Rohkeus-blogissa tutkijat ovat kevään aikana kertoneet monikielisyydestä nyky-yhteiskunnissa. Joissakin tilanteissa voimme kuitenkin seurata myös monikielisyyden historiaa jopa tuhansien vuosien aikana. Esimerkiksi Sisilian historia on täynnä tositarinoita, joissa kielet kohtaavat.

Yksi pitkäaikainen kielten välinen suhde Sisiliassa alkoi, kun roomalaiset valloitussotien jälkeen liittivät Välimeren suurimman saaren valtansa piiriin 200-luvulla eaa. Sisilian valtakielenä oli tuolloin kreikka, ja sekä kreikkaa että latinaa puhuttiin saarella vielä puolentoista vuosituhannen ajan. (Tosin loppuvaiheessa emme sano ihmisten puhuneen latinaa, vaan romaanisia kieliä.) Koko tämän ajan saarella puhuttiin myös muita kieliä, mutta niiden asema vaihteli. Miten on mahdollista, että alue oli kaksi- tai monikielinen näin kauan? Vai onko tässä mitään ihmeellistä?

Kivenhakkaaja Palermossa laatii työpajalleen kaksikielisen mainoksen kreikaksi ja latinaksi ehkä keisari Augustuksen hallituskaudella. Mainostekstin kirjoittaja ei kuitenkaan tunne kovin hyvin kahden valtakielen normeja, joten tekstistä näkyy hänen myös osaamansa puunin kielen vaikutus.

Claudius Theseus joutuu hautaamaan perheenjäseniään Messinassa ensimmäisellä vuosisadalla jaa. Vaimo Cartilia Irenen ja 14-vuotiaan Claudianus-pojan hautakivien teksti on latinaksi, mutta pienten Romanillan ja Romanoksen hautakivet ovat kreikaksi.

Vuonna 434 Sisilian maaherra Felix Eumathios antaa julistuksen, jossa hän ylistää Catanian Akhilleen kylpylän peruskorjausta ja sitä, kuinka paljon vähemmän polttopuuta kuluu remontin jälkeen. Julistus kaiverretaan kreikaksi isoilla kirjaimilla kylpylän julkisivuun.

Kun Sisilia kuului Rooman valtakuntaan, kielten suhteet heijastivat kreikan monimuotoista asemaa imperiumin toisena valtakielenä. Vaikka kevyt keskushallinto kaikkialla käytti latinaa, itäisen Välimeren Roomaan kuuluvassa osassa kirjoituskulttuurin kieli oli muuten lähinnä kreikka. Se ei tietenkään ollut ainoa tällä valtavalla alueella puhuttu kieli, vaan kirjalliset lähteet hämärtävät sen, mitä kaikkia kieliä ihmiset puhuivat. Sisiliassa muita kieliä ei enää Rooman keisariajalla kirjoitettu, ja niistä on vain vähän tietoa, kuten Palermon kivenhakkaajan tapauksessa. Puunia oli puhuttu Sisiliassa jo kreikkalaisten tullessa sinne 700-luvulla, ja se siis säilyi keisariajalle. Lisäksi saarella oli käytetty ainakin sikeliä tai sikulia ja oskia, jotka olivat latinan sukulaiskieliä, sekä huonommin tunnettua elymiä. Nämä kielet näyttävät kuolleen pois ajanlaskun alkuun mennessä.

Sisiliassa kreikan ja latinan asemaan vaikuttivat Rooman historian isot väestönmuutokset, kuten massiivinen orjakauppa, jota on sanottu yhdeksi synkimmistä luvuista ihmiskunnan historiassa (Walter Scheidel). Se toi Sisiliaan kymmeniä tai satoja tuhansia ihmisiä 200-luvulta alkaen. Heidän oletetaan tulleen enimmäkseen itäisen Välimeren alueilta eli ”kreikkalaisesta idästä”, kuten Välimeren itäosaa on yksinkertaistaen nimitetty, ja puhuneen ainakin aluksi keskenään kreikkaa. Sisilia on hyvien yhteyksien saari, johon on aina kuljettu myös vapaaehtoisesti vesiteitse Italian niemimaalta ja Pohjois-Afrikasta.

Toinen tärkeä väestönmuutos oli tuhansien veteraanien asuttaminen Sisilian kaupunkeihin keisari Augustuksen aikana; se kasvatti voimakkaasti latinankielisiä yhteisöjä. Kaikkiaan kreikan asema ei Sisiliassa ei ollut yhtä hallitseva kuin Rooman valtakunnan itäosissa, joissa latinan kieli jäi pienten vähemmistöjen kieleksi, ja hiipui muutaman vuosisadan kuluessa.

Sisiliassa siis käytettiin kahta kieltä kirjallisissa lähteissä Rooman keisariajalla, puheessa muitakin, eli yhteiskunnan tasolla saari oli monikielinen. Mutta voiko yksilöiden kaksi- tai monikielisyydestä sanoa mitään varmaa? Voiko varmana tietona pitää edes anekdootteja, kuten kreikaksi kirjoittaneen sisilialaisen historioitsija Diodoroksen mainintaa, että hän oppi latinaa ollessaan tekemisissä roomalaisten kanssa? Voi pitää, jos ei varmana, ainakin todennäköisenä. Todennäköisenä voimme pitää myös sitä, että Claudius Theseuksen perheessä sekä kreikan että latinan kieliä käytettiin, vaikka ehkä eri konteksteissa. Theseuksen lasten nimistä voi myös päätellä, että roomalainen identiteetti oli perheessä suuressa arvossa.

Muutakin voidaan päätellä. Esimerkiksi Catanian ja Messinan kreikkalaisten ja latinalaisten hautakivitekstien rakenteellisten yhteyksiä olen tulkinnut niin, että tekstejä kirjoittavat ihmiset olivat kaksikielisiä tai ainakin vuorovaikutuksessa keskenään. Kieliyhteisöt eivät olleet erillään. Kieliyhteisöjen erillisyyttä ei kannata olettaa, sillä yhteiskunnallinen asema ei korreloinut kotitalouden pääkielen kanssa: oli kreikan- ja latinankielistä sivistyneistöä, rikasta väkeä, mutta myös orjia. Saman suurperheen piirissä puhuttiin molempia kieliä.

Omissa tutkimuksissani olen kyseenalaistanut tutkijoiden perinteisesti tekemää antiikin Sisilian jakoa latinankieliseen länteen ja kreikankieliseen itärannikkoon. Tämä jaottelu on lähteiden perusteella väärä, jos alueet ajatellaan yksikielisiksi. Kaikissa merkittävämmissä rannikkokaupungeissa esiintyy kirjoituksissa molempia kieliä. Osa tutkijoista on esittänyt, että kreikan kieli myöhäisantiikin lähteissä, kuten maaherran kylpyläjulistuksessa 400-luvulta, perustuu vain haluun kunnioittaa jo arkielämästä kadonnutta kielellis-kulttuurista identiteettiä. Koko lähdeaineiston perusteella oletus on huonosti perusteltu.

Metalliseppä tekee Kaakkois-Sisiliassa 600- tai 700-luvulla pyhäinjäännösastian, johon kaiverretaan Neitsyt Marian ja Jeesuksen kuvat sekä apostoleja. Pyhien kuvauskohteiden nimet on kirjoitettu viereen latinaksi, mutta yhdistäen kreikkalaista ja latinalaista aakkostoa.

Vuonna 1111 kreivitär Adilasia (Adelaide) ja hänen alaikäinen poikansa kreivi Roger myyvät kahdeksan maatyöläistä maatilkkuineen ritari Ḥalīqille. Messinassa laadittuun arabiankieliseen asiakirjaan liitetään kreikankielinen lyhennelmä.

Johannes Raptissan leski Maria ja tytär Anna myyvät vuonna 1201 Messinan ydinkeskustassa sijaitsevan asuntonsa Leon Arkoleonille. Kreikankielinen notaari tekee paperit; kaksi todistajaa kirjoittaa allekirjoituksensa latinaksi, muut seitsemän kreikaksi.

Voisi ajatella, että keskiajan kuluessa mikään ei muuttunut, kun kreikkaa ja latinaa käytettiin edelleen joka puolella Sisiliaa. Uutena kirjallisena kielenä oli tosin mukaan tullut arabia. Mutta entä kansainvaellukset myöhäisantiikissa, sitten Bysantin valta, arabivalloitus 800-900-luvuilla, ja sen jälkeen kristittyjen normannien valloitus 1000-luvun lopulla? Valloitukset ja sodat aiheuttivat kärsimystä ja tuhoa, mutta ei kokonaisten ihmisryhmien surmaamista 1900-luvun tyyliin. Uudet hallitsijat tarvitsivat alamaisia. Uusia asukkaita tuli varsinkin islamilaisena aikana Pohjois-Afrikasta ja normannivalloituksen jälkeen Keski- ja Pohjois-Italiasta. Kirjoituksen kulttuuri liittyi uusissa yksijumalaisissa uskonnoissa läheisemmin uskonnolliseen oppineisuuteen.

Kreikan kieli alkoi kuitenkin 1100-luvun jälkeen nopeasti hävitä. Sen puhuma-alue näyttää rajoittuneen Sisilian koilliskulmaan eli Messinan ympäristöön, josta oli tiivis yhteys myös kreikankieliseen Calabriaan. Viimeiset kreikan kielen puhujat kuolivat vanhuuteen Messinan seudulla ilmeisesti 1500-luvulla. Arabia oli hävinnyt Sisiliasta jo paljon aikaisemmin. Molemmat jättivät kuitenkin paljon jälkiä Sisilian romaanisiin murteisiin ja nimistöön. Saaresta tuli muutaman sadan vuoden ajaksi suhteellisen yksikielinen, mutta sisilianmurteiltaan rikas alue, jossa oli vain pieniä kielivähemmistöjä, kuten katalaania ja albaniaa. Vasta nyt tilanne on taas muuttumassa.

Kannattaako edes pohtia, mitä kieltä ihmiset puhuivat, kun voisimme jättää spekuloimisen ja tutkia sitä, mitä kieliä lähteissä käytettiin ja miten? Minusta kannattaa, koska kielten säilymiseen menneisyydessä liittyy aivan samoja kysymyksiä, joilla pohdimme nykyisten kielten tulevaisuutta. Nykyisiin verrattavia prosesseja tapahtui historiassa, vaikka useimmat ihmiset eivät olleet niin tietoisia kielipoliittisesti, eikä heillä ollut välineitä pohtia kielten säilymisen mekanismeja. Omien kielten tilanne, tulevaisuus ja jopa säilyminen kiinnosti silti heitäkin.

Lisätietoa aiheesta:

Alberto Várvaro, Lingua e storia in Sicilia (1981). Olga Tribulato (toim.), Language and Linguistic Contact in Ancient Sicily (2012), jossa myös artikkelini ”Language and Society in Roman Sicily” Muita artikkeleitani academia.edu-sivulla.