Lokakuun lopulla toteutimme yhdessä espanjalaistaiteilijoiden Isabel LeónGuzmanin ja Ana Mateyn kanssa Domestic Cleaning Performancen. Performanssista tuli osa heidän performanssitaiteen alaan lukeutuvaa Exchange-projektiaan ja minun tutkimushankettani, joka on osa monitieteistä Luokan ääni ja hiljaisuus -projektia.

Idea performanssiin syntyi Saaren Kartanon residenssijaksolla syyskuussa Mynämäellä, kun Isabel kertoi omista aikaisemmista hankkeistaan. Niissä nousi keskiöön loppumaton naisten työ, joita ovat etenkin siivous, hoito ja hoiva. Yhdessä projektissa hän petasi vuoteen uudelleen jokaisen nukkujan jälkeen. Isabel kertoi, että ”tämä työ liittyy suoraan omaan elämääni”. Hänellä oli aikaisempaa kokemusta esimerkiksi hotellisiivouksesta.

Omassa tutkimushankkeessani selvitän luokan näkyväksi tulemista juuri kotipalvelujen ostamistilanteessa. Tiedämme, että näitä palveluja ostavat hyvätuloiset, koulutetut keskiluokkaiset naiset. Kotipalveluala työllistää vähän koulutettuja naisia, joilla on usein maahanmuuttajatausta. Nykyisin kotipalveluala on yksi kasvavista aloista Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Koteihin ostetaan yhä enenevämmin etenkin siivousta sekä myös lasten hoitoa ja vanhusten hoivapalveluja perinteisten remontti- ja korjaustöiden lisäksi.

Mietimme kotisiivouksen ostamisen problematiikka Isabelin ja Anan kanssa yhdessä useampaan otteeseen. Keskustelimme kokemuksistamme. ”Ensimmäinen varsinainen syy tämän performanssin tekemiseen oli tutkimuksesi”, sanoo Ana. Ja totta on, että ehdotus yhteistyöhön tuli minulta.

Taiteilijat kysyivät, mitä odotuksia minulla sosiologina oli tämän taideteoksen tekemiseen. Kerroin heille, että halusin kokeilla, miltä tuntuu ylittää tietty moraalinen kynnys ostaa sellaista palvelutyötä, jonka itse osaisin ja voisin aivan hyvin tehdä. Halusin myös jakaa siivoustyön tehneen osapuolen kanssa ne tuntemukset, mitä kotisiivous työnä ja tämä performanssi herättäisivät.

Kokemuksellisuus

Isabel kertoi, että viime vuonna hän joutui taiteilijantyönsä sijaan työskentelemään jälleen siivoojana. Talouskriisin runtelemassa Espanjassa oman alan työtehtäviä ei löytynyt, joten niin hänen kuin monen muunkin toimeentulo vaarantui. Samalla vaihtuivat mukavasti palkatut taide-workshopien vetämiset silloin tällöin tehtävään kotisiivoustyöhön toisten luona.

”Otin tämän raskaasti, sillä taloudellinen tilanteeni on kurja. Mutta en hävennyt tehdä tätä työtä, sillä ei siivoamisessa ole mitään vikaa, se on työ siinä missä jokin toinenkin. Haluan tehdä työtä ilman, että minun tulisi tuntea tekeväni jotakin vähäpätöistä tai alhaista. Tässä tapauksessa siivoustyön tekeminen paljasti ne kovat realiteetit, jotka minun ja monen muun elämään vaikuttivat. Samalla se myös mursi uskomuksen eliittitaiteilijasta sekä myytin taitelijana olemisesta ja elämisestä vain taiteenteolla”, Isabel selventää.

Oma taustani ei ollut kovin erilainen, joskin siivoustyön tekemisestä oli aikaa kulunut jo parikymmentä vuotta. Opiskeluajan työt olivat tarkoittaneet siivoustyötä tehtailla ja muissa laitoksissa sekä yhden kesän ajan Turun kaupungilla kodinhoitajana. Näiden töiden tekemiseen suhtauduin kuin Isabel: työ työnä ja kaikki työ kelpasi, jos rahaa tarvitsin elämiseen.

Olin näin ollen hyvin tietoinen siitä, että ongelmana ei ollutkaan itse siivoustyön tekeminen. Siispä osana performanssiamme ostin ensimmäistä kertaa eläessäni kotisiivoustyötä.

Koin ajatuksen kotisiivouksen ostamisesta ja teettämisestä erittäin kiusalliseksi. Syitä tähän oli varmaan useita. Ensinnäkin epämukava tunne liittyi naisena olemiseen ja ”kunnon naisen tekemiseen”. Meidät pohjoismaiset naiset kun on kasvatettu hoitamaan ansiotyömme, kotimme ja lapsemme itse, eikä teettämään niitä muilla. Ylipäätään ei moiseen olisi varaakaan.

Kiusallinen tunne liittyi siten ansiotyötä tekevän naisen arkeen, oli sitten kyse uranaisesta tai työläisäidistä. Palkkatyöäitiys on tähän myös oletuksena velvoittanut. Taustansa tälle on luonut naisten koulutustason nousu ja palkkatyön yleistyminen, jonka aikoinaan mahdollisti lasten päivähoidon järjestäminen kunnallisesti. Samalla kotiapulaiset siirtyivät työskentelemään kotitalouksien ulkopuolelle.

Tuolloin vuosikymmeniä sitten kansantalous edellytti naisilta kodin ulkopuolista työtä ja teki sen myös mahdolliseksi. Nyt on nähtävissä työmarkkinoiden jakautuminen kahtia: on vakituisia ja määräaikaisia työsuhteisia, on palkkatyöntekijöitä ja muita työntekijöitä, kokoaikaisen työn lisäksi on keikkaa, vuokratöitä ja tuntitöitä ja vaikka mitä. Lisäksi asiantuntemusta vaativat työt tekevät tekijästään yritykselle avaintyöntekijän, kun muu väki saa tulla ja mennä. Työmarkkinoilla tyypillistä on, että heikoimmilla työehdoilla työskentelevät ovat naisia, nuoria ja ulkomaalaistaustaisia.

Toinen syy liittyykin luokkakysymykseen; vaikka tiedän siivoojan työn olevan rankkaa kunnon työtä, on sen ostamiseen itselläni melkoinen kynnys. Yksinkertaisesti ilmaistuna: siivoustyön ostaminen on jotenkin äärimmäisen nolo ajatus. Kotitöiden teettäminen toisilla – kehnosti palkatuilla naisilla – tuntui siten hankalalta.

Oman kodin siivoaminen on minulle – kuten varmaan suurimmalle osalle – aina ollut ikävä velvollisuus, jonka olen tehnyt sitten, kun olen viitsinyt ja jaksanut. Tämä ajatuksenkulku tietty paljastaa, etten ole mitenkään innokas siivooja. Ja sekin, että tutkijantyö aikalailla dominoi ajankäyttöäni yhden hengen taloudessa. Tietenkin on myös niin, että olen selvästi kotisiivousalan potentiaalista asiakaskuntaa.

Ylipäätään näitä taustoja vasten häpeän tunteeni rinnastuu keskiluokkaisen perheen moraaliseen oikeutukseen ostaa ja teettää kotityöt muilla kuin perheenjäsenillä. Tunne nosti mieleen Susanna Alakosken Sikalat-romaanin kuvauksen, jossa suomalaistaustainen työläisäiti saa lisätienestiä ruotsalaisherrasväen kodeissa jynssäämällä wc-kaakeleita hammasharjalla.

Sopimus

Teimme Domestic Cleaning Performancea koskevan sopimuksen kotisiivouksesta ja sen videotaltioinnista osana performanssia. Sopimus käsitti yhteensä kahdeksan tunnin loppusiivoustyön päiväsaikaan asunnossa, josta olin muuttanut pois. Sovimme myös korvauksesta. Se kattoi suomalaisen työehtosopimuksen mukaisen tuntikorvauksen (10–12 euroa tunnilta työkokemuksesta riippuen). Lisäksi korvattiin erikseen bussimatkat Mynämäen ja Turun välillä sekä siivousaineet ja -välineet. Kotitalouden ollessa suoraostajana, näistä asioista sovitaan erikseen.

”Tajusimme, että Suomessa siivoojille maksetaan suunnilleen saman verran kuin Espanjassa, eli noin 10 euroa tunti. Pointtina tässä on, että Suomessa ruoan hinta on kaksin- tai jopa kolminkertainen verrattuna Espanjaan. Suomessa siivoojille maksetaan todellakin erittäin huonosti. Tuo tuntipalkka ei Espanjassakaan ole mitenkään ihmeellinen, mutta ei se huonokaan ole. Siellä tuollaisella palkalla voi elää”, selventää Isabel.

Suomessa kotisiivoojan työ on pääasiassa vielä osa-aikaista tai keikkatyötä, joten tuolla palkalla ei oikein tulla toimeen. Tämä taiteilijoita hirvitti siinä, missä itseänikin. Kerroin heille, että työntekijöiden vaihtuvuus on alalla suurta juuri varmaankin alhaisesta työtulosta ja työn raskaudesta johtuen ja että suomalaiskoteja siivoavat etenkin virolaiset ja venäläiset naiset.

Ana ja Isabel puolestaan selvensivät, että Espanjassa kotisiivoojat tulevat tutuiksi, kun käyvät vuosikaudet samoja koteja siivoamassa. Heidän työllään on näin jatkuvuutta. Selväksi kävi, että molemmissa maissa kodeissa siivoavat työväenluokkaiset naiset ja että Espanjassa kotisiivoustyö on yleistä.

Käytännössä vaihdoimme siivoustyön ruokaan. Taiteilijat ostivat koko rahalla ruokaa supermarketista. Tämä oli olennainen osa performanssia. Työn vaihtaminen rahaan ja rahan vaihtaminen ruokaan tekee näkyväksi osan performanssin vaihdosta. Se myös kuvaa toimeentulon välttämättömyyden ja vaihtosuhteen epäsuhtaisuuden. Näitä teemoja puolestani tarkastelen tieteellisessä tutkimuksessani.

Tilanne ei todellisuudessa tietenkään ollut sellainen, että kyse olisi ollut minkäänlaisesta pakkotilanteesta kummankaan osapuolen osalta. Minun ei olisi ollut pakko statukseni ja työkiireitteni vuoksi ostaa siivouspalvelua. Myöskään Isabelin ja Anan ei taiteilijoina ollut pakko ottaa vastaan tätä kotisiivouskontrahtia.

”Emme ole kotiapulaisia tai kodinhoitajia, emmekä oikeasti tarvitse niitä rahoja. Eikä siivoustyö nyt ollut mikään ihmejuttu”, sanoo Ana.

”Performanssi itsessään oli mukavaa, kun teimme sen yhdessä. Saimme talteen useampia todella onnistuneita ja hilpeitä otoksia”, toteavat molemmat.

Vaihto

Mikä sitten tekee rohkeaksi tämän hankkeemme? Ana ja Isabel tutkivatExchange-hankkeessaan kommunikaatiota ja viestien tulkintaa performanssitaiteen avulla vaihtamalla luovia prosesseja, tuloksia ja erilaisia elementtejä.

”Yleensä me teemme yhteistyötä toisten taiteilijoiden kanssa. Tällä kertaa syntyi aivan uusi kokemus vaihdosta, kun teimme yhteistyötä sosiologin kanssa. Se toi projektiimme aivan uusia ulottuvuuksia. Tätä pitää sulatella. Lisäksi vaatii rohkeutta työskennellä, tehdä yhteistyötä ja vaihtaa jotakin joksikin toisen kanssa, jota ei tunne”, toteaa Isabel.

Taiteilijoita puolestaan kiinnosti tietää, miten minä sosiologina koin yhteistyömme.

Luokan ääni ja hiljaisuus -hankkeessa työskentelen seitsemän muun tutkijan kanssa, joskin edustamme eri humanistis-yhteiskunnallisia tieteenaloja. Minusta on aina ollut uudenlaisten kokemusten ja ymmärrysten ”vaihtaminen” erittäin hedelmällistä. Lisäksi avautuivat luokkasuhteeksi ymmärtämäni työn teettämisen ja tekemisen suhteet ja niiden lataukset paremmin. Rohkaistuin myös ylittämään tietyn ajatuksellisen jumin, joskin ymmärtäen sen, että luokkayhteiskunta tulee varsinaisessa tutkimuksessani eri tavalla vahvasti näkyväksi ja kuuluvaksi.

Olemme kaikki kolme yhtä mieltä siitä, että käsittelemme keskeisiä asioita. Tematiikka on lisäksi erittäin ajankohtainen, sillä puhuimme osana vaihtoa Suomen ja Espanjan erilaisista luokkayhteiskunnista, eri maiden työtilanteista ja työmarkkinoiden eroista sekä lisäksi vielä eri ammattien arvostuksesta ja sukupuolten eroista.

”Meillä on konkreettinen kokemus Anu-Hannan asunnon siivoamisesta. Tuotamme tämän pohjalta valokuvia, videoita ja tekstiä”, kertoo Isabel.

Jakamaamme kokemuksellista puolta tulemme käyttämään tieteellisen tutkimustyön ja taiteellisen työn osina. Performanssista kertovassa videossa käsitellään vaihtoon liittyviä eri puolia, miten vain Isabel ja Ana sitä avustuksellani työstävätkään. Tulen antamaan performanssista videoon muutakin kuin käteni ja mahdollisesti myös ääneni, sillä osaksi videota tulee ainakin suomalaisen kotisiivousalan työpaikkailmoituksia, joita analysoin tutkimushankkeessani. Jatkamme yhteistyötä tänä talvena.

”Tämän lähitulevaisuudessa julkaistavan tästä ’vaihdosta’ syntyneen taideteoksen nimi voisi hyvin olla Don’t be ashamed. On nimittäin ollut erittäin kiinnostavaa keskustella siitä, että Anu-Hannalla on asiaan liittyviä häpeän tunteita. Itse taas olen kokenut oloni hieman epämukavaksi, kun hän on kysynyt, tunnenko minä samoin. Minusta kaikenlainen työ ansaitsee kunnioituksensa”, Isabel sanoo.

Kun tätä siivoustyön ostamisen kokemusta omalta osaltani mietin, olen täysin samaa mieltä siivoustyön kunniallisuudesta. Samalla ymmärrän, että erilaiset lähtöoletuksemme siivoustyön ostamisesta ja sen tekemisestä liittyvät aikalailla taustoihimme, toisin sanottuna yhteiskunnallisiin, kulttuurisiin ja sosiaalisiin eroihin. Taustan ja kasvatuksen vaikutukset puhuvat meissä kussakin omalla tavallaan.

Olemme yhtä mieltä siitä, että tämän performanssin toteuttaminen on ollut valaisevaa ja monin tavoin palkitsevaa. Domestic Cleaning Performance -teos on ennen muuta kunnianosoitus kotisiivoojille ja matalapalkka-alalla työskenteleville naisille.