Monimuotoisia taideprosesseja: Martta Tuomaala

Saaren kartanossa tammi–helmikuussa 2016 työskentelevän helsinkiläisen taiteilija Martta Tuomaalan mukaan taide on ollut aina läsnä hänen elämässään. Luovat alat kiinnostivat häntä jo lapsena, vaikka intohimo musiikkiin ja sitä kautta pianistin ura vaikutti hänestä aluksi unelma-ammatilta.

Martta Tuomaala (s. 1983, Lieto) valmistui Sibelius-lukiosta ylioppilaaksi, jonka jälkeen hän opiskeli elokuvaopistossa. Myöhemmin hän aloitti opinnot Tampereen ammattikorkeakoulussa ja valmistui kuvataiteilijaksi vuonna 2011. Tampereen jälkeen opinnot jatkuivat Aalto-yliopistossa, josta hän valmistui taiteen maisteriksi vuonna 2014.

Tuomaala on työskennellyt useampien vuosien ajan eri matalapalkka- ja prekaarialoilla muun muassa siivoojana, erilaisissa myynti- ja asiakaspalvelutehtävissä sekä tehdastyössä. Työelämän kokemukset ovat vaikuttaneet hänen teostensa teemoihin. Hän käsittelee yhteiskunnallisia valtarakenteita ja kuvaa usein teoksissaan työkulttuuria, erilaisten yksilöiden ja yhteisöjen selviytymisstrategioita sekä työelämän murrosta. Tutkimus, pitkäjänteinen suunnittelutyö ja toiminta niin yksittäisten ihmisten kuin erilaisten yhteisöjen kanssa ovat keskeinen osa Tuomaalan taiteellisesta työskentelyä. Teosprojektit sisältävät välillä yhteisöllisiä ja osallistavia piirteitä.

”Luontevin tapa jäsentää ajatuksiani taiteellisessa prosessissa tapahtuu audiovisuaalisen kerronnan eli liikkuvan kuvan eri muotojen kautta”, hän toteaa. Tuomaala käsikirjoittaa, ohjaa ja usein myös tuottaa teoksensa. ”Oman työryhmän merkitys on keskeisessä asemassa, kun teosta kehitetään ja tuotetaan”, hän kertoo. Taiteilija työskentelee yleensä saman taiteellisen työryhmän kanssa, joka koostuu usein hänen lisäkseen vähintään kuvaajasta, leikkaajasta ja äänisuunnittelijasta. ”Työryhmän jäsentä ei voi korvata kenellä tahansa. Hyvä ryhmädynamiikka, luottamus ja yhteisymmärrys sovituista taiteellisista ratkaisuista eivät ole itsestäänselvyys”, hän jatkaa.

Prosessit ja niiden avaaminen

Taideteosten aiheet eivät vain pulpahda ideoina Tuomaalan päähän: teemat löytyvät yleensä asioista, joiden keskellä on eletty jo pitkään. Ideat ovat saattaneet muhia hänen mielessään useiden vuosien ajan kehittyen alitajunnan ja tietoisuuden rajoilla, kunnes ne lopulta konkretisoituvat ajan myötä kuvallisesti ja äänellisesti käsiteltävään muotoon.

Hän ei miellä työskentelyssään olevan tietynlaista orjallista kaavaa. Jokaisen teoksen muoto, prosessi ja lähtökohdat ovat erilaisia, ja suunnitteluvaiheet poikkeavat yhtä lailla toisistaan. Joskus esimerkiksi teoksen muoto ja esitystapa voi olla selvää alusta pitäen, välillä se saattaa muovautua vasta prosessin lopussa selkeäksi.

Tuomaalalle teoksen luominen koostuu pitkästä prosessista, joka sisältää lukuisia eri osa-alueita. Esivalmisteluvaiheella on merkittävä rooli. Teosten tärkeimmät teemat nousevat usein esiin pidemmän ajan taustatutkimustyön avulla. Tämän työvaiheen aikana hän etsii joko itsenäisesti tai työryhmän voimin tietoa eri tavoin – lukemalla ja ihmisiä tapaamalla, järjestämällä esimerkiksi yksityisiä ja ryhmähaastatteluja.

”On mietittävä etukäteen erilaisia tulkintatapoja ja otettava selvää millä tavoin tutkimaasi ilmiötä tai aihetta on aiemmin käsitelty ja esitetty. Pelkkä innostus ja kiinnostus ei riitä, jos kyse on useita ihmisiä tai vaikka vain yhtäkin ihmistä vakavasti koskettavasta aiheesta. Kaikkia ei tarvitse miellyttää ja se tuskin on mahdollistakaan, mutta pitää tietää mistä puhuu ja mitä haluaa sanoa. Täytyy olla tarkkana, ettei itse päädy toistamaan stereotypioita aiheista, joita tulisi tarkastella monipuolisen ennakkoluulottomasti”, Tuomaala toteaa.

Esivalmisteluvaiheen aikana sekä sen jälkeen ideoidaan niin työryhmän kanssa kuin itsenäisesti, kuvitellaan mahdottomia, kirjoitetaan ja etsitään lisätietoa. Samalla järjestetään myös tuotannollisia käytännön asioita, joita ovat esimerkiksi sopivien kuvauspaikkojen etsintä, aikatauluttaminen, palaverit mahdollisten yhteistyökumppaneiden kanssa sekä rahoituksen hakeminen. Eri osa-alueita työstetään limittäin.

Välillä teoskokonaisuus saattaa rakentua monesta eri näkökulmasta. Tuomaalan pitkäaikaisin teoshanke, Siivoojan ääni, on esimerkki tästä – teoksessa useat siivousalan ammattilaiset avaavat kokemuksiaan työstä ja arjesta. Haastateltavien näkemykset saattavat erota hyvinkin paljon toisistaan. Siivoojan ääni -hanketta on kehitetty pitkään useamman vuoden ajan ja teosta varten tehtävät kuvaukset on nyt mahdollista toteuttaa lähes rutiininomaisesti.

”Kuvaajalla on selkeät ohjeet ja itselläni tietynlainen haastattelurunko, jota pyritään noudattamaan. Työssä ei saa kuitenkaan olla liian fiksattuja ennakkoasetelmia, joista ei voi joustaa, vaan tulee miettiä mikä on teoksen sisällön osalta tärkeintä. Siivoojan ääni -projektissa teokseen osallistuneet siivousalan ammattilaiset ovat saattaneet puhua asioista, joita en ole itse ymmärtänyt nostaa esiin. Tuolloin olen muuttanut projektin haastattelurunkoa – lisännyt esimerkiksi uusia kysymyksiä. Siivoojan ääni -projektiin osallistujat ovat opettaneet minulle paljon tuomalla esiin näkökulmia ja tietoa, jota minulla ei aiemmin ollut”, Tuomaala kertoo.

Esituotannollinen vaihe, tutkimus ja suunnittelu ovat keskeisessä roolissa Tuomaalan työskentelyssä, mutta hetkessä syntyville ideoille tulee myös olla pelivaraa. ”Pitäisi olla avoin, kyetä uudelleenarvioimaan ja myös muuttamaan suunnitelmia tarpeen mukaan nopeassakin aikataulussa.” Vuonna 2011 valmistui Tuomaalan ja hänen kollegansa Mikko Keskiivarin yhdessä käsikirjoitetta ja ohjaama fiktiivinen teos Vieraat seinät. ”Käsikirjoitus oli tarkka kuvasuunnitelmineen, mutta lopulta päädyimme kuvauspaikalla kesken tuotantoa improvisoimaan uusia kohtauksia ja yhden ideoimamme kohtauksen takia jouduimme herättämään kuvausryhmän ja näyttelijät keskellä yötä. Muistaakseni lähes kaikki impro-kohtaukset sisällytettiin lopulliseen teokseen. Mielestäni näistä kohtauksista löytyi lopulta teoksen parhaimpia hetkiä, joten hetken intuitiota kannatti kuunnella”, hän kertoo.

Iso osa taiteilijan työskentelystä on rahoituksen hakemista ja odottelua, joten eri tuotantojen limittäisyys saattaa olla monelle taiteilijalle pakollista. Tukea joutuu usein keräämään yhteen projektiin vähitellen ja pienissä osissa etenkin silloin, kun tekee töitä ison työryhmän kanssa. Ammattitaiteilijan ei tule teettää työryhmällä ilmaistöitä.

”Teokseni käsittelevät usein muun muassa epävarmuutta, vähävaraisuutta ja systeemiä, jossa valtaa käytetään väärin. Itsekin olen avoimesti vastustanut taidealan instituutioiden käytäntöjä, joissa ihmisiä pyydetään talkootöihin ’meriittipalkkiolla’. Luonnollisesti en halua toimia tärkeinä pitämieni arvojen vastaisesti. Työryhmälle kuuluu maksaa tehdystä työstä. Tukea odotellessa voi luonnostella seuraavien teosten rakennetta”, Tuomaala selventää.

”Budjettia joutuu myös usein kiristämään teosmateriaalien ja oman tutkimustyön keston osalta. Tutkimus ja aineiston keruu ovat tärkeitä työn prosesseja, ja taiteen saralla tuetaan mielestäni liian vähän pitkäkestoisia hankkeita. Välillä tuntuu, ettei ole mahdollista syventyä tutkittavaan aiheeseen tarpeen vaatimalla tavalla. Se kyllä ahdistaa ja toivoisin asiaan muutosta. Eihän elokuvia tai tutkimuksiakaan tuoteta parin kuukauden jaksoissa”, hän jatkaa.

Kuvaukset ovat liikkuvan kuvan teoksissa usein tuotannon niin sanottu isoin ja näkyvin osa. Jälkituotannossa kuva ja ääni leikataan, ja leikattu teos äänisuunnitellaan ja värimääritellään. Lopulta teos esitetään, mutta sekään ei ole aina yksinkertainen prosessi. Esityspaikkaa tulisi etsiä etukäteen ja vaikka sellainen jo olisi, rahoitus ei välttämättä riitä.

Teoksen ensiesitystä voidaan usein ajatella tärkeänä päämääränä, vaikka se saattaa olla vain pieni osa taiteellisen teoksen prosessia. ”Lopullisen teoksen näkyvyys ja saavutettavuus on tietysti merkittävää, mutta esimerkiksi yhteisöllisiä piirteitä sisältävissä taideprojekteissa kulissien takana tapahtuva yhteistoiminta voi olla hankkeen tärkein tavoite. Se on usein asia, joka jää monilta huomaamatta, sillä kaikkia tilanteita ja tapahtumia ei voi eikä kannatakaan dokumentoida”, Tuomaala kertoo.

”Suomi nousuun” polkemalla tyhjää

Saaren kartanolla Tuomaala työstää Finnspinning-Soumi-Perkele! -teostaan, joka on kunto-ohjelman mittainen osallistava installaatio. Teoksen voi polkea läpi spinning-pyörällä ja siinä käsitellään suomalaisuutta – kulttuuria, kieltä sekä yleistettyjä käsityksiä suomalaisesta identiteetistä. Kartanolla tekeillä oleva teos on taas kerran omanlaisensa prosessi. Teos pohjautuu muun muassa musiikkiin sekä sanoituksiin ja yhteistyötä tehdään tiiviisti muusikon, rap-artistin ja toimittajan kanssa.

Aikoinaan Tuomaala vannoi, ettei tule koskaan tule esiintymään teoksissaan. Nyt hän on teoksensa ainoa esiintyjä ja toimii kunto-ohjelman ohjaajana. Tässä prosessissa haasteet – siirtyminen kohti tuntematonta ja rajojen ylitykset – ovat ytimessä. Teoksen tavoitteet ovat haastavia, ja välillä kalvaa pelko siitä, ettei kaikki suju toivotun mukaisesti. ”Olen kuitenkin himoinnut tämän projektin toteuttamista jo pitkään, joten on pyrittävä voittamaan mahdolliset pelkotilat. Itsekriittisyys ja vakavuus teosta kehittäessä ovat aina hyvästä, mutta tämän projektin osalta on osattava myös nauraa itselleen. Kunto-ohjaajan käytös on teoksessa välillä hyvinkin noloa ja myötähäpeällistä. Sellainen meininkihän tulee multa usein ihan luonnostaan”, Tuomaala toteaa.

Saaren kartanossa Tuomaala lukee ja kirjoittaa, mutta samalla myös kuntoilee ja ”testiajaa” käsikirjoituksensa osia spinning-pyörällään. Teos on prosessiltaan myös terapeuttinen ja terveysvaikutuksia edistävä.

”Nykyinen hallitus on nostanut taiteen kärkihankkeeksi, ja taiteen hyvinvointivaikutuksia pyritään tunnistamaan entistä paremmin. Samalla taiteilijoiden asemaa heikennetään leikkaamalla vähävaraisilta, joihin taiteilijat usein lukeutuvat. Lisäksi nuijitaan nopealla aikataululla itsensä työllistäjien asemaa käsittelevä lakiehdotus ottamatta huomioon taidejärjestöjen ja muilla freelancer-aloilla työskentelevien näkemyksiä. Ehkä alitajuisesti kehitin tällaisen työn, jonka tuotantoprosessissa joudun pitämään kunnolla itsestäni huolta. En ole huippukunnossa ja polkeminen sekä puhuminen samanaikaisesti vaatii harjoittelua.”, Tuomaala naurahtaa.

Työskentelyjakso Saaren kartanolla on Tuomaalalle poikkeuksellinen, sillä hän työstää lähes aina useampaa projektia limittäin. Lisäksi hän on aktiivisesti mukana eri järjestöjen, verkostojen ja yhdistysten toiminnassa, toki mielellään ja omasta tahdostaan. Pysähtyminen kotikaupungin ulkopuolella yhden asian ääreen on kuitenkin tuntunut tärkeältä ja tarpeelliselta. Se on antanut mahdollisuuden syventyä ja opetella uudenlaisia työskentelytapoja.

Entä onko taiteilijana oleminen kutsumusammatti? ”Kaipa se on”, Tuomaala vastaa.

”Tuskin tätä muuten tekisi, enkä osaa kuvitella muuta tekeväni. Tämä on minulle ominaisinta – luontevin tapa työskennellä ja pyrkiä vaikuttamaan. Taiteilijan työ on monipuolista ja pidän siitä, että jokainen päivä on erilainen. Ulkopuolisen silmin taiteilijan urani saattaa näyttää hyvinkin tylsältä, sillä vietän aikaa paljon koneen ääressä. Sitä se ei kuitenkaan ole, vaan päinvastoin – mielessään voi kuvitella mahdottomia ja välillä pääsee toteuttamaan jopa joitain pähkähulluilta kuulostavia ideoita. Epävarmuus toimeentulossa on tässä ammatissa se raskain puoli. Onneksi nämäkin aiheet ovat nousseet julkiseen keskusteluun ja järjestäytymistä taiteilijoiden keskuudessa on yhä enemmän ilmassa”, hän tiivistää.

www.marttatuomaala.com www.facebook.com/cleanersvoice www.mustekala.info/node/37556