Lou on keväällä 2024 Helsingissä avattu taidetila. Kuraattori Remi Vesala avaa tässä tekstissä Loun taustaa ja tunnelmia kuraattorivetoisen taidetilan ensimmäisestä toimintavuodesta. 

Toukokuussa 2024 avautui uusi luku sekä Vaasankatu 15:n galleriatilan toiminnassa että omassa työssäni kuraattorina. Edeltävänä vuonna olimme sopineet Outo Oloa luotsanneen taiteilijan Tuomo Tuovisen kanssa, että seuraavasta keväästä alkaen vastaisin tämän pienen mutta kokoansa merkittävämmän tilan näyttelytoiminnasta.

Lou jatkaisi edeltäjiensä Outo Olon ja Sorbuksen jalanjäljissä kokeilevalla ja monipuolisella ohjelmalla. Halusin sen tukevan uusia kokeiluja, leikkisyyttä ja ennaltamäärittelemättömiä suuntia. Näyttelyiden rinnalle toivoin esityksiä ja esityksellisiä osia sekä aktiivista tilaa, joka mahdollistaa erilaisia kohtaamisia.

Nyt, lähes vuoden toiminnan jälkeen, haluan esitellä teille Loun. 

Kuka on Lou?

Kuten mikä tahansa esittely, tämäkin alkaa nimestä. 

Nimeäminen on hyvin vaikea, joskin tärkeä, osa mitä tahansa taiteellista praktiikkaa – ja elämää noin ylipäätään. Nimeämiseen kuuluu oleellisesti valta ja toisaalta vapaus. Uusi nimi on vapaa niistä odotuksista ja merkityksistä, joita vakiintuneet nimet ajan myötä kantavat.

Lou on erisnimi, joka voisi olla minun tai ystäväni nimi. Tavoittelin tilalle nimeä, joka ei ohjaa liikaa odotuksia vaan säilyttää avoimuuden tulevalle sisällölle. Ajattelin nimeämisen kautta tilan konseptia, joka saisi vapaasti muotoutua ajan mittaan, kasvaa nimeensä. Siksi galleriasta tuli Lou, ja Lousta tuli galleria. 

Nimi on myös kunnianosoitus transaktivisti Lou Sullivanille (1951–1991). Sullivan oli homoseksuaali transmies, joka toi työllään näkyväksi erityisesti transmiehiä koskevia kysymyksiä. Hän edisti aikanaan nykyistä ymmärrystä siitä, että sukupuoli ja seksuaalisuus ovat erillisiä, toisistaan riippumattomia ominaisuuksia. 

Sullivan kirjoitti päiväkirjaa aina 10-vuotiaasta kuolemaansa saakka. Näitä kirjoituksia on julkaistu vuonna 2019 kootussa teoksessa “We Both Laughed in Pleasure: The Selected Diaries of Lou Sullivan 1961–1991” (toim. Ellis Martin & Zach Ozma, Nightboat Books). 

Päiväkirjoissa teini-ikäinen ja myöhemmin nuori aikuinen Sullivan kirjoittaa kiivaasti ajatuksistaan ja elämästään. Identiteetti, ihmissuhteet sekä myöhemmissä kirjoituksissa seksuaalisuus ja transitio ovat päiväkirjojen keskiössä.Tapa, jolla Sullivan kirjoittaa itsestään – ja itseään – on sekä kaunista että kipeää. Varttuessaan 1960- ja 70-lukujen Amerikassa hänellä ei ollut nykyisen kaltaisia sanoja kuvaamaan sukupuolikokemustaan, eikä muita hänen kaltaisiaan ollut näkyvästi esillä. Sullivan eli silti omanlaistaan elämää ja kuvasi sitä niillä sanoilla, joita hänellä oli. Kuten hän päiväkirjassaan kirjoittaa:

”I want to look like what I am but don’t know what someone like me looks like. I mean, when people look at me I want them to think—there’s one of those people […] that has their own interpretation of happiness. That’s what I am.”

Lou Sullivan

Lopulta sanoja ja samankaltaisia alkaa löytyä. Sanat mahdollistavat yhteisön löytämisen ja aktivismin, sekä sen, että itsensä voi suhteuttaa maailmaan tarkemmin, kielellisesti. 

Ihailen Sullivanin sinnikästä uskoa siihen, että hänellä on itsensä kaltaisena paikka yhteiskunnassa – rakastettavana, haluttavana ja vakavasti otettavana yhtä kaikki – jopa ennen tarkkaa tietoa siitä, mitä kaikkea tuo itse pitäisi sisällään. 

Mahdollisuus itsemäärittelyyn ja uudelleenkuvitteluun on sekä vapauttava että vakavasti otettava strategia maailmassa, jossa olemisen ehdot ovat jatkuvassa muutoksessa. Yhtä lailla taiteilijat ja taide tarvitsevat tiloja, joissa uusia käsitteitä ja vielä liikkeessä olevia ajatuksia voi peilata ympäröivään todellisuuteen.

Kokeiluja ja minän määritelmiä 

Rahoituksen saaneessa hakemuksessa kirjoitin, että Lou on olemassa, jotta taiteilijat voivat itse määritellä, millaista taidetta he haluavat tehdä ja esittää. Lou onkin herättänyt kutsutuissa taiteilijoissa halua tehdä täysin uusia teoskokonaisuuksia ja kokeiluja. Mukana on paljon kontrollista luopumista ja antautumista jollekin vielä tuntemattomalle. 

Kuraattorina olen ollut tästä suunnasta ylpeä, vaikka samaan aikaan se on asettanut minut taiteilijoiden kanssa tilanteeseen, jossa täytyy sietää epävarmuutta ja löytää luottamusta prosessiin. Se onkin herättänyt ajattelemaan usein kuratointiin liitettyä käsitettä: huolenpitoa. On tärkeää, että joku on läsnä ja kulkee läpi epävarmojen tunteiden, joita uudet kokeilut herättävät. Koko Loun toimintarakenne perustuu ajatukselle, että taiteilijaa tuetaan läpi koko näyttelyprosessin – ja kenties tärkeimpänä: myös sen jälkeen.

Näyttelyohjelmaa suunnitellessani minua kiinnosti ennen kaikkea taiteelliset praktiikat – siis se, miten taiteilijat itse näkevät ja jäsentävät maailmaa oman ruumiillisuutensa, työnsä ja taiteellisen ajattelunsa kautta. Tästä syystä Loun ohjelmaa ei yhdistä yksittäinen teema tai aihe – vaikka teemat voivatkin toisinaan toimia hedelmällisinä tapoina jäsentää taiteellista ajattelua – eikä tietty media, vaikka erityisesti esityksellisyys on ohjelmassa vahvasti läsnä. Olemme järjestäneet esityksellisiä näyttelyitä, esityksiä näyttelyissä, esityksiä kaupunkitilassa, performansseja sekä keikkoja osana näyttelyitä tai sellaisenaan.

Kaikkia Loun taiteilijoita kuitenkin yhdistää analyyttinen ja kriittinen suhtautuminen ympäröivään maailmaan. Monet heistä korostavat juuri kielen ja ruumiin roolia uutta luovan ja kuvitellun prosessissa. Huhtikuussa 2025 avautunut ONCE WE WERE ISLANDS -kollektiivin, Chris Gyleen ja Aslanin, performatiivinen näyttely hyödynsi damián-kielistä karaokea sekä kuviteltuna että konkreettisena keinona luoda erilaisia tulevaisuuksia. Syyskuussa 2024 Alsa Ojalan näyttelyssä ääntä lähestyttiin irrallaan merkityksistä – ja toisinaan jopa ruumiista – tarkastellen äänen mahdollisuuksia välittää tunteita, ja toisaalta äänen vierautta ja tulkinnan mahdottomuutta.

Jaettu mielikuvituksen paikka

Kuvitelma galleriasta on vuoden mittaan konkretisoitunut, ja se, millainen Lou on, on hitaasti paljastunut kuin verhon takaa. Lou on materialisoitunut mielikuvituksen paikka, jonka fyysinen sijainti kaupunkitilassa on jo sinällään voimakas ele. Aslan sanoo Loun olevan kuin solukalvo. Sitä se onkin, tilan ja kadun välinen suuri ikkuna sekä päästää sisään valoa ja katseita että rajaa tilan sisällä tapahtuvan. Vaihtoa kuitenkin tapahtuu molempiin suuntiin, tila elää katua ja katu elää sitä. 

Samaan aikaan Lou on kuin toinen identiteetti, joka on vapaa liiasta itsekriittisyydestä ja perinteisiin taiteen esittämisen tapoihin liittyvistä taakoista. Tämä alter ego ei palaudu pelkästään minuun, vaan koko siihen taiteilijoiden, kuraattorien ja yhteisöjen verkostoon, jonka Lou tuo yhteen. Siten se on yhtä lailla minun kuin sinne kutsuttujen kuraattorien ja taiteilijoiden: Lou muotoutuu ja kasvaa sinne, minne sen äärellä työskentelevät ja elävät ihmisetkin.

Loussa on nähty teoksia, esityksiä ja näyttelyitä seuraavilta taiteilijoilta ja kuraattoreilta: MSL (Jade Kallio & Antti Jussila), Oscar Chan Yik Long, Camille Auer, Janne Punkari, Eeva Juuti, Sara Blosseville, Mio Puttonen, Death by Landscape, Laura Jantunen, Corinne Mustonen, Murrettumeri, kolya kotov, Alsa Ojala, Inari Sandell, Yilin Ma, Naomi Holopainen, Wanda Holopainen, Šaban Ramadani, Ama Kyei, Mar Fjell, Elis Hannikainen, Freja Bäckman, Lou Vives, Odete, Va-Bene Elikem Fiatsi, Giulia Casalini, Niya B, Marcella Nuerkie Akuetteh, Austin Nortey, Viljami Nissi, ONCE WE WERE ISLANDS.

Kevään 2025 näyttelyohjelman päättää 8. toukokuuta avautuva Ville Laurinkosken soolonäyttely ja siihen liittyvät esitykset. Kesäkuun alussa New Fam (Teo Ala-Ruona & Anni Puolakka) työskentelee Loussa residenssissä työstäen uutta teosta, josta tullaan mahdollisesti näkemään demoversio residenssin päätteeksi. Pysyäksesi kartalla Loun tapahtumista, voit seurata Louta Instagramissa ja nettisivuilta lou.gallery. Tästä voit tilata Loun uutiskirjeen.

Loun tiimin kuuluvat Remi Vesalan lisäksi projektivastaava Maikki Siuko, galleriatonttu Tuomo Tuovinen ja graafikko Juulia Jokinen. Teo Paaer toimi Loun tuottajana vuonna 2024.