Nina Rantalan Kosmos-teoksen sommittuvat maailmat

Miten havaitsemme ihmisen ja ei-ihmisten muuntuvat sommitelmat ja ajan eri rytmit? Rantalan Kosmoksessa punatammi, muurahaispesä, polut ja tervattu puurakenne liikkuvat omassa ajassaan yhdessä. Taidehistorioitsija Riikka Niemelä ja kuvataiteilija Nina Rantala asettuivat Saaren kartanon puistoon Kosmos-teoksen äärelle kesällä 2022. Nyt, kevään tullessa, puuosa saa taas ylleen tervaisen kerroksen.

Nurmella seisoo pieni tummaksi tervattu puurakennus, joka kattopaanuineen ja taivasta kohti kohoavine torneineen muistuttaa hienoisesti vanhaa kirkkoa. Lämpimällä säällä tervan tuoksu tervehtii jo kaukaa. Veistettyä rakennetta varjostavat kartanopuiston iäkkäiden puiden koukeroiset hahmot. Vastapäätä kasvaa nuori punatammi, jota yhdistää puurakenteeseen tarkasti muotoiltu hiekkapolku. Lähellä on muurahaisyhteiskunnan pesä, jolta erkanee nurmelle toisia polkuja.

Nina Rantalan Kosmos (2021) kertoo tarinaa sommittuvista maailmoista. Sen äärellä ajattelu voi viivähtää monimutkaisissa järjestelmissä, jotka muotoutuvat ja hajoavat ajassa, ja joissa ihminen ei ole ainoa toimija. Kosmos ei ole vain ihmisen antamaa muotoa ja järjestystä vaan, antropologi Anna Tsingin käsitettä lainaten, kontaminaatiota, kohtaamisissa syntyvää muodonmuutosta. Rantalan teoksessa on tilaa myös toisille toimijoille. Se kehkeytyy hitaissa materiaalisissa prosesseissa ja kietoutuu ympäröivän luonnon rytmeihin. Kosmos ei ole teoksena muuntumaton ja tarkkarajainen, vaan alati käynnissä oleva tapahtuma; sattumanvaraista vuorovaikutusta, vaihtuvia sommittumia, emergenssin dynamiikkaa.

Antroposeenin ajalla on Tsingin mukaan luovuttava ihmiskeskeisyydestä ja opeteltava havaitsemaan ihmisen ja ei-ihmisten vaihtuvat sommitelmat ja ajan eri rytmit. Rantalan teos antaa tähän tilaisuuden. Kosmoksessa ihmisen antama muoto lomittuu toisenlaisiin maailman luomisen tapoihin. Muurahaiset rakentavat maanalaisen kaupunkinsa kupoliksi kohoavaa kekoa. Punatammi kasvaa ja vaihtaa asua vuodenaikojen rytmeissä. Kesällä niittykasvit peittävät tummiksi tervattuja lankkuja; talvella tuuli kasaa niitä vasten lumikinoksia. Teos prosessina ja jaettu tekijyys ovat olleet Rantalan taiteellisessa työskentelyssä tärkeitä; myöskään Kosmos ei ole pysähtynyt, vaan jätetty puistoon luonnon jatkettavaksi. Teos sen enempää kuin tekijyyskään eivät ole lopullisia.  

Muotojen rakentajat

Tuli on hiillyttänyt puurakenteen lammenpuoleisia lankkuja kiiltäviksi ja pyöristänyt niiden reunoihin aaltoilevia muotoja. Nurmella vaitonaisena seisova rakenne muistuttaa tuhopoltetuista kirkoista. Se syntyi Rantalan kiinnostuksesta pyhiin rakennuksiin, jotka tuhoutuvat, mutta rakennetaan uudestaan. Jo aiemmassa teoksessaan (Rebuilding the Church I, 2007) Rantala kutsui jälleenrakentamaan Porvoon tuhopoltettua tuomiokirkkoa. Kosmoksen tumma hahmo tuo mieleen menneisyyden arkkitehtien taitavat luomukset ja rakentajien kädentaidon; mykkinä seisovat sauvakirkot, joiden koristeellisia puurakenteita paksu terva on suojannut vuosisatoja.

Kosmoksessa tärkeää on Rantalan mukaan kokonaisuuden hahmottaminen. Teosta jäsentävät perusmuodot, ihmisen matemaattisen ajattelun kulmakivet. Kulmikkaan puurakenteen lähellä punatammen juurelle piirtyy hiekasta täsmällinen ympyrä, kuin japanilaisissa zen-puutarhoissa tai barokkiajan geometrisissa muotopuutarhoissa. Kartanopuistossa Kosmosta ympäröi luonto, josta ihminen on muovannut tarpeidensa mukaisen. Rantalan teoksen merkityskerroksiin asettuu ihmisen kulttuurin tuotteita; pyhän ilmentymiä, maisema-arkkitehtuuria, matemaattista ajattelua ja kaikkeuden filosofiaa. Teos ei silti kerro vain ihmisen saavutuksista, vaan kietoutuu myös toisenlaisiin maailmojen luomisen tapoihin.

Ajan myötä siro punatammi kasvaa ja muuttaa teoksen mittasuhteita. Sen runko vahvistuu vuosirenkaista ja latvus kohoaa pyhätön tornia korkeammalle. Ikivanhoissa kosmologioissa myyttinen maailmanpuu muodosti, ihmisen sijaan, maailman keskipisteen. Rantalan Kosmoksessa punatammen juuret kaivautuvat maan alle ja muuttavat kasvualustan ekosysteemiä. Filosofi Emanuele Coccia muistuttaa juuri kasvien kykenevän tekemään maailman: kosmoksen artesaanit, etevät muotojen rakentajat, muuntavat aineen, ilman ja auringonvalon asuinpaikaksi toisille elollisille olennoille. Coccian mukaan kasvit ovat yhtä ympäröivän kanssa ja ottavat maailmaan osaa muita lajeja enemmän; palaan maata ja taivasta, jonka ne valtaavat, tiivistyy maailma. 

Paikka tapahtumana

Saaren kartanon pihamaalla Kosmos järjestyy osaksi tapahtumia, jotka muuttavat hiljalleen sen ulkomuotoa. Auringon päivänkierron rutiini haalistaa puurakenteen tummia seinämiä ja kovettaa tervaa UV-säteillä. Talvisin se on kylmän ja kostean armoilla. Myös puurakenne muuttaa paikan olosuhteita. Sen varjopuolelle hakeutuvat kasvilajit, jotka eivät viihdy suorassa auringon paahteessa. Ne houkuttavat paikalle seuralaislajeja kuten sieniä, hämähäkkejä tai toisia kasveja. Terva muuttaa paikan eliöstöä: sen kemialliset yhdisteet karkottavat joitakin hyönteisistä, ja toiminta tekee puusta pieneliöille epäsuotuisan. Tuuli joutuu etsimään uusia reittejä, vaikka puhaltaakin yhä kivillä lepäävän rakenteen alta. Maanpinnan tuntumaan puurakenne luo uudenlaisen pienilmaston.

Kosmoksen paikkakohtaisuuden ymmärtää siirtämällä ajatukset ihmisen teokselle antamasta muodosta sen kanssa sommittuvaan maailmaan, sarjaan yhdessäolon hetkiä. Kulttuurimaantieteilijä Doreen Massey hahmottelee ”paikan” tapahtumaksi ajassa ja tilassa. Paikka on väliaikainen muodostelma, vaihtelevien suhteiden tuottama. Pysyvän sijainnin sijaan paikka on prosessi, kudelma alati käynnissä olevia tarinoita. Vuorovaikutus saa paikan liikkeeseen, ja siksi ”tässä” on vain yksi kohtaamisista, osa paikan kumuloituvaa historiaa. Massey viittaa tähän luonnehtimalla tilaa ”samanaikaisuuden” sfääriksi.

Ajan kulussa Kosmoksessa risteää monia polkuja. Rastas on löytänyt puurakenteesta rauhallisen pesäpaikan. Sen suojiin saattaa hakeutua muitakin eliölajeja. Katettu rakenne tarjoaa kuivan alustan pikkulinnuille, tai ketuille, jotka uskaltautuvat ihmistä lähelle. Kyy saattaa käyttää sitä turvapaikkanaan ja sisiliskot lämmitellä nurkkakivillä, joilla rakenne lepää. Syksyisin puun rakosiin saattaa kaivautua talvehtimaan hyönteisiä. Masseyn mukaan paikat nostavat kysymyksen yhdessäolosta; niissä sattumanvaraisuus tuo meidät yhteen myös odottamattomien naapureiden kanssa.

Ajatus paikasta tapahtumana horjuttaa myös luonnon ja kulttuurin kategorioiden vastakkaisuutta. Fyysinen maailma ei ole ihmisen toiminnan koherentti ja muuttumaton perusta, vaan myös kasvit ja eläimet järjestävät maailmaa. Navat liikkuvat, maaperä muovautuu. Paikka tapahtumana on kohtaamisia toisten kohtaamisten jatkumossa, yhdessä-muotoutumisesta seuraavaa moninaisuutta. Saaren kartanon nurmella kekomuurahaisten polut sysäsivät myös Rantalan taiteellisen ajattelun liikkeeseen.

Materian liike

Kosmoksen puurakenne saa joka toinen vuosi uuden tervapinnan. Rantalan kiinnostuksen kohteena ovat usein olleet myös materiaalit ja niiden työstämisen tekniikat. Perinteisellä tervauksen taidolla on suojattu puurakennelmia ikiajat. Kosmoksen havupuisen tervan tumma sävy on syntynyt sekoittamalla joukkoon kimröökiä. Terva on läpikuultavaa ja jättää puun kuviot näkyviin. Kirkkaassa auringonvalossa tuore terva kimaltelee puun pinnalla kuin pikkuruiset jalokivet. 

Terva on myös osa Rantalan teoksen hidasta ajallista muutosta. Tervan muodonmuutos on sitkeää. Tervatessa lämmin terva on notkeaa ja valuvaa, ja etsii reittiä puun huokosiin. Jäähtyessään jähmeä aines asettuu hitaasti ja antaa puulle suojaavan pinnan. Tervan hidasta liikettä on vaikea havaita paljain silmin. Tervaus muuttaa puunaineksen materiaalista muutosprosessia, hidastaa sen lahoamisen rytmiä. Tuoreena terva on tahmeaa. Ilmassa lentävät hyönteiset ja siemenet takertuvat puun pintaan tervausajan merkeiksi. Ajan mittaan uudet tervakerrokset paakkuuntuvat puupinnoille kertomaan vuosien kulusta. Kosmoksessa ovat läsnä myös ei-ihmisten aikaansaamat tapahtumakulut ja omastamme poikkeavat ajallisuuden muodot; päivän ja vuodenaikojen rytmit, kasvien aikataulut, materian verkkainen liike. 

Tervan tuoksu kulkeutuu Kosmoksen puurakenteen edelle. Se ohjaa ajatuksia vanhoihin laivoihin, kalaverkkoihin, suksenpohjiin ja pärekattoihin. Rantalan teos tihkuu kartanopuistoon muistumia satamista ja kirkkomailta, menneiden aikojen nostalgiaa. Tuoksuilla on omat tarinansa. Laura U. Marks kirjoittaa haistamisen olevan myös kemiallisen muodostuman kohtaamista; tuoksu on molekyylien liikettä ja materiaalisia jälkiä lähteestään. Tuoksu vaikuttaa ihmisiin, toisiin eläimiin, hyönteisiin ja kasveihin. Kosmoksen tervan tuoksu vetoaa taitoon aistia ja tietää toisenlaisten olentojen tavoin.

Havaitsemisen taito

Tsingin mukaan emme ole tottuneet tarinoihin, joiden päähenkilöt eivät ole ihmisiä. Voiko taideteos kertoa vaihtelevista sommitelmista? Millaisiin sommitelmiin Kosmos asettuu ja millaiset ei-inhimilliset maailmat lakkaamatta rakentuvat sen rinnalla? Tarkkaavainen kokija huomaa teoksen puurakennetta ympäröivän elämän paljouden. Osana Kosmosta muurahaisyhteiskunta luo omaa arkkitehtuuriaan maanalaisine käytävineen ja aurinkoenergialla toimivine lämmitysjärjestelmineen. Muurahaiskeko muodostaa Kosmokseen oman järjestelmänsä. 

Nurmella kiitävät työläiset ovat ihmisen tavoin maailman rakentajia. Ne hakevat lähimaastosta ruokaa toukille ja oksia, neulaisia ja lehtiä rakennusaineksiksi. Ravinteiden kierto keon ja ympäristön välillä vaikuttaa maaperän happamuuteen ja eliölajistoon. Muurahaisten polut, ja siten myös niiden rakentama maailma, saattaa ulottua satojen metrien päähän. Kosmoksen muurahaiset vaeltavat polkujaan lähipuiden latvoihin kirvoilta saatavien energiaresurssien perässä. Nurmella ne suunnistavat tarkkaillen maamerkkejä, kuten vasten taivasta piirtyviä puiden latvoja. Myös Kosmoksen puurakenne ja punatammi lienevät niillä karttana. 

Taide antaa tilaisuuksia tarkistaa vanhoja ajattelutapojamme ja kertoa tarinoita uusin tavoin. Tsingin mukaan antroposeeni vaatii taitoa havaita toisin. Taitoon elää vahingoittuneella planeetalla tarvitaan Donna Harawayn mukaan ymmärrystä tavoista, joilla olevat muotoutuvat ja hajoavat toistensa kanssa sympoieettissa yhteenkietoutumissa. Kosmos tarjoaa mahdollisuuden ottaa tapahtumakulkujen toisiinsa kietoutuvan kudelmaan huomioon. 

Riikka Niemelä

Kirjoittaja on nykytaiteen tutkija ja taidehistorian yliopisto-opettaja. Hän on osallistunut usein taiteen ja tieteen väliseen yhteistyöhön ja tutustui Rantalan teokseen Saaren kartanon residenssissä työskennellessään.

Kosmoksen kuvat: Jussi Virkkumaa

Kirjallisuus: 

Coccia, Emanuele, Kasvien elämä. Sekoittumisen metafysiikkaa (Helsinki: Tutkijaliitto, 2020).

Haraway, Donna, ”Symbiogenesis, sympoiesis, and art and science activisms for staying with the trouble”, teoksessa.Anna Tsing et al. eds. Arts of Living on a Damaged Planet (Minneapolis & London: University of Minnesota Press, 2017), M24–M50.

Lowenhaupt Tsing, Anna, Lopun aikojen sieni. Elämää kapitalismin raunioissa (Helsinki: Tutkijaliitto, 2020). 

Massey, Doreen, For space (London: Sage, 2005). 
Marks, Laura, U., Sensuous Theory and Multisenrory Media (Minneapolis & London: University of Minnesota Press, 2002)