Länsimaisessa taiteessa utopioita on kuvattu maisemametaforien avulla: turmeltumattoman maalais- tai paimenelämän tyyssijana, paratiisin puutarhana tai pittoreskinä vuoristona. Pohjoismaisissa 2000-luvun maalauksissa maisema esitetään kuitenkin uudessa apokalyptis-dystooppisessa valossa, kirjoittaa taidehistorioitsija Hilja Roivainen.

Maisemaobjekti ja utopian idea

Taidehistorian väitöskirjassani tarkastelemani Anna Tuorin (s.1976), Petri Ala-Maunuksen (s.1970), tanskalaisen John Kørnerin (s.1967), islantilaisen Eggert Péturssonin (s.1956), ruotsalaisen Andreas Erikssonin (s.1975) ja norjalaisen Astrid Nondalin (s.1958) valikoidut 2000-luvun maalaukset esittävät utooppisia näkymiä apokalyptisin värisävyin. Tutkimastani aineistosta erityisesti Ala-Maunuksen 2000-luvun maalausten utooppiset topokset ovat apokalyptis-dystooppisen sävyisiä.

Tarkoitan utooppisella topoksella^[1] taidehistoriassa ja ikonografiassa tunnistettua, taiteessa usein esiintyvää maisemakuva-aihetta ja -tyyppiä^[2] sekä myös paikkaa, johon se viittaa, kuten esimerkiksi maaseutupastoraali tai pittoreski maisema vuoristossa.

Ihmismaantieteilijä Denis Cosgroven maiseman idean määritelmää mukaillen katson, että utopian ajatus toistuu taidehistoriassa ideologisena ja metaforisena^[3] maisemaobjektina. Maisemaobjektit eli länsimaisen taiteen historiaan lukeutuvat maisemamaalaukset sisältävät usein idealisoituun utooppiseen paikkaan kohdistuvan kolonialistisen perspektiivin.[4] Thomas Moren (1516) tunnetuksi tekemä utopian käsite, jota pohjustavat kreikan kielen termit eu-topos ja ou-topos, tarkoittaa paratiisin kaltaista kuvitteellista hyvää paikkaa. Utopioille on ominaista kytkeytyminen poliittiseen ja yhteiskunnalliseen ajatteluun. Paratiisit ovat ihmistä suurempien olentojen aikaansaannoksia, kun taas utopiat ovat ihmisten poliittisella ja yhteiskunnallisella toiminnallaan luomia parempia yhteiskuntia, kuten politiikan tutkija Lyman Tower Sargent toteaa. Utopiat ovat kuitenkin saaneet visuaalisen ikonografiansa paratiisikertomuksista, kuten Arkadiasta ja Eedenin puutarhasta.[5]

Ajattelen että maiseman käsite ja maisemamaalaus ovat olennainen osa utopioiden historiaa. Jo Ambrosius Holbeinin tekemä Thomas Moren Utopian kuvituskuva (1516) esittää kukkulaisen rannikkomaiseman Utopian saaren taustalla. Utopiassa maisema on myös olennainen osa kuvattua saaren ihannekaupunkia sekä yhteiskuntaa ja piirtyy esiin esimerkiksi Moren kuvailemilla puutarhan, rannikon ja joen maisemaelementeillä.[6]

Kuva 1. Ambrosius Holbein, Thomas Moren Utopian 1. painoksen (1516) kuvitus, 1516. Puupiirros. Kuva: Wikimedia Commons.

Cosgroven mukaan maiseman idea on esiintynyt historiassa usein esineellistetysti. Ennen teollistumista maiseman ideaa kuvattiin taiteellisesti perspektiivin ja pastoraalitopoksen keinoin maahan kohdistuvana, usein moraalisesti sävyttyneenä tunteena (feeling for the land). Porvarillisen kapitalismin yleistymisen jälkeen maiseman ideasta tuli taas ensisijaisesti tieteellisesti määritelty tutkimuskohde tai subjektin yksilöllisyyden ilmaisemisen muoto. Maiseman idealla ilmaistiin myös esineellistetyn maaston hyötyarvoa. Tieteellinen perspektiivi, kuten teknologinen kehitys, vaikutti erityisesti teollisen kapitalismin aikaisiin maiseman ideoihin ja niissä näkyvään kolonialismiin sekä utopia-ajatteluun.[7]

Maailmanmaisema

Internetin, edullisen lentomatkustamisen sekä satelliitti- ja droonikameroiden myötä maiseman kuvaaminen on mullistunut 2000-luvulla. Matkailu avartaa maailmankuvaa, mainostaa Turkin lentoyhtiö Turkish Airlines (2018) “Widen your world” -iskulauseella horisontaalisia vuori- ja merimaisemia sisältävässä videossaan.[8] Fyysisen matkustamisen lisäksi planeetta Maan pintaan ja maisemaelementteihin voi tutustua helposti nojatuolimatkalla googlettamalla. Elämme 2000-luvulla kuvien historian murrosvaihetta, kun maailman maisemat ovat räjähtäneet tajuntaamme kuvia tulvivassa mediakulttuurissa sekä esimerkiksi Google Maps ja Google Earth -ohjelmien[9] välityksellä.

Todellisuudessa kuitenkin vuonna 2017 varakkain prosentti (0.7 %) maailman ihmisistä omistaa noin puolet (46 %) maailman rikkauksista.[10] Imperialistisesta perspektiivistä nähty 2000-luvun maailmanmaisema kuuluu vain harvoille. Google Maps -ohjelma mahdollistaa ainoastaan kuvitteellisen maailmanmaiseman haltuunoton. Ohjelman kartta- ja maisemadata ovat vain näennäisesti demokraattisia, sillä datan omistaa ja tuottaa monopoliyhtiö Google.

Kuvataiteilija Petri Ala-Maunuksen maalaukset esittävät edullisen matkustamisen ja Internetin myötä yhä helpommin tavoitettavissa olevaa globaalia vuoristomaisemaa. Maalausten siveltimenjälki piirtää esiin globaalille maisemalle tyypillisesti mantereiden ja taivaiden laajoja näkymiä lintuperspektiivistä nähtynä yhtenäisenä maalipintana. Internetin välityksellä havainnoidut vuoristot maailman eri kolkista ovat samankaltaistettu maailmanmaiseman illuusioksi Google Maps -ohjelman globaalin maiseman tapaan.

1500-luvun alankomaalaisessa maalaustaiteessa kehittynyt maisemamaalauksen lajityyppi maailmanmaisema (Weltlandschaft) sisältää nykyiseen Internet-aikakauden murrokseen vertautuvan maailmankuvan muutoksen. Maailmanmaiseman genre kehittyi imperialistisen politiikan myötä. Maailmanmaisemat yhdistivät universumin mantereet ja taivaat yhdeksi kartaksi. Katson, että maailmanmaisemissa näkyy utopistinen imperialismi, jolle on tyypillistä eurooppalaisten valloittamien eteläisten mantereiden ymmärtäminen maanpäällisen paratiisin vertauskuvina.

Kuva 2. Joachim Patinir, Kharon ylittämässä Styks-jokea, n. 1520–1524. Öljyväri puulle, 64 x 103 cm. Pradon museo, Madrid. Kuva: Wikimedia Commons.

Alankomaiden kauppapääkaupungissa Antwerpenissä työskennelleen, syntyperäisen flaamilaisen Joachim Patinirin maalaus Kharon ylittämässä Styks-jokea (n. 1520–1524) on osuvin esimerkki maailmanmaisemasta. Maalaus esittää kohtauksen kreikkalaisesta mytologiasta: sieluja kuolemaan kuljettava Manalan alamaailman lautturi Kharon kuljettaa langennutta sielua veneessään purjehtien laajalta ulapalta kohti kuvitteellista Manalaa kiertävää Styks-jokea. Patinirin maalaus käsittää 1500-luvun maailmanmaisemalle tyypillisen, katsojan edessä aukeavan laajan näkymän harmonisesta universumista sekä korkean horisontin^[11], jota kohden katsojan katse ohjataan. Lintuperspektiivin, korkean horisontin ja illusorisen esitystavan^[12] käyttäminen yhdistää Patinirin maalauksessa tunnistettavan maailmanmaiseman topoksen väitöskirjassani tutkimiini Ala-Maunuksen maalauksiin.[13] Kharon ylittämässä Styks-jokea –maalauksen tavoin Ala-Maunus korostaa lisäksi apokalyptisen tuhoutumisen kuvaa vastapainoksi maalaustensa esittämälle paratiisin topokselle.

Ala-Maunus kuvaa usein maalauksissaan erilaisia ääri-ilmiöiden näkymiä, esimerkiksi suurta vedenpaisumusta. Ala-Maunuksen Yliluonnossa (Übernatur, 2012) etäällä oleva tulivuori purkautuu valuttaen ympärilleen tuhoavaa laavaa. Ilmatieteen laitoksen tutkija Matti Kämäräinen on todennut, että viime vuosikymmeninä lisääntyneet ääri-ilmiöt kuten metsäpalot kuuluvat ilmastonmuutokseen[14].

Kuva 3. Petri Ala-Maunus, Übernatur, 2012. Öljyväri kankaalle, 170 x 400 cm. Helsingin taidemuseo. Kuva: Galleria Sculptor.

Apokalyptinen utopia

Apokalyptinen on yleinen kuva-aihe 2000-luvun mediakulttuurissa, kuten fantasiakirjailija China Miéville (2016) toteaa.[15] Ilmastonmuutoksen keskellä fiktiiviset TV-sarjat ja reaaliset uutiskuvat esittävät usein apokalyptisiä näkymiä maailmasta. Ylevä apokalyptinen näkymä oli kuvattuna myös Taidehallissa kesällä 2018 esillä olleissa IC-98 -taiteilijakaksikon sinertävänharmaissa videoteoksissa, jotka esitettiin suurilla, abstraktin ekspressionismin maalauskankaiden tapaan katsojan “sisään” kuvatilaan ottavilla, immersiivisillä projisointipinnoilla. Myös Ihme-festivaaleilla esitetyssä ruotsalaistaiteilija Henrik Håkanssonin (s. 1968) THE BEETLE -elokuvassa (2018) mikroperspektiivistä lähelle zoomattu uhanalainen halavasepikkä (Hylochares cruentatus) surisee kliinisen valkoista taustaa vasten monotonisen konemaisesti. Sepikän elinympäristön kaupunkimetsä Vantaan Mätäjoella näyttäytyy elokuvassa kuitenkin paratiisimaisen lyydisessä tunnelmassa kontrastina punamustaa kovakuoriaista säestävälle dystooppiselle äänimaailmalle ja elokuvan apokalyptiselle teemalle.

Miévillen mukaan apokalypsi liittyy utopioiden historiaan, tuhon kautta tapahtuvan paratiisin tulemisen sekä “uuden alun” kertomuksina. Hän katsoo, että 2010-luvulla dystopian on korvannut apokatopia (“apocatopia” ja “utopalypse”), kun piinaamisesta on tullut uusi toiveuni. Jälkimmäisellä Miéville tarkoittaa luennassani mediassa päivittäin esillä olevia tuhon näkymiä sekä 2000-luvun TV- ja filmiteollisuudessa toistuvaa apokalyptistä maisemakuvastoa, kuten esimerkiksi tanskalaisessa The Rain -televisiosarjassa (2018).

Ala-Maunuksen maalauksessa Übernatur on havaittavissa modernin utopia-ajattelijan Ernst Blochin erottelemat kaksi utopian tyyppiä: yhtäältä maailman rajamailla esiintyvät pohjoinen myrsky ja usva sekä toisaalta eteläinen keskikesä.^[16] Nämä Blochin määrittämät kaksi utopian tyyppiä ovat myös yhteyksissä China Miévillen apokatopian käsitteeseen. Übernatur -maalauksesta löytyvät molemmat, sekä eteläinen Arkadia että talvisen usvainen ja tuhoa ehdottava apokalypsi. Maanpinnan rajoja hipovat korkeat lumiset vuorenhuiput ja myrskyä enteilevä taivas sulautuvat maalausten sameaa keskikesää ehdottavan paratiisimaisen laakson kasvillisuuteen.

Viitteet:

[1] Topos voi merkitä esimerkiksi vakiintuneita tapoja esittää elinympäristöä. Ks. esim. Ernst Robert Curtius, European Literature and the Latin Middle Ages (Princeton: Princeton University Press, 2013), xvii, 242 ja John Hesk, “‘Despisers of the Commonplace’: Meta-topoi and Para-topoi in Attic Oratory”, Rhetorica: A Journal of the History of Rhetoric 25 (4/2007): 362. Termi topos tarkoittaa yleisesti “yhteistä (jaettua) paikkaa” ja tulee kreikankielisestä sanasta “tópos” (monikossa “topoi”), joka tarkoittaa paikkaa tai sijaintia. Kirjallisuudessa ja retoriikassa topos viittaa yleisesti ymmärrettyyn tapaan. Olen määritellyt topoksen käsitettä aikaisemmin artikkelissani: Hilja Roivainen, “Dialektinen utopia. Asger Jornin taide ja Ernst Blochin utopia-ajattelu”, Ennen ja nyt: Historian tietosanomat, nro. 2 (2017), luettu 1.6.2018, http://www.ennenjanyt.net/2017/08/dialektinen-utopia-asger-jornin-taide-ja-ernst-blochin-utopia-ajattelu/.

[2] Altti Kuusamo, Tyylistä tapaan. Semiotiikka, tyyli, ikonografia (Helsinki: Gaudeamus, 1996).

[3] Ernst Bloch, The Principle of Hope, eds. and tr. N. Plaice, S. Plaice and P. Knight (Cambridge: The MIT Press, 1986).

[4] Denis E. Cosgrove, Social Formation and Symbolic Landscape (Wisconsin: The University of Wisconsin Press, 1998).

[5] Lyman Tower Sargent, “Utopian Traditions: Themes and Variations”, teoksessa Utopia. The Search for the Ideal Society in the Western World, eds. Roland Schaer, Gregory Claeys & Lyman Tower Sargent (New York: New York Public Library, 2000), 8–9.

[6] Thomas More, “Utopia”, teoksessa Ligeia Gallagher (ed.), More’s Utopia and Its Critics (Chicago: Scott, Foresman and Company, 1964), 1–68.

[7] Denis E. Cosgrove, Social Formation and Symbolic Landscape, xix, xxii–xxiii, 64. Ks. myös W.J.T. Mitchell, Landscape and Power (Chicago: University of Chicago Press, 1994).

[8] Turkish Airlines, “Turkish Airlines: 5 Senses with Dr. Oz”, YouTube video, 4.2.2018, luettu 9.11.2018, https://www.youtube.com/watch?v=yvicqMrAHvQ.

[9] Ks. esim. Google, “Founders’ IPO Letter From the S-1 Registration Statement, 2004”, luettu 20.7.2018, https://www.google.co.uk/about/our-company/; Google, “Google Company: Our history in depth”, luettu 20.7.2018, https://www.scribd.com/document/334801840/Our-History-in-Depth-Company-Google ja Google, “Google Earth’s Incredible 3D Imagery, Explained”, YouTube video, luettu 20.7.2018, https://www.youtube.com/watch?v=suo_aUTUpps#_ga=2.222015633.805123207.1532969404-814493860.1532969404.

[10] Ks. esim. “Richest 1% own half the world’s wealth, study finds”, luettu 21.7.2018, https://www.theguardian.com/inequality/2017/nov/14/worlds-richest-wealth-credit-suisse. Ks. myös Anthony Shorrocks, Jim Davies ja Rodrigo Lluberas, “Global Wealth Report 2017” (Credit Suisse Group AG: Credit Suisse Research Institute, 2017), 21, luettu 21.7.2018, https://www.credit-suisse.com/corporate/en/research/research-institute/global-wealth-report.html.

[11] Ks. esim. Craig Harbison, The Art of the Northern Renaissance (Weidenfeld & Nicolson, 1995), 139 ja Susan H. Jenson, “Patinir…”, teoksessa Renaissance and Reformation, 1500–1620: A Biographical Dictionary, ed. Jo Eldridge Carney (London: Greenwood Publishing Group, 2001), 280.

[12] Simon Schama, Landscape and Memory (Bath: HarperCollins, 1995), 431.

[13] Tämä blogikirjoitus perustuu Tahiti-lehden konferenssijulkaisuun julkaistavaksi hyväksyttyyn referee-artikkeliini. Tahiti-lehden artikkelissani kirjoitin pyhän vuoren ikonografiasta Petri Ala-Maunuksen apokatopisissa 2000-luvun maisemamaalauksissa. Roivainen Hilja, Tulossa, hyväksytty julkaistavaksi, Tahiti 2018, Mobilities: Artists, art works and a concept in change, conference proceedings, Helsinki: Taidehistorian seura. https://tahiti.journal.fi/.

[14] Matti Kämäräinen, “Lähivuosina poutaantuvaa – vai sittenkin myrskyjä sarjassa?”, luettu 3.11.2018, https://koneensaatio.fi/lahivuosina-poutaantuvaa-vai-sittenkin-myrskyja-sarjassa/.

[15] China Miéville, “The Limits of Utopia”, teoksessa Utopia by Thomas More, ed. David Price 1901 (London: Verso, 2016), 20–23.

[16] Ernst Bloch, The Principle of Hope, 781. Bloch määrittää äärimmäisen pohjoisen, Ultima Thulen, utopian elementeiksi pohjoisen ilmaston, myrskyisen yön, sumun ja keskitalven juhlan joulun. “To the north a magic of death utopianizes itself geographically, which contains the complete destruction of the world, but also seeks to overcome it, with a paradoxical homeland.” Ultima Thulen vastakohta on raamatullinen kolonisoitu, linnamainen Etelän utopia.