Keskustelu menneisyyden tapahtumien merkityksestä voi johtaa laajempiin muutoksiin jaetuissa historiakäsityksissä. Väitöskirjatutkija Hanna Rask kirjoittaa Kaivolla-blogissa Kanadan alkuperäiskansojen koulujen kesällä 2021 tehtyjen hautalöytöjen nostattamasta keskustelusta.

Alkuperäiskansojen lasten asuntolakoulujen alueilta Kanadassa löydetyistä haudoista uutisoitiin kesällä ympäri maailmaa. Olin juuri aloittamassa väitöskirjatutkimustani, joka käsittelee näiden koulujen edustaman sulauttamispolitiikan perintöä Kanadan lastensuojelujärjestelmässä. Tutkimus on osa Koneen Säätiön rahoittamaa hanketta.

1900-luvun loppupuolelle toimineet, valtion rahoittamat ja kirkkojen ylläpitämät asuntolakoulut tunnetaan Kanadassa nykyään tietoisena yrityksenä sulauttaa alkuperäiskansojen lapset valtaväestöön erottamalla heidät perheistään, yhteisöistään ja kulttuureistaan.

Vaikka tieto koulujen karuista oloista ja oppilaiden kuolemista niissä ei ole uusi, hautalöydöt konkretisoivat tätä historiaa järkyttävällä tavalla. Niitä seuranneessa keskustelussa nousevat esille hankkeellemme ja omalle tutkimukselleni keskeiset kysymykset menneisyyden tekoihin liittyvästä ylisukupolvisesta vastuusta, anteeksipyynnön ja hyvityksen merkityksistä sekä historian vääryyksien painolastista nyky-yhteiskunnan instituutioissa.

Kuka kantaa vastuun historiallisista vääryyksistä

Asuntolakoulujen toimintaa vuosina 2008–2015 tutkinut Totuus- ja sovintokomissio keräsi laajaa mediahuomiota. Jälkeenpäin esimerkiksi komission jäsenet itse ovat kuitenkin todenneet aiheen jääneen tuolloin monelle valtaväestöön kuuluvalle kanadalaiselle etäiseksi. Saman kokemuksen jakoivat myös vuonna 2016 pro gradu -tutkielmaani (Rask 2018) varten haastattelemani erään vanhan asuntolakoulun entiset oppilaat ja koulun historiaa esittelevän arkistokeskuksen työntekijät.

Hautalöydöt vaikuttavat kuitenkin nostaneen keskustelun uudelleen pinnalle ja ravistelleen kanadalaisten käsityksiä maansa historiasta. Kesäkuussa sosiaalisissa medioissa väiteltiin, tulisiko lähestyvä kansallispäivä omistaa Kanadan ja sen historian juhlistamisen sijaan kouluissa menehtyneiden lasten muistolle.

Löydöt ovat herättäneet keskustelua, missä määrin valtion, kirkkojen tai valtaväestöön kuuluvien kanadalaisten tulisi kantaa vastuuta asuntolakoulujen tapahtumista ja niiden seurauksista. Keskustelun polttopisteessä on ollut erityisesti katolinen kirkko, joka ei valtiosta ja muista kirkkokunnista poiketen ole vielä esittänyt koulujen tapahtumista anteeksipyyntöä alkuperäiskansoille.

Paavi Franciscus esitti kesäkuussa osanottonsa hautalöytöjen johdosta, mutta pidättäytyi suoranaisesta anteeksipyynnöstä. Paavi on aikaisemmin kommentoinut, ettei katso voivansa henkilökohtaisesti pyytää anteeksi kirkon osuutta asuntolakoulujen toiminnassa.

Kolonialismin historiaa koskevia poliittisia anteeksipyyntöjä tutkineen Tom Bentleyn (2016) mukaan poliittisen yhteisön tai instituution johtajan koko yhteisön nimissä esittämää anteeksipyyntöä ei tule sekoittaa anteeksipyyntöön henkilökohtaisen syyllisyyden ilmauksena. Eron henkilökohtaisen syyllisyyden ja kollektiivisen vastuun välille tekee myös filosofi Hannah Arendt (esim. 2003), jonka mukaan yksilöä voidaan poliittisen yhteisön jäsenenä pitää vastuullisena sellaisten tekojen seurauksista, joihin hän ei ole itse osallistunut. Arendtin mukaan vastuu perustuu tällöin yhteisön ylisukupolvisuuteen koskien siten myös menneisyyden tapahtumia.

Historia yhteisenä perintönä

Kanadan pääministeri Justin Trudeau on korostanut hautalöytöjä koskevissa puheissaan valtion vastuuta koulujen tapahtumista ja perinnöstä sekä kaikkien kanadalaisten osuutta sovinnon teossa alkuperäiskansojen kanssa. Kansallispäivänä 1.7. ympäri maata nähtiin perinteisten juhlallisuuksien lisäksi mielenosoituksia ja asuntolakouluissa menehtyneiden lasten muistoksi järjestettyjä tilaisuuksia. Mielenosoittajat vaativat “Shame on Canada!”- ja “No pride in genocide!”-huutojen tahdissa alkuperäiskansoihin kohdistettujen vääryyksien tunnustamista sekä valtiolta toimia niiden hyvittämiseksi ja kouluissa kadonneiden ja menehtyneiden lasten kohtalon selvittämiseksi.

Vastuu asuntolakoulujen tapahtumista ja niiden merkitys Kanadan historialle ja nyky-yhteiskunnalle jakavat kuitenkin mielipiteitä. Ontariolaisessa paikallislehdessä kansallispäivän alla julkaistu kolumni esittää, että vastuun kouluissa tapahtuneista vääryyksistä tulisi olla valtiolla eikä tavallisilla kanadalaisilla. Konservatiivijohtaja Erin O’Toole vastusti jyrkästi ehdotuksia kansallispäivän juhlallisuuksien perumisesta painottaen, ettei kansallisylpeydestä pitäisi luopua menneisyyden virheiden vuoksi.

Sekä nykypäivän kanadalaisten, valtion tai kirkkojen vastuuta asuntolakouluhistoriasta korostavissa että sitä kyseenalaistavissa puheenvuoroissa heijastuu Arendtin kollektiivisen vastuun teorialle keskeinen ajatus yhteisön ylisukupolvisesta jatkuvuudesta: jaettu historia nähdään yhteisön identiteetin perustana ja yhteisenä perintönä. Näkökulmaero nousee esille siinä, hyväksytäänkö osaksi tätä perintöä historian saavutusten lisäksi myös sen epäoikeudenmukaisuudet.

Ei vain pala synkkää menneisyyttä

Poliittiset päättäjät ovat toistuvasti viitanneet asuntolakouluihin “historian synkkänä lukuna”. Sanavalintaa ovat kritisoineet esimerkiksi useat alkuperäiskansajohtajat ja aktivistit, joiden mukaan kouluja ei tulisi nähdä yksittäisenä menneisyyden virheenä, vaan osana jatkuvaa kolonialismin historiaa. Kanadan valtion tulisi siis kantaa vastuunsa myös tämän historian ilmentymistä nykyhetkessä. Esimerkiksi lastensuojelussa alkuperäiskansojen lapset ovat yhä yliedustettuina kodin ulkopuolisissa sijoituksissa, minkä monet näkevät jatkavan asuntolakoulujen perintöä lasten erottamisessa perheistään ja yhteisöistään.

Kuluneen kesän aikana useat alkuperäiskansajohtajat, poliitikot ja oikeustieteilijät ovat esittäneet, että asuntolakoulujen tapahtumat tulisi tunnustaa kansanmurhana. Meneillään on ehkä laajempikin muutos käsityksissä siitä, minkälaiselle historialle Kanada nykymuodossaan perustuu.

 

Lähteet

Arendt, Hannah. 2003. Collective Responsibility. Teoksessa: H. Arendt, J. Kohn (ed.), Responsibility and Judgment. New York: Shocken Books.

Bentley, Tom. 2016. Empires of Remorse. Narrative, Postcolonialism and Apologies for Colonial Atrocity. London: Routledge.

Rask, Hanna. 2018. A Call to Remember: Local negotiations over the memory of Indian Residential Schools in Canada. Pro Gradu –tutkielma, Helsingin yliopisto. Saatavilla verkossa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/235931

Truth and Reconciliation Commission of Canada. 2015. Honouring the Truth, Reconciling for the Future. Summary of the final report of the Truth and Reconciliation Commission of Canada. Saatavilla verkossa: https://nctr.ca/records/reports/#trc-reports. Viitattu 20.8.2021.