Tarinat ja julkaisut

19.10.2016

Niin monta hyvää hakemusta

Olin ensimmäistä kertaa arvioimassa hakemuksia. Sain katseltavakseni tekeillä olevien taideteosten lisäksi myös monia maailmoja, ihmisiä sekä joitakin ihmissuhteita.

Täytyy sanoa, että hakemuksien arvioiminen on ollut yksi mielenkiintoisimmista töistä, mitä olen päässyt tekemään oman taiteellisen työni lisäksi. Olin arvioijana ensimmäistä kertaa. Tätä ennen arviointiprosessiin liittyvä kokemukseni rajoittui lähinnä itse saamiini apurahapäätöksiin, sekä myönteisiin että kielteisiin.

Jostain oli kuitenkin aloitettava. Kertalukemisen perusteella hakemuksista saattoi hahmottaa melko helposti erinomaiset, joita oli paljon, sekä toisaalta syystä tai toisesta puutteelliset lähetykset, joita ei voinut kunnolla arvioida liitteiden puuttumisen vuoksi. Suuri osa hakemuksia jäi näiden ääripäiden väliin.

Koska hakemukset pisteytettiin ja laitettiin järjestykseen, päädyin käyttämään kirkkaimman kärjen hahmottamisessa kysymyksiä siitä, millä tavalla kyseinen teos tai teoskokonaisuus on kiinnostava. Haluaisinko nähdä teoksen valmiina? Mitä se antaa ihmisille? Mitä se antaa taiteenlajilleen? Entä mitä sen tekeminen antaa taiteilijalle, haastako taiteilija itsensä tekemällä teoksen, joka vaatii häneltä itseltään rohkeutta? Kaikki teokset eivät vaikuttaneet rohkeudellaan, mutta osa teoksista taas olivat sellaisia, että voisin matkustaa pitkänkin matkan päästäkseni näkemään ja kokemaan niitä, enkä varmaankaan ole ainoa.

Kiinnitin jonkin verran huomiota siihenkin, minne ja miten teos on tulossa esille. Toki työskentely ja prosessi sekä kaikki taiteellisen haparoinnin muodot voivat myös olla arvokkaita, mutta näytti siltä, että niistä hakemuksista, joissa taiteelliselle työskentelylle oli sisällön lisäksi määritelty jokin päämäärä, kuten tapahtuma, teos tai omien rajojen koetteleminen taiteilijana, teos kiteytyi tekstin sisällä vakuuttavimpaan muotoon.

Koska kysymyksessä olivat residenssihakemukset, mietin useampia hakemuksia lukiessani myös taiteilijan persoonaa, minkä verran rivien välistä nyt välittyi. Viihtyisikö hän residenssissä ja mitä hän saisi irti siellä työskentelystä? Olisiko taiteilija paljon poissa residenssistä teoksen tai hankkeen luonteen vuoksi? Miten työskentely sujuu, jos työpari ei pääse matkalle mukaan? Tulin kuulostelleeksi myös sitä, miten kukin taiteilija mahtaisi kokea työskentelyn keskellä hiljaista ja erityisesti talvisaikaan valotonta maaseutua, tai toisaalta residenssin kaltaisessa, tiiviissä taiteilijayhteisössä, jossa väistämättä tulee oman työrauhan lisäksi myös monenlaisia sosiaalisia tilanteita.

Oman kokemukseni mukaan toiset taiteilijat ovat residenssissä eräs suurimmista iloista niinä kuukausina, kun muuten viettää vuorokaudet läpeensä työpöytänsä ääressä saadakseen työnsä valmiiksi. Marraskuisen tihkusateenkin voi kokea virkistävänä, kun se putoaa paljaalle iholle saunomisen ja hyvien keskusteluiden lomassa. Liittyminen osaksi sosiaalista yhteisöä teki ainakin omalla kohdallani Saaren kartanossa olemisesta merkityksellisempää ja syvempää. Kenties sen vuoksi päädyn ehdottamaan residenssipaikan saajiksi sellaisia taiteilijoita, joista hakemuksien inspiroivuuden ja taiteellisen painoarvon lisäksi sai vaikutelman, että heidän läsnäolonsa muutenkin rikastuttaisi residenssiyhteisöä.

Kirjoittaja

KIRJOITTAJA ARVIOI SAAREN KARTANON RESIDENSSIHAKEMUKSIA VUODELLE 2017 ERÄÄLLÄ TAITEEN ALALLA.