Tarinat ja julkaisut

13.05.2016

Hyvinvointia ilman talouskasvua

Kestävän talouden tutkija Maria Joutsenvirta kirjoittaa Rohkeus-blogissa talouskasvuun perustuvan yhteiskunnan ongelmista; millaiset mahdollisuudet sillä on tuottaa kestävää hyvinvointia ja onko olemassa muunlaisia hyvinvoinnin turvaavia talouden keinoja?

Puhe taloudesta on usein puhetta niukkuudesta, heikoista näkymistä, huonosta kilpailukyvystä ja kipeistä päätöksistä. Mutta yhtä lailla talouspuheessa vilisee myös positiivisia ilmauksia, kuten orastava elpyminen, viennin piristyminen tai teknologialoikka. Näitä kaikkia käsitteitä yhdistää – tiedostetusti tai tiedostamatta – ajatus talouskasvusta. Jokainen voikin uutisia kuunnellessaan tehdä pienen testin: kuinka usein argumentaatio on talouskasvun käsitteiden varassa? Löytyykö näkökulmia, joissa perusteluja yhteiskunnan uudistuksiin tai hyvinvoinnin lisäämiseen haettaisiin joistakin muunlaisista lähtökohdista?

Onkin syytä tutkia huolellisesti ja monen tieteenalan vinkkelistä, mihin talouskasvu perustuu, millaiset mahdollisuudet sillä on tuottaa kestävää hyvinvointia ja onko valtavirran mukaisten toimintamallien ulkopuolella olemassa muunlaisia hyvinvoinnin turvaavia talouden keinoja. Tätä varten kirjoitin yhdessä Tuuli Hirvilammin, Marko Ulvilan ja Kristoffer Wilénin kanssa teoksen Talous kasvun jälkeen. Kirjan päärahoittaja oli Koneen Säätiö.

Talouskasvuun perustuvassa yhteiskunnassa ongelmia on ainakin kolme. Ensinnäkin päädymme umpikujaan, jos talouskasvua ei enää saavuteta. Kasvuttomuus nakertaa hyvinvointivaltion rahoituspohjaa. Yhä useammalta taholta kuitenkin kantautuu huolestuneita viestejä, että Suomen kaltaiset maat ovat astuneet hitaan kasvun tai jopa nollakasvun aikakaudelle. Näin usko talouskasvun kaikkivoipuuteen horjuu. Silti lähes kaikki talouspoliittiseen keskusteluun osallistuvat tahot pitävät talouskasvua avaimena työttömyyden vähentämiseen ja muihin hyvinvointiongelmiin.

Toiseksi, talouskasvun tavoittelu ei välttämättä johda kokonaishyvinvoinnin kasvamiseen, koska kasvun mittarina on bruttokansantuote, jossa ei oteta huomioon loppuun kulutettujen työntekijöiden pahoinvoinnin lisääntymistä tai ympäristön rapistumista. Ja jos nämä tekijät otettaisiinkin poistoina tai arvon vähenemisinä bkt:n taseisiin, kasvulle ei olisi enää mitään edellytyksiä.

Talouskasvu on menneinä vuosikymmeninä nostanut aineellista elintasoamme. Tietyn tulotason jälkeen hyvinvointimme on kuitenkin ennen kaikkea sosiaalista ja psykologista. Kasvutalous pyrkii yhä vain maksimoimaan aineellista vaurautta, vaikka tietyn vauraustason saavuttamisen jälkeen kasvun aiheuttamat ekologiset, sosiaaliset ja inhimilliset haitat ovat suuremmat kuin sen tuomat edut. Kasvua pakonomaisesti hakeva politiikka pahentaa ilmastonmuutoksen uhkakuvia ja heikentää luonnon monimuotoisuutta. Se suuntaa aktiviteettia ekologisesti kestämättömän tuotannon ja kulutuksen lisäämiseen ja estää tekemästä tarvittavia ympäristöpoliittisia päätöksiä ja yhteiskunnallisia uudistuksia.

Kolmanneksi, talouskasvun kanssa symbioosissa toimivassa yhteiskuntamallissa ei kyetä hyödyntämään vaihtoehtoisia – ja osin tehokkaampia – tapoja tuottaa hyvinvointia.

Talouskasvun paradoksaaliseen logiikkaan kuuluu, että kasvua saadaan vain jatkuvalla tehostamisella eli vähemmällä työvoimalla. Samaan aikaan tavoitteena on silti lisätä työllisyyttä. Uusia talouskasvua tai riittäviä voittoja sijoittajille tuovia vientituotteita ei kuitenkaan ole helppo saada aikaiseksi. Nyt tarvittaisiin parempia tapoja edistää työllisyyttä ja hyvinvointia. Tällä hetkellä talouspolitiikka kulkee leikkauslistoineen ja kilpailukykypuheineen vain yhdellä raiteella.

Vaihtoehdottomuuden syyt ovat siinä, että globaali, kilpailuun perustuva kasvutalous on saanut niin suuren roolin talouselämässä. Ajatellaan, että globalisoituva talous on rajaton ja kulkee vastaansanomattomasti. Talous näyttäytyy maailmanlaajuisena kilpailuna pääomista, investoinneista ja työstä. Hyvinvointimme taas nähdään riippuvaiseksi siitä, miten hyvin pärjäämme alati kovenevassa kilpailussa.

Nämä näkemykset ovat vain osatotuuksia, mutta ne ovat saaneet talouskeskustelussa ylivallan. Siksi muut talouden ja hyvinvoinnin osa-alueet ovat jääneet pimentoon.

Nykyinen kasvutalous on oikeastaan aika monimutkainen: tehdään töitä globaalitalouden yritykselle, joka maksaa palkkaa, josta maksetaan veroja, joita kohdennetaan poliittisten päätösten kautta, jolloin rahan pitäisi kulkeutua sitä tarvitsevalle. Tämä väylä on riskialtis. On aina mahdollista, että globaalitalouden yritys maksaa kilpailun paineessa yhä vähemmän palkkaa ja teettää yhä useampia työtunteja eli vähentää työtä tekevien hyvinvointia – ja silti välttää mahdollisuuksiensa mukaan maksamasta verotuloja.

Työ ja hyvinvointi ovat kuitenkin paljon moniulotteisempia asioita kuin pelkän rahapalkan ansaitseminen. Tarjoammekin kirjassamme talouspoliittisten uudistusten tekemisen avuksi viitekehyksen, jossa talous jaetaan kolmeen kenttään: globaalitalouteen, paikallistalouteen sekä kodin ja lähiyhteisöjen piirissä tehtävään ydintalouteen. On tärkeää nähdä erilaisten talouksien erot, koska ne toimivat eri periaatteilla.

Kokonaiskuva auttaa ymmärtämään, että hyvinvointia voidaan edistää ilman kasvupakkoa luomalla työtä ja toimeentuloa monimuotoisemmin ja paikallisemmin. Vain osa ydin- ja paikallistalouksien toiminnasta on riippuvaista globaalitaloudesta. Toisaalta globaalitalouteen kytkeytynyt toiminta hyötyy vahvoista ydin- ja paikallistalouksista, esimerkkinä ekologisesti kestävien tuotteiden kehittäminen ja myynti ulkomaille.

Vaihtoehtoisten talousteorioiden ja yhteiskunnan toimijoiden piirissä on kehitetty kokonaiskuvaan perustuvia työn, toimeentulon ja tuotannon malleja. Esimerkiksi paikallinen ihmisten tarpeista lähtevä tuotanto vähentää sekä kotitalouksien että kansantalouksien riippuvuutta kasvusta ja kriisiherkästä globaalitaloudesta. Toiminnan tavoitteena ei tarvitse olla rahallisen tuoton itsearvoinen tavoittelu. Tarvitsemme enemmän paikallisia ja ”oikeiden” ihmisten omistamia yrityksiä, joissa työtä tehdään ihmisten hyvinvointia eikä sijoittajien voittoja varten.

Nyt näitä ekologisesti ja eettisesti kestäviä toimintamalleja pitäisi ottaa laajasti käyttöön ja kehittää edelleen. Miksei näin jo tehdä? Keskustelu taloudesta on siihen liian yksiäänistä. Tarve keskustelun monipuolistamiseen on tullut selväksi tilaisuuksissa, joita on jo ehditty käydä kirjan ilmestyttyä. Sitran Eeva Hellström totesi kirjan julkistustilaisuudessa 12.4. ja kirjoittamassaan blogissa, että talouskeskustelua ei voi jättää vain taloustieteilijöille. ”Monitieteinen tutkimus ja kokonaisvaltainen keskustelu vahvistavat yhteiskunnan kykyä omaksua maailman muutokseen paremmin soveltuvia uusia ajatus- ja toimintamalleja sekä kykyä palautua ja vahvistua yllättävistä kriiseistä.

Myöhemmin 22.4.2016 pidetyssä tilaisuudessa kirjaa olivat puolestaan kommentoimassa SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö. Molemmat korostivat sitä, että tarvitaan nykyistä paljon monipuolisempaa talouskeskustelua. Niinistön mielestä nyt pitäisi miettiä sitä, miten hyvinvointi ja ihmisten työllistyminen järjestetään alhaisen tai nollakasvun oloissa.

Moniääniselle ja rohkealle ideoimiselle on siis tilausta. Talouspoliittista valtaa käyttävien pitää avautua monitieteellisemmälle vuoropuhelulle, jossa talous nähdään laajemmin kuin nyt. Myös median pitää olla kriittisempi nykyiselle vaihtoehdottomuudelle ja antaa uusille ajatuksille tilaa. Tarvitaan ihmisiä, jotka uskaltavat kyseenalaistaa vallitsevia näkemyksiä ja ottaa rohkeasti kantaa.

 

Kirjoittaja

Maria Joutsenvirta

KTT, kestävän talouden tutkija Aalto-yliopisto Vastuullisen liiketoiminnan (Sustainability in Business) tutkimusryhmä Koneen Säätiö rahoitti Joutsenvirran ja työryhmän tietokirjahanketta: Talous kasvun jälkeen.