Tarinat ja julkaisut

Kaivolla-blogi

17.11.2022

Migrin päätös rakenteellistaa polarisaation

Kuva: Mika Korhonen / Unsplash

Sekä ukrainalaiset että venäläiset hakevat tällä hetkellä suojelua Suomesta saman sodan takia: toiset siksi, että heidän kotimaahansa on hyökätty, ja toiset siksi, etteivät he joutuisi hyökkäämään. Asettamalla kokonaiset kansanryhmät vastakkain valtio luo rakenteelliset puitteet vastakkainasettelulle ja polarisoi ryhmiä entisestään, kirjoittaa yhteisösovittelija Miriam Attias.

Migri ilmoitti 4.10.2022, että ukrainalaiset ja venäläiset turvapaikan tai suojelun hakijat eivät jatkossa asu samoissa asuintiloissa vastaanottokeskuksissa. Uutinen julkaistiin heidän www-sivuillaan, ja siitä uutisoi ainakin YLE esim. täällä ja täällä, sekä HS. Sisäministeri Krista Mikkonen vei asian yleiselle tasolle ja twiittasi, että ”on tärkeää, että jokainen turvapaikanhakija ja tilapäistä suojelua saava voi kokea olonsa turvalliseksi.”

Tämä kirjoitus koskee arkoja ja kipeitä aiheita. Ihan aluksi haluan sanoa, että koko myötätuntoni on Ukrainan ja ukrainalaisten puolella. En ole asiassa puolueeton, olen hyökkäyssotaa vastaan ja Ukrainan puolella.

Sodan kauheuden keskellä yhteiskunnan vastaanottavaisuus ukrainalaisia kohtaan on ollut lohdullista ja toivoa herättävää. Tavalliset ihmiset ovat osoittaneet, että vanhanajan solidaarisuutta ja naapuriapua on tarjolla. Yhteiskunnan instituutiot ovat osoittaneet, että ovet on mahdollista avata esim. opiskeluun, työllistymiseen, harrastuksiin ja kouluihin, kun tahtoa löytyy. Päättäjät puolestaan ovat osoittaneet, että halutessaan he kuulevat ja kuuntelevat hyvin tarkasti kansalaisten toiveita, ja ovat valmiita tekemään isoja asioita ihmisten turvallisuuden tunteen eteen.

Olen kuitenkin pohtinut Migrin päätöstä pari viikkoa polarisaation näkökulmasta. Jos valtion tavoitteena toisaalla, kuten sisäisen turvallisuuden kannalta, on polarisaation hillitseminen, sosiaalisen eheyden ylläpito, hyvien väestösuhteiden ja ryhmien keskinäisen rauhanomaisen rinnakkaiselon edistäminen, tämä päätös vetää nyt toiseen suuntaan.  

Polarisaation hillitseminen ja rauhanomaisen rinnakkaiselon edistäminen edellyttää herkkyyttä ja joka suuntaan taipuvia tuntosarvia. Vaikka valtio ei enää ole puolueeton, vaan tukee sodassa Ukrainan valtiota, valtiomme alueella olevien ja asuvien ihmisten kanssa ei pitäisi vetää kansalaisuuteen perustuvia raja-aitoja, vaan kohdella yhdenvertaisesti ja tasapuolisesti eri kansanryhmiin kuuluvia ihmisiä. Vaikka elämme traagisia aikoja, ja vaikka tilanne aiheuttaa paljon kipua.

Tasapuolisuuden ja yhdenvertaisuuden periaatetta on parhaiten ja perinteisesti noudatettu siten, että ihmisiä kohdellaan lain ja säädösten edessä yksilöinä, ei väestöryhmien edustajana. Kriisin vuoksi on tehty paljon ennenkuulumattomia linjauksia ja päätöksiä, mutta jossain vaiheessa on pakko pysähtyä miettimään, miltä toiminta näyttää laajemmin tarkasteltuna.

Pahin mahdollinen seuraus kriisistä olisi se, että tänne syntyisi rakenne, jossa osa Suomessa elävistä kokisi, että valtion puoleen ei voi eikä kannata kääntyä missään asiassa, koska valtio kuuntelee vain joitain, eikä toisia.

Väestöryhmien erottelu kansalaisuuden perusteella tuntuu tapahtuneen vaarallisen helposti, mikä ei ole hyvä kehityskulku. En ole ainakaan julkisuudessa lukenut sille painavia perusteita. Olen miettinyt, voiko tällainen kansalaisuuden perusteella tehty erottelupolitiikka olla laillista perustuslain ja perusoikeuksien kannalta ja toivoisinkin oikeusoppineiden näkemyksiä asiasta.  

Olipa erottelupäätös laillinen tai ei, se ei ole harmiton, ja sillä voi olla isoja seurauksia. Sekä ukrainalaiset että venäläiset hakevat tällä hetkellä suojelua Suomesta saman sodan takia: toiset siksi, että heidän kotimaahansa on hyökätty, ja toiset siksi, etteivät he joutuisi hyökkäämään. Asettamalla kokonaiset kansanryhmät vastakkain valtio luo rakenteelliset puitteet vastakkainasettelulle ja polarisoi ryhmiä entisestään.

Erottelu rikkoo väestösuhteita, vahvistaa viholliskuvia ja tuo konfliktin oikein virallisesti osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Päätös tuo konfliktin sellaisten ihmisten väliin, jotka eivät välttämättä ole edes konfliktissa, vaan joilla saattaa olla itseasiassa paljonkin yhteistä.

On tietenkin mahdollista, että Venäjältä pakenevien joukossa on myös ihmisiä, jotka kannattavat sotaa ja joiden peruste hakea turvaa on jotain muuta, kuten esimerkiksi suojata vain itsensä henkilökohtaisesti liikekannallepanolta… Heihin suhtautuminen on hankala kysymys, jota joudutaan tietenkin miettimään myös vastaanottokeskuksissa, joissa ihmiset kohtaavat. Heidän takiaan ei pitäisi kuitenkaan tehdä tämän mittakaavan valtiollista erottelupolitiikkaa. 

Migrin päätös, jonka tarkoitus on lisätä turvallisuudentunnetta, on ongelmallinen myös siksi, että se ei todellisuudessa tee muuta kuin siirtää kohtaamiset vastaanottokeskusten ulkopuolelle. Lapset ja maailmankuvat kohtaavat ja ovat tähänkin asti kohdanneet kouluissa, aikuiset ja maailmankuvat asuinalueilla, oppilaitoksissa, työpaikoilla ja kansalaisyhteiskunnan toiminnoissa. Kohtaamisia ei voida välttää. Jos ne aiheuttavat huolta, eikö se ole parempi, että ne tapahtuvat paikassa, jossa on paikalla sosiaalialan henkilökuntaa ja osaamista auttaa ihmisiä konfliktien käsittelyssä? 

Migrin päätös ei huomioi vastaanottokeskusten henkilökunnan ammattitaitoa. Kriisitilanteen hallinta ei ole helppoa, etenkin kun ihmisillä on poliittisesti eriäviä näkemyksiä ja erilaisia arvoja. Mutta jos kriisinhallintaa jossain osataan, niin vastaanottokeskuksissa. Niissä on vuosien ajan totuttu majoittamaan samojen konfliktien eri osapuolia samaan paikkaan. Niissä on totuttu kohtaamaan ja käsittelemään tilanteita, joissa ihmisillä on turvaton olo, tai joissa vihanpitoa halutaan kylvää ja jatkaa täälläkin.

Joskus kriisitilanne vaatii ihmisten erottamisen toisistaan, ja vastaanottokeskusten onkin mahdollista siirtää ongelmia aiheuttaneita henkilöitä erilleen. Tätä on tehty niin kauan, kuin vastaanottokeskuksia on ollut, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun valtio määrää, että virallista erottelupolitiikkaa tehdään kansalaisuuden mukaan. 

Jos haluamme ylläpitää yhteiskunnan sosiaalista eheyttä, meidän on uskallettava puhua ja puhututtaa ihmisiä siitä, ettei sotaa ja konflikteja haluta tuoda osaksi suomalaista yhteiskuntaa. 

Jos jossain, niin vastaanottokeskuksessa osataan tehdä tätä. Niissä työskentelee paljon ihmisiä, joiden työhön on pitkään kuulunut käydä ihmisten kanssa keskusteluja siitä, että kotimaiden asioita ei voi korjata täällä keskinäisillä välienselvittelyillä. 

Rauha ei pysy maassa välttelemällä asioiden ja ihmisten kohtaamista. Valtion pitäisi pysyä väestöryhmiensä keskinäisistä välienselvittelyistä riippumattomana ja mahdollistaa se, että täällä keskitytään rakentamaan tänne toimivia väestösuhteita. Rauha rakentuu siitä, että asiat suostutaan kohtaamaan ja ratkaisemaan yhdessä, vaikka ja etenkin silloin, kun se tuntuu vaikealta.

Kirjoittaja on hankejohtaja Koneen Säätiön rahoittamassa Depolarize-hankkeessa, jonka tavoitteena on vastakkainasettelun purkaminen ja toimivien väestösuhteiden edistäminen dialogilla ja sovittelulla.

Katso lisää:
www.depolarize.fi