämän alkupisteenä, kuolema pakolaisena on sen lopullinen päätös. Kaikki pakolaiset eivät löydä elämänsä aikana päätepistettä pakolaisuudelleen, koska yhä suurempi osa maailman väestöstä vanhenee ja myös kuolee maanpaossa. Ikääntyville pakolaisille kotoutuminen tai vaihtoehtoisten loppujen löytäminen pakolaisuudelle ovat erityisen haastavia.

Tämä myös asettaa ikääntyville pakolaisille välttämättömän tarpeen luoda uudentyyppisiä, kansalliset rajat ylittäviä strategioita kuolemista ja surua varten maanpaossa. On esimerkiksi päätettävä, haudataanko heidät turvapaikka- vai alkuperämaan maaperään – ja miten tämä käytännössä järjestetään. Kun läheiset kuolevat tai ovat kuolemaisillaan kotimaassa, on päätettävä, jätetäänkö heille jäähyväiset ja surraanko heitä etäältä vai otetaanko riski palata kotimaahan.

Tervetuloa kokemaan päättymiset kanssamme!

Endings-hankkeessa dokumentoimme ja myös haastamme näitä neljää pakolaisuuden päättymisen näyttämöä tutkimuksen, runouden sekä ääni- ja kuvataiteen avulla. Hankkeen päättyessä vuonna 2026 toivomme löytäneemme vastauksia ja näkökulmia siihen, päättyykö pakolaisuus koskaan, ja jos päättyy, miten, milloin ja missä.

Ensimmäisiä suuntaviivoja aiheesta esitellään taidenäyttelyssämme, joka järjestetään Brinkkalan galleriassa Turussa marras- ja joulukuussa 2024. Tervetuloa!