Tarinat ja julkaisut

Saaren kartanon residenssi

16.12.2021

Kesä-Kaivo 2021: My Journey, Research and Exchange

Kuva: Jussi Virkkumaa

Elokuussa 2021 Saaren kartanoon kokoontui keskustelemaan 16 residenssitutkimuksen pioneeria: kirjoittajia, tutkijoita ja väitöskirjan tekijöitä Isosta-Britanniasta, Espanjasta, Australiasta, Hollannista, Yhdysvalloista, Alankomaista ja Suomesta. Perinteeksi muodostunut Kesä-Kaivo-tapahtuma järjestettiin pandemian vuoksi yli vuotta suunniteltua myöhemmin. Tuona aikana poikkeusolot matkustusrajoituksineen ovat puskeneet residenssejä uudistamaan toimintatapojaan vauhdilla ja reflektoimaan omaa paikkaansa osana globalisoituvaa taidemaailmaa. Residenssiasiantuntija Irmeli Kokko kirjoittaa artikkelissaan keskusteluista, joita käytiin ensimmäisessä pandemian jälkeisessä Kesä-Kaivossa.

Kun Saaren kartanon residenssiohjelman Kesä-Kaivo-tapahtumaa ryhdyttiin suunnittelemaan alkuvuodesta 2019, elimme maailmassa, jossa taiteen tekeminen ja vastaanotto, elämyksiin tähtäävä kulttuuri ja elämäntapa perustuivat esteettömään kansainväliseen liikkuvuuteen.

Taiteessa globalisaatio ja digitalisaatio ovat merkinneet 1990-luvulta lähtien paitsi kiihtynyttä kulttuurintuotantoa myös uusia rakenteita, joilla taiteilijoiden kansainvälinen liikkuvuus ja yhteistyö ovat mahdollisia. Taiteilijaresidenssit muodostivat jo 2000-luvun alussa monimuotoisen maailmanlaajuisen alustan, jonka sisällä eri alojen taiteilijat matkustivat, työskentelivät ja viipyivät erilaisissa kulttuurisissa ja maantieteellisisä ympäristöissä, kaupungeissa ja maaseudulla.

Kansallisissa ja Euroopan Unionin kulttuuripolitiikassa liikkuvuuden nähtiin merkittävällä tavalla edistävän taiteilijoiden työllisyyttä, kulttuurien välistä vuorovaikutusta ja taidemarkkinoita, yleisesti ottaen UNESCOn kulttuurin diversiteetti julistukseen sisältyviä tavoitteita.

Lähestyttäessä 2020-lukua kulttuurin globalisaatioprosessi tuntui saavuttaneen jonkinlaisen saturaatiopisteen 1990-luvun optimististaan. Kiihtynyt ilmastonmuutos, eettiset kysymykset kulttuurisesta ja luonnon diversiteetistä, jälkikolonialistiset näkökulmat kulttuurintuotannossa, pakolaisuus ja protektionistiset liikkeet asettivat residenssit uusien kysymysten äärelle. Matkustamiseen perustuvaa taiteellista työtä ja taiteilijakuvaa alettiin kyseenalaistamaan myös itse luovan työn olosuhteiden kannalta.

Tämä näkyi muun muassa jo vuonna 2016 järjestetyn Residencies Reflected -symposiumin puheenvuoroissa, sekä ryhtyessämme vuonna 2017 Taru Elfvingin kanssa työstämään Contemporary Artist Residencies – Reclaiming Time and Space (2019, Valiz) -artikkelikokoelmaa ja kokoamaan sen kirjoittajia. Se näkyi kirjan suunnittelua varten tehdyissä taiteilijahaastatteluissa samoin kuin kirjoittajien artikkeleissa.

Kirjan johdantoa kirjoittaessamme määrittelimme sen hetkisen nykytilanteen taiteilijaresidenssitoiminnan näkökulmasta tarkasteltuna ristiriitaiseksi: Toisaalta residenssit osana kulttuurin globalisaatioprosessia tarjosivat taiteilijoille aikaa ja tilaa luovaan työhön, yhteyksien luomiseen ja verkottumiseen. Toisaalta rajattomasti kasvava globalisaatio näkyi taiteen alueella vapaan luovan työn olosuhteiden kaventumisena ja taiteellisen tuotannon ja jatkuvan liikkeellä olon kasvavana kiihtymisenä. Residenssit omalta osaltaan olivat mukana tämän kehityksen mahdollistajina.

Jonkinlainen tienhaara oli edessä. Millä tavalla taata tänä aikana aikaa ja tilaa luovalle prosessille, syventymiselle, taiteilijoiden keskinäisille valtioiden ja maanosien rajat ylittäville kohtaamisille sekä esteettis-intellektuaaliselle tiedonvaihdolle kestävällä tavalla niin, että residensseistä ei muodostu vain yksi kiihtyneen kulttuuriteollisuuden ratas? Kun lisäksi virtuaaliset projektit ja residenssit yleistyivät, miksi matkustaa?

”Onko tosiaan niin, että on pakko matkustaa ulkomaille voidakseen tehdä uusia teoksia?” kysyi eräs suomalaistaiteilija vuonna 2018 tehdyssä haastattelussa. Kysymys oli hyvä, sillä kuten maissa, joissa ei ole kuvataiteen tekemistä tukevia rakenteita tai ne ovat heikot, myös monien suomalaistaitelijoiden on usein matkustettava ulkomaille residenssiin voidakseen syventyä taiteen tekemiseen. Ovatko suomalaistaiteilijoiden työskentelyedellytykset Suomessa silloin kunnossa? Residenssien tarkoitus ei kaiketi ole korvata kansallisten taidejärjestelmien puutteita, ainakaan Euroopassa.

Kun 1990-luvulla kysyttiin, mitä residenssit ovat, 2000-luvulla miten ne ovat, niin nyt kysyttiin, miksi ne ovat. Artikkelikokoelman ja taiteilijahaastattelujen perusteella selkeä johtopäätös oli, että riippumatta aikamme yhteiskunnallisista mullistuksista ja arvojen muutoksista, residensseillä on edelleen merkittävä rooli taiteilijoiden välisen vuorovaikutuksen ja ammatillisen kehityksen näkökulmista.

Residenssit mahdollistavat taiteellisen prosessin, joskus myös kokonaisen produktion toteuttamisen ja teoksen levityksen. Residenssit jakavat stipendejä ja/tai tarjoavat maksuttoman majoituksen ja työtilan taiteilijoille. Ne takaavat kulttuurienvälisen vuoropuhelun, joka osaltaan vaikuttaa taiteen monimuotoisuuteen, ja laajasti tarkastellen ne myös tukevat maailmanrauhaa.

Residenssien avulla taiteilijat pystyvät toteuttamaan taidettaan ja työskentelemään ensisijaisesti taiteilijoina muiden taiteilijoiden joukossa, edes väliaikaisesti. Sitä eivät muut taiteen instituutiot tee.

Lue Saaren kartanon residenssin johtaja Leenan Kelan haastattelu residenssitoiminnasta pandemian aikana

Saaren Kesä-Kaivo – My Journey

Sekä aikaisempien symposiumien että artikkelikokoelman kokoamisen yhteydessä totesimme jälleen kerran, että residenssejä ja residenssitoimintaa pohtivaa kirjallisuutta on tuskin lainkaan, kun taas esimerkiksi kuratointia, näyttelytoiminnan ja biennaaleiden lähihistoriaa, olemusta, käytäntöjä ja roolia taiteen kentällä pohtivaa kirjallisuutta ja alan tutkimusta on olemassa ja syntyy koko ajan lisää.

Residensseistä löytyy harvoja tutkimuksia tai akateemisia opinnäytetöitä1 siihen nähden, kuinka merkittävä rooli niillä on osana nykytaiteilijoiden ammatillista uraa.

Artikkelikokoelma valmistui marraskuussa 2019 ja sen ensimmäinen julkaisutilaisuus oli Kiotossa järjestetyn Res Artis -kokouksen2 yhteydessä. Siellä tapasimme väitöskirjojaan tekevät tutkijat Miriam La Rosan ja Morag Ilesin. Contemporary Artist Residencies – Reclaiming Time and Space –kirja oli tähän asti laajin residenssitoimintaa käsittelevä julkaisu, ja siksi se herätti kiinnostusta sekä residenssitoimijoiden piirissä että opinnäytteitä ja tutkielmia tekevien opiskelijoiden piirissä. Keskustelimme siitä, miten hienoa olisi koota yhteen residenssitutkijoita, tohtoriopiskelijoita ja aktiivisia kirjoittajia. Tapahtuman suunnittelu alkoi heti.

Saaren kartanon tutkija- ja taiteilijaresidenssi oli jo aiempina vuosina toiminut residenssitoimijoiden ja -asiantuntijoiden Kesä-Kaivojen kansainvälisenä kohtauspaikkana. Saaren kartanon toiminta muistutti siten muiden residenssitoimintaa reflektoivien organisaatioiden toimintaa, kuten Rethinking Residencies -yhteenliittymää New Yorkissa, HIAPin kansainvälisiä toimijoita yhdistäviä tapahtumia ja projekteja tai Nida Art Colonyn järjestämiä seminaareja. Nämä foorumit ovat tarjonneet säännöllisesti Res Artis ja TransArtists-organisaatioiden tapaan panoksensa taideresidenssejä käsittelevään keskusteluun takaamalla mahdollisuuden tiedon- ja ajatustenvaihtoon alan toimijoiden piirissä. Taiteilijat ovat hyötyneet, kun residenssit kehittyvät ja kehittävät omaa toimintaansa.  

Saaren kartano olikin luonteva paikka kaikkien aikojen ensimmäiselle residenssikirjoittajien ja tutkijoiden kokoontumiselle. Pian myös ilmeni, että juuri sinä keväänä 2019 tohtoriopiskelijoiden opinnäytteitä oli tekeillä ainakin Melbournessa, Glasgowssa, Edinburghissa ja Barcelonassa. Alkoi myös taustatyö tutkijoista ja tekeillä olevista tutkimuksista, tietoja vaihdettiin ja ihmisiä kytkettiin yhteen tutustumaan etukäteen toisiinsa. Ryhmä syntyi ja kokoontumisen ajankohdaksi sovittiin kesäkuu 2020.

Sitten kaikki pysähtyi. Yhtäkkiä taiteilijan läsnäoloon, luovan työn jakamiseen ja taiteilijoiden keskinäisiin keskusteluihin perustuvat residenssit eivät olleet enää mahdollisia. Matkustaminen loppui.

Maailman residenssiohjelmista yli puolet lopettivat vastaanottamasta taiteilijoita tai sulkivat ovensa kokonaan. Erityisesti kuvataiteilijat kärsivät residenssien peruutuksista. Suomalaiset kuvataitelijat menettivät työskentelynsä kannalta tärkeitä residenssijaksoja ulkomailla. Taiteilijoille kehitettiin avoimeen kutsuun perustuvia virtuaalisia residenssejä tai kotiresidenssejä.3

Vuoden 2020 Saaren Kesä-Kaivo tapahtuma siirrettiin vuodella eteenpäin. Ja sitten vielä kahdella kuukaudella.

Elokuussa 18.–22.2021 Saaren kartanoon kokoontui 16 residenssitutkimuksen pioneeria; kirjoittajia, tutkijoita ja väitöskirjan tekijöitä Isosta-Britanniasta, Espanjasta, Australiasta, Hollannista, Yhdysvalloista, Alankomaista ja Suomesta. Kaksi tutkijaa osallistui tapahtumaan virtuaalisesti. Ajankohta, tilanne ja tapahtuma olivat ainutkertaiset. Residenssitutkijat kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa kasvokkain, yleensä ja pandemian aikana. Neljän päivän aikana kuultiin 15 presentaatiota jo tehdyistä tutkimuksista, kesken olevista väitöskirjoista, uusista tutkimushankkeista ja juuri valmistuneista väitöskirjoista.

Miten tutkia residenssejä? – My Research and Exchange

Residenssit ovat olennainen osa globalisoituvaa taidemaailmaa – mielikuvia herättävämmin osa nykytaiteen ekosysteemiä. Termillä halutaan kuvata ei niinkään yhtenäistä taidemaailmaa ja sen rakenteita, vaan taidetta ja kulttuurituotantoa laajana, muuttuvana, toinen toisiinsa vaikuttavana elävänä kudelmana, joka sisältää lukuisia erilaisia taidemaailmoja.

Taidemaailmoja syntyy ja häviää. Residenssit voidaan nähdä taidemaailman keskitetyn rakenteen mukaisina reuna-alueella olevina kulttuurituotannon alkupäähän sijoittuvina globaaleina toimijoina tai ekosysteemisesti kuvattuina, valtioiden rajat ylittävänä voimakenttinä tai alustoina, ’saaristoina’ joiden välillä matkustetaan ja työskennellään väliaikaisissa taiteilijayhteisöissä. Residensseissä ollaan erilaisissa paikallisissa ja kulttuurisissa ympäristöissä joko aktiivisessa tai passiivisessa vuorovaikutuksessa.

Residenssien vaikutuksia voi tarkastella eri näkökulmista: miten ne vaikuttavat taiteilijoihin ja taiteeseen, millaisia vaikutuksia niillä on paikallisesti esimerkiksi kaupungeissa ja maaseudulla, ja millaisia rooleja ja tehtäviä niillä on muiden taideinstituutioiden joukossa?

Sellaisena kuin nykyinen taiteilijoiden kansainvälinen työskentely ilmenee, residenssien kautta voidaan esimerkiksi kysyä, millaiset arvot ohjaavat niiden toimintaa? Mitä merkityksiä löytyy residenssien peruskäsitteistä ’taiteellinen kehitys’, ’aika ja tila’, ’vuorovaikutus’, ’vieraanvaraisuus’? Miten kuvata residenssien vaikutuksia taiteilijoihin? Miten residenssit vaikuttavat taiteentuotantoon ja millaisia tehtäviä niillä on taiteen ekosysteemissä? Mikä on kuraattorin rooli residenssissä? 

Residensseillä on myös oma historiansa. Nykyisten residenssien lähihistoria paikannetaan eurooppalaiseen ja yhdysvaltalaiseen taiteilijakolonnien4 perinteeseen. Residenssit ovat paitsi kolonneja tai kokoontumisia tiettyihin paikkoihin, myös osa taiteilijoiden liikkuvuuden historiaa5.

Tämä taiteilijoiden liikkuvuuden ja luovan työn historian tulkinta länsimaisena ilmiönä voidaan nähdä länsimaisen kolonialistisen perinteen jatkumona. Tälle kertomukselle barcelonalainen kuraattori ja tutkija Pau Catá on Edinburghin yliopistolle tekemässään tohtorin tutkimuksessaan Moving Knowledges: a speculative Arab art residency proto-history esittänyt vaihtoehtoisen kertomuksen, joka keskittyy Pohjois-Afrikkaan ja siellä nomadisesti liikkuviin runonesittäjiin, intellektuelleihin ja taiteilijoihin. Keskustelu, joka kehystää taideresidenssien historiaa, tapahtuu edelleen Eurooppa keskiössään…  Esimerkki taideresidenssien historian kompleksisuuden puutteista löytyy islamilaisen ja arabikulttuurin rikkaiden hybridiperinteiden laiminlyönnistä, joissa liikkuvuus ja tiedon traditio yhdistyvät…”6

“An example of the lack of complexity in the history of art residencies can be found in the omission of the rich tradition intertwining mobility and knowledge within Islamic and Arab cultures and the multiple hybrid heritages they enhanced. The primary aim of this research is precisely to address, challenge and remediate this absence while imagining art residencies’ alternative pasts.”

Pau Catán tutkimukseen liittyy vaikuttava, monihaarainen verkkosivusto An Event without its poem is an event that never happened, joka itsessään muistuttaa nomadistista matkaa ajassa, ihmisiin, maisemiin, kulttuureihin ja teoksiin.   

Residenssitoimintaan liitetään käsitteitä, joiden katsotaan kuvaavan juuri residensseille kuuluvia perusominaisuuksia. 2000-luvulla käsitteet kuten ’vieraanvaraisuus’ja ’lahjojenvaihto’nousivat pinnalle. Melbournen yliopistossaväitöskirjaansa viimeistelevä kuraattori Miriam La Rosa syventää näitä käsitteitä väitöskirjaprojektissaan The Ontology of Art Residencies: Hospitality and Gift-Exchange. La Rosa tarkastelee, mitä tapahtuu, kun lähtökohdiltaan hyvin erilaisista kulttuureista tulevat taiteilijat kohtaavat isännöivien residenssiorganisaatioiden puitteissa. La Rosa oli itse mukana 2019 toteutetussa projektissa paitsi järjestäjänä myös havainnoitsijana. Siihen osallistui kolme residenssikeskusta Sisiliasta, Australian kaakkoisosassa sijaitsevasta Gippslandista sekä aboriginaalien yhteisössä toimivasta Peppimenartista Australian pohjoisella alueella. Näitä alueita pidetään periferisinä sekä taidemaailmoiltaan että markkinataloudeltaan. ”Väitän kuitenkin, että niillä on omien paikallisten sääntöjensä puitteissa mahdollisuus edistää alueillaan taiteen taloutta, käytäntöjä ja ylittää taidemaailman valtavirran ja kansallisen taidehistorian rajoja”, La Rosa toteaa tutkimuksestaan.

“I will however argue that they hold the potential to foster the development of art economies, practices and histories that move beyond the national boundaries of the mainstream art world and (art) history, by means of their own localised rules.”7

Residenssien vaikutus erilaisissa periferioissa on noussut kiinnostuksen kohteeksi monista syistä. Taide sijoittuu yleensä geopoliittisesti kaupunkeihin ja niiden talouksiin. Kuitenkin juuri taiteilijat ovat historian aikana siirtäneet taiteen ’keskuksia’ siirtyessään joukoittain joko väliaikaisesti tai pysyvästi vuoroin maaseudulle, vuoroin kaupunkeihin, usein yhteiskunnallisten olosuhteiden muuttuessa kansallisen politiikan, sotien tai yhteiskunnallisten mullistusten seurauksena kuten teollisen vallankumouksen yhteydessä 1800-luvulla. Taiteilijoiden kiinnostus periferioita kohtaan on kasvanut uudelleen viime vuosina ja näkyy myös uusien taiteilija-residenssiohjelmien käynnistämisenä reuna-alueilla Pohjoismaissa, Baltiassa ja Venäjällä. Voidaan ajatella, että ilmastonmuutos on yksi tällainen mullistus, joka vaikuttaa myös taide-elämään ja sen käytäntöihin.

Kestävä kehitys – residenssit, taide ja tiede

Taiteita ja taidemaailmojen käytäntöjä ei juuri ole tutkittu kestävyyden näkökulmista.

Ilmastonmuutoksen ja luonnon moninaisuuden katoamisen uhka sekä niiden globaali tiedostaminen ovat lyhyessä ajassa muuttaneet radikaalisti ajattelua siitä, miten ymmärrämme ’kulttuurin’ käsitteenä ja elämisen tapoina. Sen mukana tarkastellaan uudelleen, mitä ’taidemaailma’ ja sen käytännöt ovat, mistä ne kumpuavat ja miten ne muodostuvat.

Onko niin, että taiteen alueella ’kulttuuri’ on yksinomaan ihmiskeskeinen systeemi, vai pitäisikö siihen sisällyttää myös ei-inhimilliset tekijät? Ja jos pitäisi, millaisena näemme luonnon olioiden roolin taiteen tekemisessä? Mitä uutta kestävän kehityksen näkökulma avaa taiteen harjoittamiseen ja taidekäytäntöihin?

Residenssit perustuvat valtaosaltaan taiteilijoiden ja taiteen ammattilaisten lentomatkustamiseen. Samanaikaisesti juuri residensseissä voi huomata, miten taiteilijoiden työhön vaikuttavat muuttuvat ympäristöt, ilmasto, eläimistö, kasvisto, äänet, lämpö, kylmyys, valo tai pimeys. Residenssit ovat ilman muuta globalisoituneen kulttuurin luomuksia, mutta voisivatko ne olla myös uuden ajattelun ja kokemuksen muutoksen lähettiläitä? Edistääkö residenssitoiminta kulttuurin ja taiteen monimuotoisuutta vai yhdenmukaistaako se taiteen ilmenemisen muotoja, estetiikkaa ja ajattelua?

Näistä teemoista kuultiin myös Kesä-Kaivon puheenvuoroissa.

Ki Nurmenniemi on aloittanut tohtoriopiskelijana Helsingin yliopistoon kuuluvan Interdisciplinary Sustainability Sciences (DENVI) yksikössä. Nurmenniemen presentaatiossa kuultiin heidän käynnissä olevasta pioneeritutkimuksestaan, jossa tarkastellaan empiirisestä näkökulmasta residenssiorganisaatioiden suhtautumista kestävään kehitykseen ja mahdollisia niissä syntyviä uusia toimintatapoja. Tutkimus perustuu kenttätyöhön seitsemässä eurooppalaisessa residenssiorganisaatiossa vuosina 2013–2020. Yksi näistä on Mustarinda-yhdistys ja -keskus, jonka toiminta tähtää jälkifossiiliseen kulttuurin muutokseen tieteen ja taiteen keinoin. Nurmenniemen pioneerihanke kertoo myös residenssitoiminnan joustavuudesta. Residenssit ylittävät 2020-luvun maailmassa myös yhteiskunnallisia sektoreita, kun ne kytkeytyvät tieteen instituutioihin tai koulutukseen. Taru Elfvingin kuratoriaalinen työ Saaristomeren tutkimuslaitoksen (Archipelago Research Institute) puitteissa Seilin saarella on muutaman vuoden ajan yhdistänyt taiteilijoita sekä meren- ja ilmastontukijoita lyhytkestoisissa residenssityöpajoissa. Hänen presentaationsa tuli Saaren Kesä-Kaivoon suoraan ilmastohätätilaa käsittelevästä tutkijaseminaarista.

Mutta miten jatkaa elämistä, olemista ja taiteellista työtä taiteilijaresidenssien piirissä? Saaren kartanon residenssin luomia ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviä käytäntöjä, hidasta matkustamista residenssiin Suomeen ja takaisin, käytännön ratkaisuja ympäristön kannalta sekä oman residenssitoiminnan perusteiden pohdintaa esitteli keskustelukävelyllä Saaren kartanon ekologisen residenssitoiminnan koordinaattori Jaana Eskola.

Seuraavat koronan jälkeiset vuodet tulevat näyttämään, mihin suuntiin residenssitoimintaa viedään maailmassa.

Taiteen käytännöistä residenssin tutkimuksen teoriaan

Taiteilijaresidenssitoiminnassa mukana olevat käytännön toimijat – kuraattorit, residenssitoimintaa harjoittavat kulttuurialan ammattilaiset, kuraattorit ja tietenkin taiteilijat ovat usein ryhtyneet itse määrittelemään, mitä residenssit ovat, mitä ne tekevät ja millaisia arvoja ja tavoitteita toimintaan liittyy.

Toimintaa arvioivia selvityksiä tehdään myös kansallisella ja kansainvälisellä tasolla8. Saaren kartanon kokoontumisessa oli mukana käytännön residenssitoiminnan tekijöitä, taiteilijoita, kuraattoreita ja asiantuntijoita. Käytännön tuntemus on tuonut mukanaan tutkivaa asennetta residenssien määrittelyihin sekä toiminnasta käytössä olevien käsitteiden haastamista. Näitä peruskäsitteitä ovat esimerkiksi taiteilijana kehittyminen (artistic development), oppiminen ja liikkuvuus.

Suomessa asuva ja työskentelevä portugalilainen taiteilija Rita Vargas on Jyväskylän yliopistoon vuonna 2016 tehdyssä taidehistorian väitöskirjassaan International Artists-in-Residence 1990–2010: Mobility, Technology and Identity in Everyday Art Practices todennut, että taiteilijat käyttävät residenssejä strategisesti itseorganisoituna taiteellisen kehityksen väylinä. Vargasin tohtoritutkielma on maailman ensimmäinen residensseistä tehty väitöskirja.

Saaren Kesä-Kaivon presentaatiossaan Vargas tarkasteli residenssikenttää väitöskirjansa ja omien residenssikokemustensa pohjalta kulttuurienvälisen sopeutumisen strategiana. Taiteilijoiden residenssirooliin kuuluvat odotukset sopeutumisesta kulttuurienväliseen kommunikaatioon ja taitoihin. Liikkuvuusohjelmien kontekstissa kulttuurien väliset erot ymmärretään vastavuoroisina välineinä erojen tunnustamiseen, joista on jatkuvasti neuvoteltava muiden osallistujien kanssa.9

Patricia Healy McMeans opettaa tällä hetkellä Minneapolis College of Art and Designissa ja on tehnyt väitöskirjansa Edinburgh College of Art -taidekouluun. Hän päätyi The Social Studio -tutkimukseensa oman taiteellisen työskentelynsä kautta. Hän on työskennellyt kuvanveistäjänä vuodesta 1995 lähtien, ja ajan myötä konkreettisen taide-esineen jäädessä yhä vähemmälle sijalle hänen tuotannossaan, tilalle astui ’sosiaalinen veistos’ ja siihen liittyvät suhteiden elementit. Tämä johti hänen työskentelyprosessiaan yksin tekemisestä kohti yhdessä tekemistä.

McMeans kehitti ’Social Studio residency -ajatuksen, taiteellisen työskentelyn käytännöllisen perustan, josta muodostui myös oppimisen strategia; usean taiteilijan samanaikainen residenssi yhteisesti jaetussa studiossa ja tähän metodiin perustuvat residenssit. Näistä käytännöistä ja niihin liittyvistä oppimisen prosesseista muodostui myös hänen tutkimusaiheensa. Vastaavaa, yhteisen taiteellista työskentelyä ja oppimista yhdisteleviä metodeja kehiteltiin vuonna 1933 perustetun Black Mountain Collegen kesäkoulujen puitteissa. McMeansin juuri valmistuneen tohtorinväitöskirjan päähuomio on, että yhteisölliset studioresidenssit synnyttävät ainutkertaisen, kokeellisen oppimisen ympäristön ja samalla uusia taiteen käytäntöjä. Tätä hän kutsuu termillä ’residential learning’ – suomeksi sen voisi kääntää ’oppimiseksi residenssissä’. Oppiminen on muutosta ja muutos tapahtuu esimerkiksi taiteilijahabituksessa yksilöllisyyden kokemuksesta kohti taiteilija-yhteisöllisyyden kokemusta. Se on Patrician tutkimuksen mukaan koettavissa myös kehon kautta, keskinäisessä luottamuksen kasvussa ja muiden huomioonotossa. Tämä vaikuttaa myös residenssien formaattiin oppimisen ympäristöinä10, mikä on lähellä Black Mountainin perintöä. McMeansin väitöskirja on luettavissa verkossa.

Residenssit, taiteilijat ja luova talous

Skotlannissa Arts and Humanities Research Council (AHRC) rahoittaa Skotlannin Graduate School of Arts and Humanitiesin (SGSAH) -korkeakoulun kautta luovan talouden ohjelmaan kuuluvaa tutkimusta residenssien vaikutuksista taiteilijoihin. Morag Iles on yksi 13 tohtoriopiskelijasta, jotka on valittu haastattelujen perusteella tekemään tutkimusta. Hän analysoi empiirisessä tutkimuksessaan mukana olevien kolmen residenssiohjelman vaikutusta taiteilijoiden toimeentuloon, työhön ja taiteen harjoittamiseen. Tutkimusta ohjaavat sen tilaajan mukaiset luovan talouden käsitteistö, arvot ja tutkimusmenetelmät.

Iles analysoi kiinnostavalla tavalla Kesä-Kaivon presentaatiossaan niitä monimutkaisia perusteita, käsitteitä ja arvoja, joihin tutkija törmää pyrkiessään tuottamaan tietoa, joka olisi hyödyllistä sekä akateemisen tutkimuksen että luovan talouden toimialan kannoilta. Parhaimmillaan tästä syntyy myös uusia ratkaisuja.

Millaisia käsitteitä taiteilijat käyttävät kuvatessaan residenssin merkitystä itselleen aikana ja kestona? Tekemiensä taiteilijahaastattelujen kautta Iles päätyi kuvaamaan taiteilijoiden kokemuksia residenssejä sanaparilla ’temporally emergent’11 – ’ajassa muotoutuva’.

Lue Morag Ilesin haastattelu residenssitutkimuksesta

Glasgow’n luovan talouden ohjelman lisäksi residensseistä on käynnissä harvoja yliopistollisia tutkimushankkeita. Näistä yksi on Groningenin yliopistossa juuri aloitettu Kathryn Robertsin ja Sara Strandvadin tutkimushanke. Kathryn Roberts kertoi tutkimushankkeen tämänhetkisestä vaiheesta, jossa tarkastellaan Actor Network Theory (ANT) -teorian soveltuvuutta residenssien tutkimuksessa. Globaaleina toimijoina taiteilijaresidenssit ovat voimakkaasti muovanneet taiteilijoiden työtä ja taideteoksia 1990-luvulta lähtien. Roberts ja Strandvad näkevät, että residenssien tutkimuksessa tarvitaan monitieteistä lähestymistapaa, joka tekee oikeutta residenssitoiminnan kompleksiselle luonteelle.

Taidesosiologi Sara Strandvadin tutkimusaluetta ovat kulttuurintuotannon prosessit ja erityisiä kiinnostuksen kohteita ovat luova työ, taiteen sosiologia, kulttuurinvälittäjät ja jälki-bourdieulainen taidesosiologia. Kathryn Roberts työskentelee samassa yliopistossa amerikkalaisen kirjallisuuden tutkijana ja apulaisprofessorina. Roberts kiinnostui taiteilijaresidensseistä aikaisemman, The McDowell Colonya käsittelevän tutkimuksensa jatkona.

Residenssin aika ja olemus

International Studio and Curatorial -ohjelman taiteellisena johtaja 10 vuotta työskennellyt newyorkilainen kuraattori ja kirjoittaja Kari Conte pohti esityksessään Saying yes to everything that comes up kuraattoriresidenssien mahdollisuuksia avata uutta tutkimusta, kirjoittamista ja taideprojekteja. Conten uraan kuuluu myös Rethinking Residencies -verkoston perustaminen, joka tarjoaa newyorkilaisille residenssiorganisaatioille mahdollisuuden reflektoida ja keskustella residenssitoiminnan tulevista suunnista.

Taiteentuotannon näkökulmasta residenssitoimintaa ei voi kuvata yksin objektikeskeisen teosten tuotantoon, levittämiseen ja vastaanottoon tähtäävänä toimintana, jonka ’tuloksellisuutta’ voitaisiin arvioida yksiselitteisesti. Residenssitoiminnan ytimessä ovat taiteilijan oma kehitys, taiteellinen vapaus ja kokeilut, vuorovaikutus ja verkottuminen. Residenssitoiminnassa ja residenssiorganisaatioiden itsensä kuvaamana luova työ nähdään prosessinomaisena, erilaisia vaiheita sisältävänä jaksona – projektina, jossa tuotannon vaiheet ja osatekijät ovat liukuvia ja samanaikaisia12.

Amsterdamissa asuvan ja työskentelevän kuraattorin Angela Serinon tutkimusesitelmän aiheena oli aika – residenssien tehtäviin kuuluva perusoletus ja ’perusasetus’ on ’tarjota aikaa ja tilaa luovaan työhön’.

Serino kertoo tutkimuksensa lähtökohtana olevan huomio siitä, miten residensseistä puhutaan yhtenäisenä hetkestä toiseen siirtyvänä aikajanana, jota pistemäisesti jaksottavat tietyt tapahtumat: aloittaminen, työskentely jota seuraa julkinen tapahtuma, ja päätteeksi loppuraportti residenssijärjestäjille ja rahoittajille.

Kun raportoidaan residenssien merkityksistä taiteilijoille, keskustelu kiinnittyy usein esimerkiksi kansainväliseen verkottumiseen tai sellaiseen näkyvään aktiviteetin, mikä on välittömän havainnon piirissä. Vaikeammin tavoitettavaa on sen sijaan residenssin ne merkitykset ja vaikutukset, jotka jäävät näkymättömiin. Ja tämähän voi olla residenssien lopputulema – ei välitöntä näkyvää vaikutusta, ei suurenmoista taideteosta tai näyttelyä. Miten silloin puhutaan residenssien vaikutuksista taiteilijoille? Miten puhua ajasta, jonka taiteilija kokee residenssin aikana? Voisiko aika residensseissä ja se, miten se ymmärretään ja miten siitä puhutaan sisältää erilaisia aikajanoja? Ne voivat olla nopeita ja näkyviä tai hitaita, eivät välittömästi erottuvia, sellaisia, jotka ilmenevät pitkän ajan sisällä – ehkä koko elämän pituisia. Niiden vaikutuksia voi verrata oppimisen prosesseihin.

Olennaista on, että Serino lähestyy aihettaan analyyttisesti teorian, taideteosten ja taiteilijahaastattelujen kautta. Niissä taiteilijat avaavat omaa taiteen tekemisen prosessiaan kuvin ja sanoin. Serinon monialainen lähestymistapa avaa ja vie eteenpäin keskustelua residenssien vaikutuksista taiteilijoihin ja osoittaa miten teoria, taide ja taiteilijoiden omat kuvaukset voivat parhaimmillaan vahvistaa ja syventää residenssikäytännöistä käytävää keskustelua ja tutkimusta.

Lue Angela Serinon haastattelu pandemian vaikutuksista taiteilijoiden työskentelyyn

Kirjallisuutta

Re-tooling Residencies, 2011

Exhibist Issue 8

Kunstlich. Vol. 39, No 2, 2018, Unpacking Residencies: Situating The Production Of Cultural Relations

Contemporary Artist Residencies. Reclaiming Time and Space (Valiz, 2019).
https://www.valiz.nl/en/publications/contemporary-artist-residencies.html
https://www.academia.edu/40282494/Contemporary_Artist_Residencies_Reclaiming_Time_and_Space

Lähteet

1 Akateemisen residenssitutkimuksen  pioneerit ovat Suomesta Vargas 2016; Nurmenniemi 2012; Kokko-Viika 2008.
2 Res Artis – Worldwide Network of Arts Residencies on taiteilijaresidenssejä yhteen kokoava globaali verkosto ja yhdistys.
3 Analytical Report – Covid-19: Impact Survey on the Arts Residencies Field. https://resartis.org/covid-19-updates/covid-19-survey/.
4 Esimerkiksi Nina Lübbren: Rural Artist Colonies in Europe 1870–1910. 2001.
5 Annika Waenerberg on tutkinut taiteilijoiden matkustamisen historiaa. Hänen artikkelinsa on luettavissa esim. Arsis 3/2005.
6 Ote (toim.) Pau Catán presentation lyhennelmästä.
7 Miriam La Rosa. The Ontology of Art Residencies: Hospitality and Gift-Exchange, ote presentaation lyhennelmästä.
8 Esimerkiksi Policy Handbook on artists’ residencies https://op.europa.eu/en/publication-detail/-/publication/e6febc40-05f1-11e6-b713-01aa75ed71a1 tai Riitta Heinämaa. Den finländska residensverksamheten i dag – nuläge och utvecklingsbehov.  https://konstsamfundet.fi/residensutredning.
9 Rita Vargas. International Artists-in-Residence: Cross-Cultural Adaptation Process and Contextual Barriers. Presentaation lyhennelmän osa
10 Social Studio Research https://thesocialstudioresearch.wordpress.com/.
11 Lainaus Morag Ilesin presentaation lyhennelmästä “residencies as ‘temporally emergent’ (Pickering, 1993) – always doing, becoming and unfolding in-through-of practice (Koro-Ljundberg, Maclure, and Ulmer 2018).”
12 Taiteilijaresidenssitoiminnan rooli nykytaiteen tuotannossa. Kokko-Viika, 2008.