Leikkisiä kaupunkitiloja, leikkivää tutkimusta

Into the Flow -hankkeessa on tutkittu muun muassa sitä, millaisia kaupunkitiloja sirkus- ja flowtaiteilijat käyttävät ja miten he kokevat kaupungin erilaiset tilat taiteen tekemisen näkökulmasta. Millaisia kumouksellisia hetkiä kaupunkitilaan sijoittuva, taiteellinen ja liikkeeseen perustuva leikki sisältää? Entä kuinka osallistuvaa etnografista tutkimusta tekevän tutkijan toimintaa voi ymmärtää leikkinä?

Tänä vuonna päättyvässä Into the Flow -hankkeessa olemme tehneet osallistuvaa etnografista tutkimusta alakulttuurisissa sirkus- ja flowtaideyhteisöissä eri kaupungeissa. Yksi tutkimustehtävistämme on ollut selvittää, millaisia kaupunkitiloja flowtaiteilijat käyttävät, miltä kaupunki heidän kokemuksensa mukaan näyttää ja tuntuu  ja millaisia tilan hallintaan liittyviä kysymyksiä taiteen tekemiseen kietoutuu. Olemme osallistuneet muun muassa treeneihin, esityksiin, tapahtumiin ja festareille, ja roolimme tutkimuskentällä ovat vaihdelleet orgaanisesti esitysten seuraamisesta itse harjoittelemiseen, hengaamiseen ja muuhun sosiaaliseen olemiseen.

Flowtaidetta voi määritellä monin eri tavoin, mutta tässä hankkeessa se on tarkoittanut etenkin sirkustaiteesta tuttujen välineiden, kuten poin, hulavanteen, keilojen ja keppien kanssa tehtävää, liikkeeseen ja keholliseen ilmaisuun pohjautuvaa taidetta. Musiikki on useimmille flowtaiteen oleellinen ulottuvuus, ja monet tutkimukseen osallistuvista taiteilijoista kertoivat flowtaiteen merkitsevän heille tanssia välineiden kanssa. Suuri osa teki (myös) tuli- tai ledtaidetta.

Vaikka osalla flowtaiteilijoista on käytössään vakituisia harjoitusvuoroja sisätiloissa, taiteen tekeminen kaupungin ulkotiloissa kuten esimerkiksi puistoissa, kauppakeskuksissa tai kaduilla on tärkeä osa toimintaa. Tämän myötä muodostuu taiteellista ja kehollista kaupunkitietoa, joka harvoin kuuluu julkisessa keskustelussa ja jonka sanoittaminen on joskus vaikeaa.

Kriittistä leikkiä ja pehmeän kapinallisuuden hetkiä

Tutkimushaastatteluissa flowtaiteilijat puhuivat usein spontaanisti tekemisestään leikkinä. He painottivat leikin kumouksellista voimaa viittaamalla siihen esimerkiksi toimintana, jossa on mahdollista ”riisua hetkeksi aikuisen viitta”, ”astua leikin maailmaan” ja päästää irti ”normatiivisesta jäykkyydestä”. Monien taiteilijoiden puheessa oli paljon yhteistä psykologien Meredith Van Vleetin ja Brooke C. Feeneyn (2015) kanssa, jotka ovat kirjoittaneet leikin suuresta merkityksestä osana aikuisuutta. Leikki on Van Vleetin ja Feeneyn määritelmässä spontaania, suoritusvapaata toimintaa, jossa ulkopuolinen maailma hetkeksi katoaa.

Pelitutkija Mary Flanagan (2009) on puolestaan kirjoittanut kriittisestä leikistä, jossa yhdistyvät leikki, taide ja poliittisuus. Kriittinen leikki voi olla esimerkiksi luovaa ja kehollista toimintaa, jonka kautta kaupunkitilaa pyritään haastamaan ja luomaan sille uusia merkityksiä. Mitä erilaista tässä tilassa voisi tehdä? Kuinka nostaa se arjen yläpuolelle ja tuoda yhteiskunnallista kantaaottavuutta osaksi kaupunkitilaa taiteen kautta? Yksi haastatelluista puhui tarkkanäköisesti ”pehmeästä kapinallisuudesta”, jolla hän tarkoitti kaupunkitilan ymmärtämistä leikkikenttänä, joka kutsuu monenlaiseen totutusta poikkeavaan toimintaan kaupungin reittien, rytmien ja tilankäytön haastamiseksi.

Osa taiteilijoista osallistui mielenosoituksiin, flashmobeihin ja vastaaviin tapahtumiin, joissa he kokivat flowtaiteen voivan esimerkiksi herättää ihmisten mielenkiinnon, nostattaa henkeä osallistujien keskuudessa ja tuoda ihmisiä lähemmäs toisiaan. Kuten yksi haastatelluista sanoi: ”[…] jos sä saat ihmisen hyvälle tuulelle, niin paljon helpommin sä löydät sen kaa muutenkin yhteistä tai vähemmän jotain vihaa ja ennakkoluuloja.”

Vapaamuotoisten tilojen merkityksellisyys

Monet haastateltavamme toivat esiin, että nykyisissä kaupungeissa on pulaa paitsi harjoittelutiloista, myös kaupunkitiloista, joissa aikuiset saisivat viettää vapaamuotoisesti aikaa ilman vaatimusta kuluttaa rahaa. Puistoissa ei talvisin tarkene pitkiä aikoja oleilla ja harjoitella. Ihmisten elämänpolut ja -tilanteet iästä riippumatta ovat moninaisia, mikä tuli esiin myös tutkimukseen osallistuneiden kohdalla. Kaikilla aikuisilla ei ole mahdollisuutta maksaa harrastuksesta tai osallistua siihen säännöllisesti tiettyinä aikoina.

Moni tutkimukseen osallistunut koki flowtaiteen vaikuttaneen hyvinvointiinsa ja osallisuuden kokemuksiinsa merkittävän suotuisasti. Osa oli esiintyviä taitelijoita, osalle flowtaide oli elämäntapa tai harrastus. Yhtä kaikki, taide ja hyvinvointia lisäävä tekeminen tarvitsevat aikaa ja rauhaa sekä harjoittelun, yhteisöllisen ajanvieton ja yhden haastatellun sanoin vapaamuotoisen ”valumisen” mahdollistavia tiloja.

Leikki tutkimusmenetelmänä

Etnografista tutkimusta luonnehtii tutkimuskentän ja kysymysten muokkautuminen ja tarkentuminen tutkimuksen kuluessa. Kun tutkija oppii lisää kentästään, hän osaa kysyä tarkempia ja oivaltavampia kysymyksiä. Myös leikki on usein tutkimista, oppimista, ihmettelyä, uuden asian tai ilmiön äärelle asettumista ja sen tarkastelua. Tutkijan toiminnan etnografisella kentällä voikin ymmärtää kriittisenä leikkinä: jo tutkijan saapuminen tutkimuskentälle on uuden äärellä ihmettelyä, ja tilanteen aiheuttaman hämmennyksen kanssa tietynlainen leikkimieli on tarpeen.

Tutkija osallistuu kentän tapahtumiin vuorovaikutuksessa osallistujien kanssa ja etsii roolia yhä uusissa tilanteissa ja konteksteissa. Tämä tutkijan kriittinen leikki voi flowtaiteen tapaan sisältää sekä improvisaatiota että koreografioita. Uuden tiedon luominen yhdessä osallistujien kanssa edellyttää tietoisuutta valta-asetelmista ja pyrkimystä ymmärtää paitsi tutkittavaa ilmiötä myös puitteita, joissa tutkimusta tehdään. Tarvitaan myös kriittistä, avointa ja rehellistä katsetta suhteessa omaan työhön ja menetelmiin sekä tutkimuksen kohteeseen ja laajemmin yhteiskuntaan.

Olemme tutkimuksen kuluessa keskustelleet paljon esimerkiksi Minna Salamin (2019), Sofia Laineen (2015) sekä Johanna Aromaan ja Miia-Leena Tiilin (2018) kehollista/aistivoimaista tietoa käsittelevistä teoksista ja tutkimuksesta. Tutkimisen ja tutkijuuden ymmärtäminen kehollisena, kyseenalaistavana ja tunteisiin sidoksissa olevana leikkinä voi avata kriittistä näkökulmaa myös siihen, mitä pidämme tietona. Kehollinen tieto pakenee usein sanoja ja määritelmiä. Se on moniaistista ja moniulotteista. Herkistyminen keholliselle tiedolle voi esimerkiksi avata eri tilanteisiin kytkeytyviä ja niissä aktivoituvia valtasuhteita sekä tuoda esiin uusia näkökulmia eri ilmiöihin, jotka jäisivät helposti muuten huomiotta. Kuten flowtaide tai muu taiteellinen/kehollinen toiminta kriittisenä leikkinä voi muokata kaupunkitilaa ja kyseenalaistaa totuttuja rakenteita, myös tutkimus kriittisenä leikkinä voi saada aikaan samaa esimerkiksi suhteessa totunnaisiin käsityksiin ilmiöistä.

Mainitut lähteet

Aromaa, J. & Tiili, M-L. (2018) Empatia ja ruumiillinen tieto etnografisessa tutkimuksessa. Teoksessa Pilvi Hämeenaho & Eerika Koskinen-Koivisto (toim.): Moniulotteinen etnografia. Helsinki: Ethnos ry. 258–283.

Flanagan, M. (2009) Critical Play: Radical Game Design. Cambridge: The MIT Press.

Laine, S. (2015) Mikropolitiikka, globaali toiminta ja kinesteettinen kenttä. Kanssatodistajana kahden vaihtoehtoisen globalisaation sosiaalisessa koreografiassa. Teoksessa Annette Arlander & Helena Erkkilä & Taina Riikonen & Helena Saarikoski (toim.): Esitystutkimus. Helsinki: Kulttuuriosuuskunta Partuuna. 83–112.

Salami, M. (2019) Aistien viisaus. (Sensuous Knowledge 2019). Suom. Sini Linteri. Helsinki: Kustantamo S&S.

Van Vleet, M., and Feeney, B. C. (2015) Play Behavior and Playfulness in Adulthood. Social and Personality Psychology Compass, 9: 630–643. doi: 10.1111/spc3.12205.