Itää etsimässä Pohjois-Italiassa

Kun tutkii maantieteellisiin paikkoihin sidoksissa olevaa aihetta, on välillä parempi ottaa ja lähteä paikan päälle havainnoimaan tutkimiaan asioita omin silmin. Jopa silloin, kun ajallista etäisyyttä on yli tuhat vuotta.

Travel to Italy, and you’ll find that Byzantium is never more than a stone’s throw away, sanottiin eräässä kirjassa, jota silmäilin väitöstutkimustani varten. Mielenkiintoista, ajattelin. Oma tutkimukseni liittyy nimenomaan Italian niemimaan ja Bysantin myöhäisantiikkisiin ja varhaiskeskiaikaisiin väleihin – tosin tässä kohtaa on pakko huomauttaa, ettei sellaista paikkaa kuin ”Bysantti” ole koskaan ollutkaan, vaan se on nimi, jolla idässä sijainnutta Rooman valtakuntaa kutsutaan pitkän länsieurooppalaisen perinteen seurauksena. Joka tapauksessa minun, jos kenen, olisi hyvä lähteä toteamaan, miten bysanttilainen vaikutus Italiassa näkyy yhä.  

Oivallinen tilaisuus avautui eteeni viime marraskuussa. Olin joka tapauksessa menossa Roomaan Suomen ja Ruotsin Rooman-instituuttien Arachne-konferenssiin, joten ajattelin, että voin hyvin jäädä maahan sen jälkeen tekemään hieman kenttätöitä. Nopeasti hahmotin, että minun olisi hyvä käydä erityisesti kahdessa pohjoisempana sijaitsevassa kaupungissa, Ravennassa ja Venetsiassa. Italian junaverkosto on hyvä ja yhteydet melko edullisia, joten varasin junaliput Roomasta niin, että lähtisin matkaan heti kolmepäiväisen konferenssin päätyttyä.

Ravennaan, Ravennaan        

Ravenna on kuuluisa kultamosaiikeistaan. Vaikka et olisi koskaan kuullutkaan kaupungin nimeä, olet todennäköisesti silti törmännyt San Vitalen basilikassa esillä oleviin, keisari Justinianusta tai keisarinna Theodoraa esittäviin upeisiin kultamosaiikkeihin. Ainakin, jos olet käynyt Helsingissä Ateneumin lounasravintolassa, olet saapunut Theodoran valvovan katseen alle, sillä kopio Theodora-mosaiikista löytyy ravintolan seinältä. Häikäisevät mosaiikit ovat lumonneet ihmisiä läpi aikojen, ja muun muassa keväällä vuonna 1903 kaupunkiin saapui jo mainetta niittänyt, uusia ideoita hakeva itävaltalaistaiteilija, joka inspiroitui niin, että palasi kaupunkiin uudelleen saman vuoden lopulla. Ravennan vaikutus näkyi myöhemmin teoksissa, joista tulisi hänen uransa tunnetuimpia. Tuo taiteilija oli Gustav Klimt.

Itse saavuin Ravennaan myöhään marraskuisena perjantai-iltana. Nykyinen kaupunki on pieni ja tiivis, ja myös kaikki myöhäisantiikin kohteet sijaitsevat vain pienen kävelymatkan päässä toisistaan. Jo rautatieaseman ulkopuolella, yön pimeyden keskeltä minua tervehti 400-luvulta peräisin oleva kirkkorakennus, Basilica di San Giovanni Evangelista. Myöhäisantiikissa se olisi tervehtinyt lähinnä kaupunkiin mereltä saapuvaa matkaajaa, mutta nykyään rantaviiva sijaitsee maan kohoamisen takia noin yhdeksän kilometrin päässä. Kaupunkia pääsin kiertelemään toden teolla vasta seuraavana aamuna, jolloin kävin läpi kaikki rakennukset (lähinnä kirkot), joissa tiesin olevan myöhäisantiikkisia, varhaiskristillisiä mosaiikkeja. Vaikka mosaiikki on taidemuotona jo tutkimaani aikakautta varhaisempaa kreikkalais-roomalaista perua, on erityisesti kullan käyttäminen niin sanottua bysanttilaista vaikutusta. Vaikka Ravenna on kultamosaiikeistaan tunnetuin, myös esimerkiksi Roomassa on monen monta kirkkoa, joissa on kultamosaiikkeja, ja nimenomaan se on hyvä osoitus idän ja lännen välisestä kulttuurivaihdosta, joka ei lakannut koskaan, valtapolitiikan käänteistä huolimatta.  

Ravenna oli merkittävä kaupunki myöhäisantiikissa. Siinä missä Rooman kaupungin asema hallinnollisena keskuksena sammui 300-luvulle tultaessa, Rooman valtakunnan läntisiä osia hallittiin 400-luvun alusta nimenomaan Ravennasta käsin. Idässä valtakunnan pääkaupunkina jatkoi Konstantinus Suuren 300-luvun alussa perustama Konstantinopoli (nyk. Istanbul). Aiemmin, klassisessa antiikissa Ravenna oli tunnettu suokaupunkina ja muun muassa runoilija Martialis runoilee Ravennassa kurnuttavista sammakoista. Siellä sijaitsi myös strategisesti tärkeä Classiksen satama, johon kaupungin myöhäisantiikkinen merkityskin pohjasi. Länsi-Rooman kukistuttua Ravennaa päätyivät hallitsemaan ostrogootit, sekä Itä-Rooman nimissä että omissaan. Ravenna säilyi lopulta Itä-Rooman hallintapiirissä 700-luvulle asti, jolloin langobardit valtasivat kaupungin. Langobardeilta sen taas valtasivat frankit, mutta 800-lukuun mennessä valtataisteluissa vaurioitunut kaupunki alkoi menettää merkitystään ja unohtua. Samaan aikaan pohjoisessa nousi uusi kaupunkivaltio, jonne minäkin suuntasin seuraavaksi.

Laguunin ja pronssin lumoa Venetsiassa

Puhun tietysti Venetsiasta. Myös Venetsia oli alun perin Itä-Rooman hallintopiirissä, mutta irtaantui siitä hiljalleen samalla, kun sen oma merkittävyys meri- ja kauppamahtina kasvoi. Lopulta asetelma muuttui täysin, kun venetsialaiset hyökkäsivät Konstantinopoliin osana neljättä ristiretkiseuruetta vuonna 1204 ja tuhosivat kaupunkia peruuttamattomasti. Nykyinen Venetsia on – ei vain uskomattoman kaunis kuulaana marraskuisena päivänä – yllättävän itämainen yleisilmeeltään jo heti kättelyssä. Paljon pyöreitä kaaria ja itämaisia ornamentteja, ahtaita ja sokkeloisia katuja. Veden yli kaartuvia siltoja. Venetsian monia ajallisia kerroksia yhdistelevä arkkitehtuuri heijastaa kaupungin merkittävää historiaa ja kauppaverkostoja. Oman lisänsä tuo se tosiasia, että historiallinen kaupunki on rakennettu laguunin saarille, pitkän matkan päähän mantereesta. Nykyisen, helpolta tuntuvan saavutettavuuden mahdollistaa Mussolinin aikainen silta, Ponte della Libertà, jota pitkin minunkin Frecciarossa-junani kiitää. Sitä ennen kaupunki, La Serenissima, kellui omassa ylhäisessä mystisyydessään. Muun muassa taidekriitikko ja kirjailija John Ruskin kuvasi 1800-luvun alkupuolella nuoruuden päiväkirjassaan Venetsiaa haltioituneena kaupunkien paratiisiksi.

Bysanttilaisin ja samalla tunnetuin rakennus Venetsiassa on Pyhän Markuksen tuomiokirkko. Sen alkuperäinen esikuva tuli suoraan Konstantinopolista (Pyhien Apostolien kirkko, jonka osmanit kuitenkin tuhosivat jo 1400-luvulla), mutta sen nykyisessä ulkoasussa on myös muita, myöhempiä vaikutteita. Kirkon kujeileva ja kultaa kimaltava ulkoasu tai edes sisällä odottava kultainen alttari (Pala d’oro) eivät kuitenkaan tehneet minuun suurinta vaikutusta (liikkuvan turistimassan keskeltä on vaikea ihastella mitään!), vaan eniten minua kiinnostivat erilaiset pylväät ja patsaat, joiden tiesin tuodun suoraan Konstantinopolista neljännen ristiretken jälkimainingeissa. Tiesin myös, että suurinta osaa turisteista ne eivät kiinnosta, joten saisin ihailla niitä rauhassa. Osa niistä on kirkon ulkopuolella, mutta itselleni merkityksellisin veistosryhmä löytyi sisältä kirkosta, yläkerran museo-osion perältä.

Quadriga, eli neljän pronssihevosen valjakko, pysäytti minut täysin. Aidot pronssihevoset ovat nykyään nimenomaan sisätiloissa, mutta niiden kopiot tervehtivät Pyhän Markuksen toria osana kirkon julkisivua. Hevosten tarkka ajoitus on epävarma, mutta ne on kuitenkin valettu jo antiikin Kreikassa. Ennen Venetsiaan saapumista ne koristivat kilpa-ajorataa Konstantinopolissa, josta ristiretkeläiset ne siis ryöstivät. Hevoset ovat merkityksellisiä jo siinä mielessä, ettei antiikin Kreikasta ole säilynyt kovin suuria määriä pronssiveistoksia, sillä pronssi oli helppo sulattaa ja käyttää uudelleen, kun veistoksesta haluttiin syystä tai toisesta eroon. Hevoset ovat myös uskomattoman kauniita ja realistisia. Ristiretken jälkeen hevosista on tullut erottamaton osa myös Venetsian historian vaiheita, ja ne joutuivat muun muassa Napoleonin sotien välikädeksi. Nyt hevoset olivat kuitenkin tässä, silmieni edessä.

Niin, Bysantti todellakin on läsnä Italian niemimaalla yhä. Ravenna ja Venetsia ovat vain kaksi esimerkkiä aiheesta, jonka tutkimiseen tarvitaan paljon enemmän aikaa. Onneksi jäljellä on vielä kolme tutkimusvuotta – ja loppuelämä.