Tarinat ja julkaisut Saaren kartanon residenssi 13.03.2024 Kohti ekologisesti kestävämpiä kuvia – haastattelussa taiteilija Edd Carr Tarinat ja julkaisut Saaren kartanon residenssi 13.03.2024 Kohti ekologisesti kestävämpiä kuvia – haastattelussa taiteilija Edd Carr Reviving the Wild Reviving the Wild -sisällöt esittelevät Saaren kartanon ekologista residenssitoimintaa eri näkökulmista. Tällä kertaa haastattelussa on residenssin kutsutaiteilija. Jokaiselle yksilöresidenssijaksolle kutsutaan taiteilija tai tutkija, joka keskittyy työskentelyssään ekologisiin kysymyksiin. Kutsutaiteilijaohjelma tarjoaa residenssiläisille keinoja ekologisen ajattelun syventämiseen ja luontoyhteyden tarkasteluun. Teksti Vilma Pimenoff Valokuvat Jussi Virkkumaa Jaa: Brittiläinen Edd Carr oli Koneen Säätiön Saaren kartanon residenssin kutsutaiteilija marras–joulukuussa 2023. Carr hyödyntää työskentelyssään syanotypiaa ja muita pittoreskiin viktoriaanisen ajan kuvastoon viittaavia vanhoja kuvantamistekniikoita, ja hän mullistaa sovinnaisen estetiikan käyttämällä niitä epäsovinnaisten tarinoiden kertomiseen. Carrin kuvat ovat hurjia, herkkiä ja latautuneita. Ne käsittelevät ekosysteemeihin ja ihmisiin kohdistuvaa väkivaltaa sekä laajemmin ajateltuna ihmisen suhdetta ekologiseen kriisiin ja muunlajisiin. ”Työni ovat aika väkivaltaisia, mutta en ole väkivaltainen ihminen. Väkivalta taiteessani on jonkinlainen ilmaisu siitä tunteesta, mikä sisälläni on”, Carr sanoo. Hän jatkaa pitävänsä tärkeänä, että katsoja voi kokea myös ristiriitaa ja epämukavuutta taiteen äärellä. Sustainable darkroom – Ekologinen pimiö Edd Carrin kokeellisia lyhytelokuvia ja valokuvia on esitetty useilla taidemessuilla sekä eri gallerioissa ja festivaaleilla. Lisäksi Carr on mukana Sustainable Darkroom -organisaatiossa, joka tutkii ja kehittää ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja analogisille ja digitaalisille valokuvaprosesseille sekä jakaa tietoa työpajojen ja julkaisujen kautta. Se on yhteisö, jonka jäsenet tekevät ja oppivat asioita yhdessä, ja jossa keskustellaan valokuvan mahdollisista tulevaisuuksista. Kyse ei ole ainoastaan ekologisemman valokuvakemian kehittämisestä vaan myös uudenlaisesta tavasta hahmottaa kuvan tekeminen itsessään. On kiinnostavaa pohtia, miten valokuva voisi syntyä erilaisten luonnossa olevien elementtien vaikutuksesta. Voisimmeko ajatella, että ihminen ei päätä yksinään, mitä valokuvassa loppujen lopuksi näkyy, ja voisiko kuva syntyä yhteistyössä ympäristön kanssa? Luopuminen ”oikeasta tavasta” tuottaa valokuvia voisi kenties vapauttaa työskentelyn jonkin kuvitteellisen ”täydellisen” kuvan ideaalista. Saaren kartanon ekologisiin teemoihin suuntautuneen residenssin aikana Carr on vetänyt vaihtoehtoisten valokuvaprosessien työpajan Saaren kartanossa sekä Luovan valokuvauksen keskuksessa Jyväskylässä. Tämän lisäksi hänen Sustainable Darkroom -dokumenttielokuvansa esitetään joulukuun alussa Valokuvakeskus Perissä Turussa, ja sen yhteydessä järjestetään keskustelutilaisuus. Marraskuun pimeys ja Saaren kartanon maisema ovat mahdollistaneet eristäytymisen tunteen muusta maailmasta, sisäänpäin kääntymisen ja itsereflektion. Carrin työhuone Saaren kartanon residenssissä on täynnä erilaisia purkkeja, joissa muhii kasvipohjaisia kehitteitä filmin kehitykseen sekä purkkeja, joissa on vaihtoehtoisia gelatiiniseoksia, jotka on tarkoitettu filmin päällystämiseen kehitysvaiheessa. Narulla roikkuu kuivumassa suurikokoisia syanotypia-vedoksia, jotka Carr on tehnyt heti residenssinsä ensimmäisellä viikolla. Hän vedostaa kuvia myös erilaisille pinnoille, kuten puulle tai kankaalle, ja käyttää uudestaan jätteeksi luokiteltua materiaalia. Vedosten teko on Carrille osa tärkeää konkreettista käsillä tekemistä ja miltei päivittäistä rutiinia. Hän kertoo huomanneensa, että joskus on hyvä lähestyä elämää suoran tekemisen kautta, vähän eri tavalla kuin sisäistetyllä länsimaisella ajatuksen ja älyn tasolla. Carr puhuu vilpittömällä kunnioituksella kohtaamistaan ihmisistä, jotka ovat vaikuttaneet hänen elämäänsä sen eri vaiheissa. Käy ilmi, että myös Saaren kartanon residenssissä residenssitaiteilijat vaikuttavat toinen toisiinsa jo pelkästään yhteisten tilojen jakamisen kautta. Jokainen vaikuttaa omana itsenään, näyttämällä esimerkkiä, että näinkin voi olla. Carr kertoo kiitollisena meditoineensa pitkästä aikaa residenssikollegansa rohkaisemana. Samalla hän mainitsee, että jo pelkästään taiteilijakollegoiden energia ja innostus on vaikuttanut hänen omaan olemiseensa erittäin positiivisesti, ja hän toteaa, että Saaren residenssin työntekijöiden tuki residenssitaiteilijoille on ollut todella merkittävää. Marraskuun pimeys ja Saaren kartanon maisema ovat myös mahdollistaneet eristäytymisen tunteen muusta maailmasta, sisäänpäin kääntymisen ja itsereflektion. Hiljaisuudessa voi tutkia omaa käyttäytymistään, vaikka se ei olisikaan aina kovin helppoa. Rauhallisessa ympäristössä omat tottumukset ja tapa suhtautua aikaan, työhön, ja teknologiaan eivät välttämättä näyttäydykään enää kovin tasapainoisina. Kuva: Jussi Virkkumaa Carr muuttui vähitellen puita suojelevasta luonnonystävästä isompia kokonaisuuksia huomioonottavaksi syväekologiksi. Syväekologia 31-vuotias Carr on kotoisin pienestä kylästä Yorkshiren maaseudulta, eikä taiteilijan ura ollut tuossa ympäristössä mitenkään ilmeinen. Erilaisten käänteiden kautta Carr kuitenkin päätyi yliopistoon ja törmäsi siellä radikaalin ekologian käsitteeseen, joka teki häneen ison vaikutuksen. ”Yhtäkkiä tunsin vihdoin pystyväni sanoittamaan lapsuuden kokemuksiani ja vaikeita tunteitani liittyen maaseudun elintapaan ja ihmisen epäoikeudenmukaiseen suhtautumiseen luontoa kohtaan.” Carr muistaa lapsena hämmentyneensä ketunmetsästyksestä, joka käsitetään hänen kotiseudullaan maisemaan kuuluvana perinteenä. Kaiken kaikkiaan kahtia jakautunut maailmankuva, jossa ihminen ja luonto käsitetään toisista erillään ja luonto ihmisen hallinnassa, tuntui hänestä oudolta ja väärältä. Carr muuttui vähitellen puita suojelevasta luonnonystävästä isompia kokonaisuuksia huomioonottavaksi syväekologiksi. Hän painottaa kuitenkin, ettei usko syväekologian radikaaleihin ajatuksiin depopulaatiosta positiivisena asiana, eikä ole samaa mieltä narratiivista, jonka mukaan ihminen olisi kuin virus maapallolla ja lähtökohtaisesti paha. Carrin kiinnostus syväekologiaan lähti epäilyksestä dualistista maailmankuvaa kohtaan. Maaseudulla ihminen on lähempänä luontoa, mutta elämäntapa maaseudulla korostaa ihmisen ja muun maailman erillisyyttä ja sitä, että ihmisen kuuluu hallita ympäristöään. Syväekologia tarkoittaa Carrille dualistisen maailmankuvan perustavanlaatuista haastamista, ymmärrystä siitä, että emme ole muusta maailmasta erillisiä. Kuvia Edd Carrin residenssiläisille pitämästä vaihtoehtoisten valokuvaprosessien työpajasta. Carr sanoo oivaltaneensa syvällisemmin, miten ekosysteemiin kohdistuva hyväksikäyttö todella heijastuu myös ihmiseen. Uudenlainen kuvan tekemisen metodi Samaan aikaan, kun Carr löysi syväekologian, hän alkoi tuntea luonnossa valokuvaamisen vieraannuttavalta. Luonto aiheena ei turhauttanut, mutta valokuvaamisen teko itsessään tuntui vain vahvistavan erillisyyden tunnetta luontoon nähden. Carr alkoi miettiä olisiko mahdollista jotenkin sisällyttää luonnon elementtejä itse kuvan tekemisen prosessiin. Hän alkoi kokeilla erilaisia asioita: hän hautasi filmiä maahan, sytytti filmin tuleen, ja muokkasi sitä fyysisesti. Yliopiston taiteellisena lopputyönään Carr teki liikkuvan kuvan teoksen ”A Guide to British Trees”, jonka nimi viittaa kaikkeen siihen traditioon, millä tavoin luontoa perinteisesti brittiläisessä kulttuurissa kuvataan. Hänen teoksessaan mies kuolee ja syntyy uudelleen puuksi. Carr käytti animaatiossa erilaisia luovia menetelmiä muun muassa filmin liuottamista merivedessä, ja hän sanoo teoksen olleen hänelle itselleen tärkeä onnistuminen ja käännekohta, joka rohkaisi häntä jatkamaan kokeilevaa työskentelyä. Carrin työskentely on edelleen osittain analogista ja osittain digitaalista. Hän sanoo hyväksyneensä, että elämme digitaalisessa maailmassa, ja siihen on tavallaan suostuttava, jotta teokset pääsevät levitykseen. Toisaalta hän näkee tulevaisuudessa mahdollisuuksia laajempien installaatiotyyppisten teoskokonaisuuksien rakentamisesta tilaan, jolloin digitaalisen kuvan ja äänen lisäksi teokseen voisi sisällyttää myös kolmiulotteisia elementtejä, jotka lisäisivät teoksen kokemuksellisuutta muiden aistien kautta. Maatalous, väkivalta, ja korjaava animismi Saaren kartanon residenssissä Carr valmistelee seuraavaa dokumenttiprojektiaan, joka liittyy maatalouteen, väkivaltaan ja animismiin. Kyseessä on yhteistyössä Film Londonin kanssa tuotettu kokeellinen esseedokumentti, josta tulee Carrin ensimmäinen pidempi elokuva. Teos käsittelee Carrin perheen ylisukupolvista traumaa, ja tarina alkaa isoäidistä, joka varttui lammasfarmilla yksitoistalapsisessa perheessä. Suvun traumasta ei teoksessa puhuta suoraan, vaan se tulee ilmi osana laajempaa tarinaa Carrin kotiseudun historiasta ja alueen maiseman muutoksista. Maiseman ekologinen trauma toimii rinnastuksena henkilökohtaiseen sukupolviseen traumaan. Carr mainitsee, että residenssissä käydyt keskustelut ovat selkeyttäneet hänen ajatuksiaan suhteessa kehitteillä olevaan teokseen. Maan yksityistämisen sekä kapitalismin ja patriarkaatin vakiintumisen myötä tapahtunut naisen aseman muuttuminen tasavertaisesta palkattomaksi työvoimaksi on täysin verrannollinen Carrin isoäidin tilanteeseen sekä siihen tapaan, millä häntä kohdeltiin ja miten maatalous vaikutti tämän lapsuuteen. Carr sanoo oivaltaneensa syvällisemmin, miten ekosysteemiin kohdistuva hyväksikäyttö todella heijastuu myös ihmiseen. Carr on kiinnostunut animismista mahdollisuutena parantaa traumoja. Lisäksi animisimin avulla voidaan haastaa nykyaikaisissa tuotanto- ja elintavoissa näkyvä ekologinen ja sosiaalinen väkivalta. Hän käyttää sanaa animismi tarkoittaen mahdollisuutta ajatella, että muutkin lajit voitaisiin käsittää yksilöinä, joilla on sielu. Carr mainitsee, että tämä ajatus on hänelle tärkeä, koska se tuo merkityksellisyyttä kaikkeen, mitä hän tekee. Carr ei puhu animismista uskonnollisena asiana, johon kuuluisi esimerkiksi rituaaleja tai uhrilahjoja. Animismi ei ole olemassa pelkästään teorian ja loogisen ajattelun tasolla, vaan se voi ilmentyä, kuten alkuperäiskansojenkin keskuudessa, tunteena, intuitiona ja sosiaalisena toimintana.