Tarinat ja julkaisut

Kaivolla-blogi

15.12.2021

Luonnonkäyttö on kulttuurinen kysymys: ennallistettu suomaisema voi yllättää

Kuva: Ennallistamisprosessin alussa oleva suo Nuuksion kansallispuistossa. L. Harvilahti 2021. 

Suomessa suoluonnon kohdalla on käsillä iso muutos, jossa ensisijaisesti ihmistä hyödyntävästä luonnonkäytöstä ollaan siirtymässä luonnon hyvinvointinäkökulmia painottavaan toimintaan. Maisemallisesti soiden ennallistaminen ei kuitenkaan aina tapahdu kivuttomasti, kertoo Koneen Säätiön rahoittaman Suotrendi-tutkimushankkeen johtaja, kulttuurisen ympäristötutkimuksen dosentti Kirsi Laurén.

Maapallolla elävistä olennoista voimakkaimmin luontoa muokkaava, hyödyntävä ja sen käytöstä päätöksiä tekevä ihminen kulttuureineen on ympäristökysymysten ratkaisemisen keskiössä. Glasgow’ssa 2021 järjestetyn COP26-ilmastokokouksen pyrkimyksenä oli vauhdittaa toimenpiteitä, joilla ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen etenemistä saataisiin hidastettua.

Huoli ilmaston lämpenemisestä ja luontokadosta kasvaa ja on muuttunut ihmisen hyvinvointia uhkaavaksi ympäristöahdistukseksi, jonka käsittelyyn etsitään erityisiä ratkaisuja niin hengitysharjoitusten, tunteita käsittelevien työpajojen kuin taiteen keinoin (ks. esim. Pihkala 2021; ympäristöahdistus.fi)

Yhdistyneiden Kansakuntien juuri ilmestyneestä raportista kuitenkin selviää, ettei useissa maissa pidetä kiinni jo aiemmin yhteisesti sovituista päästötavoitteista, mikä tarkoittaa, että ilmaston lämpeneminen tulee jatkumaan lähivuosina (ks. The Production Gap Report 2021).

Raportin päätelmät eivät yllätä. Maailmanlaajuisissa ilmastosopimuksissa on kyse sellaisten sopimusten laatimisesta, joiden tavoitteena on vaikuttaa ihmisen tapoihin käyttää luonnonresursseja ja etsiä ratkaisuja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen.

Tehtävä on kaikkea muuta kuin yksinkertainen, sillä jokaisessa maassa ja kulttuurissa on omat vakiintuneet käytänteensä, joilla ympäristöä on totuttu hyödyntämään ja joihin paikalliset elinkeinot ja -tavat nojaavat.

Suhde ympäristöön ja käsityksiin siitä, kuka ja miten erilaisia luonnonalueita saa hyödyntää ja muuttaa, syntyvät yhteisöissä ja kulttuureissa. Pitkän ajan kuluessa muotoutuneet kulttuuriset ajattelutavat ja -mallit ovat varsin jähmeitä muutoksille.

Ilmastokysymysten ratkaisemiseksi tarvitaan niin nopeita totuttujen ajattelu- ja toimintatapojen muutoksia, etteivät hitaasti muutoksiin kykenevät ihmisenä olemisen tapamme tahdo pysyä niiden vauhdissa mukana.

Ihmiskeskeisyydestä luontokeskeisyyteen

Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi Suomessakin on käynnissä varsin nopeasti etenevä ympäristökysymyksiin ja -ajatteluun liittyvä muutosprosessi. Nostan tässä esimerkiksi soiden käyttöön kohdistuvat tämänhetkiset muutokset, sillä metsien rinnalla soiden rooli hiilidioksidia sitovina ja siten ilmastonmuutosta hillitsevinä ja monimuotoisuutta ylläpitävinä luonnonalueina on keskeinen.

Suokysymykset koskettavat erityisesti meitä suomalaisia: maa-alastamme noin kolmasosa on suo- ja turvemaata.

Suomessa on pitkät, kulttuurista luontosuhdettamme voimakkaasti muokanneet suonkäytön perinteet, jotka nivoutuvat monin tavoin myös metsäsuhteeseemme. Soita on hyödynnetty aineellisesti muun muassa keräilyyn ja metsästykseen sekä ojitettuina ja kuivattuina pelloiksi, metsiksi ja turvetuotantoa varten.

Erityisesti kansallispuistojen soiden merkityille reiteille ja rakennetuille pitkospuille mennään nykyään myös mielellään virkistymään. Suonkäytön trendi näyttää 2000-luvulla suosivan yhä voimakkaammin hyvinvoinnin ja yhteisöllisen luonnossa toimimisen tavoittelua.

Pilpasuon retkeilijät. Kuva: K. Laurén 2021.

Ympäristöhuolien keskellä on hyvä muistaa, että soidenkäytön aiheuttamia haitallisia ilmastovaikutuksia tutkitaan jatkuvasti ja niitä pyritään myös aktiivisesti vähentämään. Suomalainen monitieteinen suon- ja metsäntutkimus on kansainvälisesti arvostettua ja tutkittua tietoa on saatavilla.

Soiden ennallistamistoimia voi nähdä nyt eritoten luonnonsuojelualueilla, joilla käytössä olleiden suoalueiden luonnontilaan palauttaminen on ensisijaista.

Tällä hetkellä puuta hyvin kasvavissa suometsissä tehdään kunnostusojituksia, mutta uusia soita ei enää ojiteta metsitystä varten. Hyvin kasvavien suometsien hoitoa jatketaan, mutta etenkin huonosti puuta kasvavia ojitettuja suometsiä voidaan ennallistaa. Ojat tukkimalla ja puusto poistamalla veden pinnan taso nousee, mikä mahdollistaa suolle ominaisen kasviyhteisön palautumisen ja turpeen kasvun. (Ks. esim. Luke.fi)

Turvetuotantoa ollaan myös ajamassa kokonaan alas ja tuotannossa olleita suoalueita metsitetään tai muutetaan esimerkiksi kosteikoiksi. Suoluonnon kohdalla on käsillä iso muutos, jossa ensisijaisesti ihmistä hyödyntävästä – niin aineellisesta kuin aineettomasta – luonnonkäytöstä ollaan siirtymässä luonnon hyvinvointinäkökulmia painottavaan toimintaan.

Vaikka ihminen osana luontoa hyötyy myös luonnon hyvinvoinnista, näkemykseni mukaan soiden osalta käynnissä oleva luonnon itseisarvoa korostavien näkökulmien lisääntyminen ja siihen kytkeytyvä luontosuhteen muutos ovat kuitenkin teollisen ajan merkittävimpiä.

Ennallistaminen muuttaa maisemaa

Vaikka soiden ennallistamisella ei globaalia ilmasto-ongelmaa yksistään ratkaista, eikä se ole ennallistamisessa vapautuvien metaanipäästöjenkään vuoksi aina yksiselitteisesti perusteltua, on ihmisen muokkaamien soiden luonnontilaan palauttaminen silti tavoiteltava asia.

Maisemallisesti ennallistaminen ei kuitenkaan aina tapahdu kivuttomasti, minkä soiden äärellä elävät ja luonnonsuojelualueiden ennallistamiskohteilla kulkevat voivat kokea hyvin konkreettisesti ja yllättäen. Itselle tuttu, jo metsäksi mielletty mutta ennen ihmisen käsittelyä suona ollut maisema muuttuu.

Usein ennallistamisessa käytetään kaivinkonetta, joka jättää luontoon näkyvät jäljet ja ojien vierestä kaadetut puut saavat jäädä silleen lahopuiksi. (Ks. esim. Luontoon.fi: Uutinen Nuuksion kansallispuiston soiden ennallistamistöistä)

Pohjaveden pinnan noustessa puusto lakkaa kasvamasta, kuolee pystyyn tai kituu pikkuhiljaa pois, niin kuin suolla yleensä tapahtuu. Soistumisen myötä myös eläimistö voi muuttua, jolloin esimerkiksi tutut lintulajit häviävät, kunnes ajan kuluessa suolle asettuvat siellä paremmin viihtyvät lajit.

Aiemmin helppokulkuisella alueella ei olekaan enää välttämättä niin helppoa liikkua sen muututtua märäksi ja upottavaksi. Ojitettu suo muuttuu luonnontilaiseksi palautettaessa aluksi rujon ja raiskatun näköiseksi, mikä voi herättää huolen siitä, onko nyt toimittu oikein.

Onnistuneessa ennallistamisessa suo kuitenkin palautuu, joskaan ei aivan hetkessä – aivan kuten vuosikymmeniä sitten otti aikansa, ennen kuin samainen suo muuttui metsäksi. Meiltä ihmisiltä vaaditaan nyt paitsi tietoisuutta siitä, mitä ennallistamisessa tapahtuu, myös malttia ja sopeutumista luonnon ehdoilla.

Kirjoittaja:

Kirsi Laurén

Kirjoittaja on kulttuurisen ympäristötutkimuksen dosentti. Hän työskentelee yliopistotutkijana Itä-Suomen yliopistossa ja johtaa Koneen Säätiön rahoittamaa monitieteistä Suotrendi-tutkimushanketta.

Lue lisää:

Suotrendi-tutkimushankkeen verkkosivut