Kuka oli Heikki Herlin? - Koneen Säätiö

Heikistä oli tullut isänsä Harald Herlinin jälkeen Koneen toimitusjohtaja pahimpaan lama-aikaan 1932. Alun perin maanviljelijäksi halunnut nuori mies oli kouluttautunut isänsä toiveesta insinööriksi ja kiertänyt useita vuosia tutustumassa Yhdysvaltojen teollisuusyrityksiin, varsinkin hissiyhtiö Otikseen. Vuodet ulkomailla muokkasivat Herlinistä kosmopoliitin, joka puhui viittä kieltä ja luovi sujuvasti erilaisissa seurapiireissä. Myöhemmin Herlin pääsi hyötymään näistä diplomatian taidoistaan muun muassa toimiessaan lukuisissa Koneen kansainvälisissä yhteistyöhankkeissa, Rotaryissä, Euroopan kulttuurisäätiössä sekä esimerkiksi Suomen ja Neuvostoliiton välisessä tieteellis-teknillisessä yhteistoimintakomiteassa.

Uuden Kuvalehden henkilöjutussa vuodelta 1956 pohdittiin, onko Herlin uusmaalainen maanviljelijä vai helsinkiläinen vuorineuvos. ”Itse hän luultavasti haluaisi esiintyä maanviljelijänä”. Lehti kuvaili Herliniä teollisuusdemokraattina, joka uskoo yksilön vastuuseen ja toisaalta yhteisvastuuseen. Lehden mukaan Herlinin mielestä tehdaslaitoksen ensisijaisena tehtävänä oli taata työntekijöille tietty elämäntyytyväisyyden aste taatun toimeentulon ohella. Herlin olikin panostanut 1940- ja 1950-luvulla erikoisen paljon Kone Oy:n henkilöstön hyvinvointiin. Esimerkiksi lapsiavustuksia alettiin maksaa ennen kuin tällaiset tuet tulivat lakisääteisiksi. Yhtiö tuki myös henkilöstön kodinrakennusta lainoilla, järjesti kerhotoimintaa ja lasten kesälomatoimintaa. Uuden Kuvalehden toimittaja näki yhtiön sisäisen hengen olevan myös syynä siihen, että henkilöstön vaihtuvuus oli erittäin matala suhteessa alan normaaleihin lukuihin.

Heikki Herlin uskoi vahvasti siihen, että tekemällä ahkerasti töitä menestyy, ainakin jos on myös viisas. Ja että yhteiskunnan menestys oli lopulta yksilöistä kiinni. Metalliteollisuuden lehden haastattelijalle jo eläkkeelle vetäytynyt Herlin kuvasi näkemyksensä menestyksestä. ”Joka sukupolvessa, kuten jokaisessa puolueessakin esiintyy viisaita ja tyhmiä, kaukonäköisiä ja lyhytnäköisiä. Kuinka se sitten aina eri vaiheissa sortteerautuu, siitä ihmisten ja ihmisryhmien kohtalo riippuu. Se on oikeastaan aika vähän systeemistä kiinni. Se on ihmisestä kiinni.”

Heikki Herlinistä ja hänen maailmankatsomuksestaan syntyy nykylähteiden valossa monipuolinen ja hiukan ristiriitainenkin kuva. Hän oli sujuva kosmopoliitti, mutta myös hyvin muodollisiin, jopa perfektionistisiin tapoihin tukeutuva vuorineuvos. Pedanttisuus näkyi pienissä yksityiskohdissa, jotka Herlin halusi tarkistaa ja korjata. Herlin oli ollut aikoinaan lahjoittamassa teekkareiden autokoululle Volga-autoa. Kun teekkareiden piirissä lähti liikkeelle toive uuden ja eri merkkisen auton hankkimisestä autokouluun, halusi ylioppilaskunnan taloudenhoitaja kuitenkin ensin selvittää jokaisen käytetyn markan lahjoittajalle eli Herlinille. Tästä sukeutui kirjeenvaihto, jossa selvitettiin auton huoltokulut öljynsuodattimien hintoja myöten. Sama pedanttisuus näkyi vaikkapa Espanjasta ostetun aasin kuljetuslaatikon rakenteen hahmottelusta tai ulkomaan matkan matkasuunnitelmien tarkastamisesta. Lähettipä Herlin huomautuksen Encyclopedia Britannican toimittajalle Book of the Year 1965 -julkaisussa olleista käännösvirheistä, sillä Sosialistinen aikakauslehti ja Työmies oli kirjoitettu väärin Otto Kuusista koskevassa artikkelissa!

Pekka Herlinin yhdessä Kustaa Vilkunan kanssa hakema nimitys vuorineuvokseksi 1953 oli Herlinille tärkeä tapahtuma, jonka jälkeen hänestä käytettiin kaikessa kirjeenvaihdossa vain nimeä vuorineuvos. Hän itse käytti kirjeistä sähkösanomiin pojastaan nimitystä ekonomi Herlin ja muun muassa tyttärestään nimitystä rouva Paavolainen. Muodollisuus ulottui ehkä myös yksityiselämään, kuten John Simonin Koneen ruhtinas -kirjasta ilmenee. Lapsenlapset muistivat isoisänsä etäisenä ja pidättyvänä verrattuna sydämelliseen ja maanläheiseen äidinisään Kustaa Vilkunaan.

Heikki Herlin oli myös filantrooppi, joka toimi kuten saarnasi, josta panostus Kone Oy:n henkilöstöasioihin ja ennen Koneen Säätiön perustamista annetut lukuisat lainat ja avustukset ovat esimerkkeinä. Tähän toimintaan lienee vaikuttanut myös voimakas kristillinen herätys, jonka Herlin koki MRA-liikkeessä 1930-luvun lopulla.

Heikki Herlinin vaimo Anna oli tutustunut Suomeen rantautuneeseen kansainväliseen kristilliseen Oxfordin ryhmäliikkeeseen ja veti miehensä mukaan toimintaan. Yhdysvalloissa keskuspaikkaansa pitävä liike laajensi toimintaansa 1940-luvun taitteessa ja vaihtoi nimekseen Moral Re-Armament, eli MRA. Liike perustui käännytystyöhön, ja ehdottomien moraalisten periaatteiden noudattamiseen sekä ideaan henkilökohtaisesta kääntymyksestä, joka johtaisi lopulta yhteiskunnalliseen muutokseen ryhmäkeskustelujen, itsetutkiskelun, katumusten ja oman toiminnan uudelleen arvioinnin kautta. MRA:n ideologisena tavoitteena oli uusi uljas maailma vailla sotia, nälkää, pelkoa ja vihaa. Avaintyökaluina tähän tarjottiin absoluuttista rehellisyyttä, epäitsekkyyttä, puhtautta ja rakkautta. Liike levittäytyi eri puolilla maapalloa ja Skandinaviassakin se oli suhteellisen suosittu. Merkittävä areena oli Sveitsin Caux’ssa ollut koulutuskeskus, johon Heikki Herlinkin teki useita matkoja yksin tai vaimonsa kanssa.

MRA:ta myös kritisoitiin voimakkaasti. Liikkeen ideologien ihailema naiskuva oli hyvin konservatiivinen sekä toiminta avoimen homofobista ja 1930-luvulla liikkeen johtohenkilöt ihailivat avoimesti kolmannen valtakunnan propagandataitoja. Liikkeen historiaa tutkinut Daniel Sacks nimittääkin MRA:n eräänlaiseksi pehmofasismiksi. Suomessa ei pienimuotoista toimintaa kuitenkaan sen ihmeemmin huomattu tai osattu kritisoida. Yhdessä lehtiartikkelissa liike mainittiin nimellä ”herrasväen pelastusarmeija” , sillä MRA:n kuuluvat olivat usein ylemmistä sosiaaliluokista ja useat teollisuuden tai kaupan vaikuttajia.

MRA:lla oli iso vaikutus Heikki Herlinin maailmankatsomukseen ja työhön toimitusjohtajana. Syitä siihen, miksi liike vetosi häneen, voi vain arvailla. Liike tarjosi mahdollisuuden verkostoitua ja keskustella paitsi uskosta myös ajankohtaisista liike-elämää ja teollisuutta koskevista isoista kysymyksistä. Syitä herätykselle voi varmasti hakea syvemmältäkin, Heikki Herlinin omasta historiasta, perheestä ja elämänkokemuksista.

Vaikka MRA:n piiristä löytyneet suomalaiset ja ulkomaiset ystävät olivat Herlinille tärkeitä, hän ei epäillyt ottaa etäisyyttä varsinaiseen liikkeen toimintaan 1950-luvun puolessa välissä. Tuolloin liikkeen johtajien linja kommunismin vastustamisessa tiukkeni ja muuttui lähes paranoidiksi. Herlin ei ollut poliittisesti erityisen aktiivinen, mutta reaalipoliitikko hän silti oli. Neuvostoliiton kauppasuhteet sekä terve maalaisjärki vetivät Herlinin ja useita muita hänen MRA-ystäviään pois toiminnasta 1950-luvun lopulla. Kristillinen vakaumus toki säilyi liikkeestä vetäytymisen jälkeen. Samoin hän tapasi vielä vanhoja ystäviään, myös liikkeen johtonimiä myöhemminkin. Oli Heikki Herlinin ja hänen Anna-vaimonsa vaikutusta, että Koneen Säätiö tuki jonkin verran muita kristillisiä järjestöjä vielä myöhemminkin.

Heikki Herlin oli rakentanut Koneesta 1930- ja 1940-luvulla tunnetun ja laadukkaan liikeyrityksen. Kuitenkin 1950-luvun loppua kohden Koneen organisaatio ja toimintatavat kaipasivat isoa uudistamista, jos yritys aikoi pärjätä muuttuvilla markkinoilla. Suuret panostukset henkilöstön hyvinvointiin eivät auttaneet liiketoiminnan tehostamisessa. Vasta Pekka Herlinin astuminen ruoriin 1958 muutti yrityksen suunnan kohti hyvin hoidettua suuryritystä. Heikki Herlin jäi edelleen yritykseen hoitamaan kansainvälisiä suhteita ja toimi muutenkin monissa hankkeissa varsinkin Neuvostoliiton suuntaan aktiivisesti vielä 1960-luvulla. Vallanvaihdon luontevuus osoitti, että Heikki Herlin ei ollut takertumassa vanhaan toimivaltaansa vaan ymmärsi hyvin, milloin yrityksen toiminta edellytti muutosta ja uusia ajatuksia.

Teksti: Tarja Vikström