Mitä työtön oikeastaan tarvitsee?

Pitkittyvän työttömyyden syynä ovat useimmiten työpaikkojen puute syrjäseuduilla sekä työkyvyn ja osaamisen vajeet. Olisiko siis aika pohtia, voisivatko etuudet ja palvelut, joita työttömille tarjotaan, palvella enemmän työttömän osaamista, terveyttä ja yleistä hyvinvointia, eivätkä niinkään järjestelmän velvoitteiden täyttämistä?

Kaipaako työtön toimiinsa tilaa vai sittenkin ulkopuolista, tuuppaavaa voimaa? 15.12. Tampereella järjestetyn, työttömyyttä käsittelevän seminaarin Katse työvoiman taitoihin ja työvoimapolitiikan keinoihin järjestäjätahot olivat pysähtyneet tämän kysymyksen äärelle. 

Seminaarin järjestäjänä ollut Koneen säätiön rahoittama hanke Työtä vailla olevien työ- ja sosiaaliturvapolut ja työttömyysturvan poiskäännyttävät vaikutukset tutkii sitä, miten työttömiä koskettava sosiaaliturva- ja palvelujärjestelmä voi työtöntä auttavan luonteen lisäksi myös etäännyttää työtöntä, niin työstä kuin järjestelmästäkin. Katse kiinnittyy siis siihen, mitä työtön tarvitsee ja mikä työtöntä vie työtä kohti tai siitä poispäin. 

Seminaarissa todettiin, että kaikki työttömät eivät tarvitse samanlaisia palveluita, apua, tuuppausta taikka vapautta. Koska työttömien ryhmä ei ole profiililtaan yhteneväinen, samat keinot eivät pure erilaisissa elämäntilanteissa oleviin. OECD:n vuoden 2020 arvion mukaan Suomessa työttömyyden syistä yleisimpiä ovat seuraavat: jopa neljänneksellä työttömyys liittyy tarjolla olevien mahdollisuuksien vähyyteen maaseudulla, viidenneksellä katkeileviin työuriin ja tilapäisiin työttömyysjaksoihin, ja toisella lähes viidenneksellä osaaminen ei kohtaa tarjolla olevien työmahdollisuuksien kanssa: ollaan joko vailla tutkintoa tai aiemmin tehty tutkinto ei enää riitä muuttuvilla työmarkkinoilla. 

Suurin osa työttömistä pärjää työttömän työnhakijan velvoitteiden kanssa sanktioita välttäen ja osaa siis toimia järjestelmän odotuksia noudattaen. Osalle etuuksien velvoittavuus ja väärästä toiminnasta rankaisevat sanktiot kasaantuvat. Esimerkiksi nuoret ja maahanmuuttajat joutuvat vielä opettelemaan sosiaaliturvan piirteitä ja saattavat toimia vastoin työnhakijavelvollisuuksia ymmärtämättään. Myös terveydeltään heikot saattavat saada sanktioita, jotka lisäävät pahoinvointia ja etäisyyttä työmarkkinoista. Aktivointitoimet ovat yhteydessä myös aineelliseen puutteeseen. 

Samaan aikaan järjestelmän myönteiset työllisyysvaikutukset perustuvat paremmin pärjäävien, vähemmän aikaa työttömänä olleiden työllistymisiin. Nämä, joiden osaaminen ja terveys ovat paremmassa kunnossa, työllistyisivät muutenkin suurella todennäköisyydellä. Tässä tekstissä tarkastellaan kuitenkin työttömyyttä silloin, kun terveys ja osaaminen eivät riitä.

Puolella työttömistä on terveyshuolia

Työttömyysetuuksien varassa on myös heitä, joilla ei ole voimia taikka terveyttä hakea töitä tai pärjätä työelämässä. OECD:n (2020) arvion mukaan Suomen työttömistä 45 prosenttia kärsi terveysongelmista. Usein terveyshuolet yhdistyvät köyhtymiseen, kun työtuloa ei ole ja ansiosidonnainen työttömyysturva on päättynyt.

Köyhyys kuormittaa psyykkisesti ja jo siten vaikuttaa työkykyä heikentävästi. Näin joillain ryhmillä työttömyys kasautuu yhdessä muiden haasteiden kanssa: puutteet terveydessä sekä ammatillisessa osaamisessa tai näköalattomuutta lisäävä köyhyys yhdistyneenä työttömyyteen ovat vakavasti elämän mielekkyyttä hapertava yhdistelmä. 

Toimeentulovaikeuksien lisääntyminen, työttömyyden pitkittyminen ja ulkopuolisuuden kokemus asustavat työttömässä usein myös yksinäisyyden kokemuksien, häpeän ja mielenterveyden haasteiden kanssa. Työttömyyden pitkittyessä nykyinen etuus- ja palvelujärjestelmä ei palvele tarkoituksenmukaisesti vaan ongelmat alkavat kasautua, eikä kielteisiä polkuja ja työmarkkinoilta etääntymistä saada ajoissa käännettyä myönteisiksi, kannatteleviksi poluiksi. 

On esimerkiksi todettu, että työttömät hakeutuvat harvemmin terveydenhuoltoon verrattuna työssäkäyviin. Työttömillä ei ole työterveyshuoltoa. Siksi heidän pääsyynsä palveluun vaikuttavat hyvinvointialueiden vaihtelevat käytännöt työttömien terveydenhuollossa ja  asiakasmaksut.

Perusterveydenhuollossa voi olla myös asiantuntemusvajeita etuus- ja palvelujärjestelmästä: työtöntä hoidettaessa on tarpeen fyysisen ja henkisen terveyden lisäksi huolehtia myös pääsystä sairauspäivärahalle, kuntoutusetuuksille ja kuntoutuspalveluihin. Tämä ei aina toteudu työttömän todellisia tarpeita palvellen, kuten käy ilmi esimerkiksi 20.11.2023 julkaistusta MOT:n dokumentista. 

Työllisen ja työtä vailla olevan erilaiset mahdollisuudet saada tarkoituksenmukaista hoitoa terveyden rakoillessa luovat tarpeettomia eroja ihmisryhmien välille. Työterveyshuollon kehitys on tarkoittanut sitä, että työntekijät saavat kattavampaa, välitöntä ja kustannuksetonta hoitoa heidän kehoaan ja mieltään kuluttavissa ongelmissa – vain sillä perusteella, onko henkilö työssä vaiko ei.

Hyvinvointivaltion sosiaaliturva pahoinvointia luomassa

Tutkimustulokset, joihin seminaarin alustuksissa viitattiin, korostivat vakaan taloudellisen pohjan merkitystä työttömän hyvinvoinnissa. Vaikka tutkimusten mukaan sanktiot ovat jossain määrin lisänneet työllisyyttä, määrä on vaatimaton siihen nähden, että sanktiot aiheuttavat aineellista puutetta, toimeentulovaikeuksia, psyykkistä kuormitusta ja haasteiden kasautumista. 

Lisäksi sanktioiden pelosta työllistyminen ei ole yhtä kestävää kuin osaamisen ja sisäisen halun motivoima työllistyminen. Työsuhteet ovat lyhyempiä, eivätkä työntekijän ja työnantajan toiveet ja tarpeet kohtaa yhtä hyvin. Vaikka kannustaminen kuulostaa kannustavalta, se ei aina vahvista toimijuutta, osallisuutta tai osaamista.

Koulutukseen ohjaaminen taas voisi edistää edellä mainittuja. Kouluttautuminen ei vain lisää spesifiä ammattitaitoa ja osaamista, vaan avaroittaa perspektiiviä tarjolla olevista mahdollisuuksista ja vahvistaa pystyvyyden kokemusta. Eniten vaikutusta kouluttautumisella aikuisiässä on vähiten koulutetuilla. Lisäksi se puree keskeisesti kohtaanto-ongelmaan työttömien osaamisen ja tarjolla olevan työn välillä.

Liian usein sosiaaliturvajärjestelmän vaikeaselkoisuus käyttäjille sekä velvoittava “aktivoiminen” käännyttävät työikäistä väestöä pois palveluista juuri silloin, kun palveluntarve alkaa kasvaa. Vastikkeellisuuden vahvimmat muodot, kuten ihmisen käyttäytymisen ohjailu erilaisin työnhakijavelvoittein, lisäävät inhimillistä kuormitusta, vaikka niillä on myönteinen tavoite.

Jos suurin osa työtä vailla olevista tarvitsisi terveys- ja koulutuspalveluita, miksi juuri etuusleikkauksilla ja -keskeytyksillä uhkaaminen on se tapa, jolla työvoimapolitiikan haasteisiin pureudutaan? Seminaarissa tuotiinkin ilmoille ehdotus aktiivisuuslisästä työttömän toimiessa työvoimapoliittisen järjestelmän ehtojen mukaisesti. Voitaisiinko etuuksilla vahvistaa eikä uhata työttömän toimijuutta?

Toimivasta sosiaaliturvasta ja nykyisen hallituksen valmistelemista ja toimeenpanemista leikkauksista keskusteltaessa mainittiin myös perustoimeentulotukeen liittyvä velvoittavuuden lisääminen sekä aikuiskoulutustuen leikkaus. Viimesijaiseen toimeentulotukeen kaavaillut muutokset todettiin riskiksi: toivottu lisääntyvä “itsenäinen selviytyminen” ei toteudu vaan sen sijaan etäisyys palveluihin ja työhön kasvaa pahoinvoinnin lisääntyessä.

Paneelivieraana paikalla ollut pirkanmaalainen kansanedustaja Aleksi Jäntti (kok.) totesi aikuiskoulutustuen olleen “kiva”, mutta ei tarpeellinen. Hankkeen tutkija Satu Ojala kuitenkin korosti tuen lakkauttamisen jättävän aukon uudelleenkouluttautumisen mahdollisuuksiin. Millä etuudella voitaisiin korvata lakkautettu tuki, joka on palvellut erityisesti sosiaali- ja terveysalan kriisiytyvää työvoimapulaa? Kysymys jäi vastausta vaille. 

Eri tavoin osaavana, terveenä ja osallisena yhteiskunnassa

Pitkittyvän työttömyyden syynä ovat useimmiten työpaikkojen puute syrjäseuduilla sekä työkyvyn ja osaamisen vajeet. Olisiko siis aika pohtia, voisivatko etuudet ja palvelut, joita työttömille tarjotaan, palvella enemmän työttömän osaamista, terveyttä ja yleistä hyvinvointia, eivätkä niinkään järjestelmän velvoitteiden täyttämistä? 

Terveyspalveluiden oikea-aikaisuuden tai suoranaisen puutteen ongelma on suomalaisessa keskustelussa tunnistettu ja todettu jo monen monta kertaa. Olisiko nyt viimein aika huolehtia, että työttömät saavat ajallaan riittävät terveyspalvelut? Hyvinvointialueilla tulisi olla riittävästi henkilöstöä, jotka tuntevat terveydenhoidon ohella etuus- ja muuta palvelujärjestelmää auttaessaan työtöntä kohti työtä.

Entä osaaminen? Pohjoismaisen aktiivisen työvoimapolitiikan ydintä eivät ole olleet “workfare”-toimet vaan investoinnit työikäisen väestön osaamiseen ja inhimilliseen pääomaan. Seminaarissa peräänkuulutettiinkin paluuta aktiivisen työvoimapolitiikan juurille. Oppisopimukset, työvoimakoulutukset ja yhteistyö työnantajien ja oppilaitosten kanssa auttavat uusille urille paljon todennäköisemmin kuin etuusleikkaukset.

Lisäksi monen, niin työttömän kuin työllisenkin, elämää tahdittaa ja merkityksellistää työn ulkopuolella tapahtuva elämä. Voisiko palkkatyön ulkopuolinenkin, yhteiskunnallisesti merkityksellinen työ tulla tunnistetuksi nykyistä paremmin jopa etuusjärjestelmässä? Vapaaehtoisesti, palkatta ja omasta halusta tai yhteisön tarpeesta lähtevä toiminta on yllättävän iso osa yksilön ympärillä olevaa merkityksellisyyden ja yhteisöllisyyden taikinaa. 

On myös muistettava, että osa työvoimapolitiikassa kaivatuista palveluista on luonteeltaan enemmän sosiaalipoliittisia. Kuntouttavasta työtoiminnasta, joka on työvoimapalveluiden ja hyvinvointialueiden yhdessä järjestämä palvelu, on syytä pitää huolta. Kuntoutusten ohella se pitää monen työmarkkinoilta etääntyneen kiinni yhteiskunnassa. Myös järjestöjen palkkatukityöllistäminen on kallisarvoinen palvelu.

Ihmiset ovat erilaisia, siitä moni on varmasti samaa mieltä. Yksi tarvitsee velvoittavuutta osallistuakseen työvoimapalveluihin, kun toisen epäluottamus työvoimaviranomaisiin vain syvenee. Kun jotkut työttömät kaipaavat tuuppausta erilaisten työvoimapalveluiden muodossa, toiset tarvitsisivat tilaa ajatella seuraavaa siirtoa. Molemmat tarvitsevat toimeentulon, jonka varassa tulevaisuus näyttää turvatulta, eikä toimeentulokamppailulta. Vähimmäisetuuksilla olevista ihmisistä tiedetään, että toimijuus kutistuu selviytymiseksi päivästä toiseen. Kuntoutumiseen tai kouluttautumiseen ei enää liikene resursseja. Näin työmarkkinat vain etääntyvät.

Työttömän etuuksien velvoittavuuteen on kiinnitetty paljon poliittista uskoa, vaikka järjestelmä on sekä hallinnollisesti että inhimillisesti kuormittava, ja sillä on kokonaan arvioimattomia poiskäännyttäviä vaikutuksia, jopa terveysseurauksia. Velvoitteista ei kuitenkaan olla perääntymässä, vaan nykyisen hallitusohjelman mukaisesti ollaan esimerkiksi selvittämässä mahdollisuuksia lisätä viimesijaisen etuuden, toimeentulotuen velvoittavuutta nykyisestäänkin. 

Työvoimapolitiikan paradokseja on, että sen kankeaksi kehkeytyneeseen velvoittavuusjärjestelmään ja sanktiointiin uskovat eniten ne, jotka eivät itse ole järjestelmän kanssa tekemisissä. Suomessa ei ole tunnistettu lainkaan nykyjärjestelmän työkykyä heikentäviä piirteitä ja jopa poiskäännyttäviä vaikutuksia.

Työvoimaviranomaiset ja työttömät itse kuitenkin tietävät, että tarvitaan riittävää palveluaikaa, jotta jokaisen yksilöllinen työ- ja elämäntilanne ehditään huomioida kartoittaen sopivia palveluita, työmahdollisuuksia ja kouluttautumisvaihtoehtoja. Voisiko aktiivinen työvoimapoliitikka jatkossa olla enenevästi inhimillistä toimijuutta ja sitä kautta kouluttautumista ja työllistymistä tukevaa – jotakin muuta kuin pakottamista, leikkaamista ja kiristyksiä?

15.12.2023 Tampereen yliopistolla järjestettiin seminaari Katse työvoiman taitoihin ja työvoimapolitiikan keinoihin. Seminaarin järjestivät Koneen säätiön rahoittama hanke Työtä vailla olevien työ- ja sosiaaliturvapolut ja työttömyysturvan poiskäännyttävät vaikutukset sekä Tampereen yliopiston Työmarkkinoiden reunamilla -kurssin opiskelijat. Myös Työelämän tutkimuskeskus WRC oli mukana järjestämässä seminaaria, joka koostui paneelikeskusteluista sekä opiskelijoiden ja hankkeen työntekijöiden valmistelemista alustuksista.