Hakemusten arvottamisesta ja arvostamisesta

Ensinnäkin täytyy oikaista apurahan tai minkä tahansa muun asian hakemiseen taidekentällä liittyvä seikka, johon itsekin palaan hakiessa tai hakujen päätöksiä miettiessä. Kyse ei ole laadusta tai siitä, että parhaimmat hakemukset tai laadukkain työskentely saisi rahoitusta.

Tämän seikan tiedostaa helpoiten lukiessa hakemuksia tai tehdessä vaikkapa päätöksiä kuka kutsutaan residenssiin tai näyttelyyn mukaan. Näitä päätöksiä ohjaavat monimuotoiset yhteydet sekä ideologiset, poliittiset, materiaaliset ja kulttuuriset näkemykset sekä asemat.

Yhden sillä hetkellä valtaa käyttävän ns. itsenäisen valitsijayksilön voi olla erittäin vaikea joskus kontrolloida tai ymmärtää, mihin kaikkeen ajatukset, näkemykset ja arvot linkittyvät.

Tavallaan Koneen Säätiön apurahahakemusten arvioijille antaman ohjeistuksen otsikko ”Tehtävänä löytää rohkeat avaukset”, korostaa vielä enemmän tätä seikkaa. Niinpä yritin unohtaa mahdollisimman tehokkaasti ns. laatuun liittyvät arviointiperusteet. Niitä kun ei ole taiteen kohdalla tosiaan olemassakaan.

Toisaalta en tietoisesti miettinyt jokaisen hakemuksen kohdalla niiden rohkeuttakaan. Rohkeus kun voi taidekentällä olla mitä vain. Mm. sitä, että tekee samaa asiaa 30 vuotta sekä puolustaa yhtä ja samaa yhteiskunnallista näkemystä maailman muuttuessa, tai sitä, että lähettää hakemuksen, jonka on kirjoittanut erittäin pahan lukihäiriön omaava henkilö, jonka on vaikea sen takia ”todistaa” taiteellisen ajattelunsa yksityiskohtia tai, että käyttää jatkuvasti uusinta uutta kriittistä teoriaa ”väärin” sekoittaen ajatuksia toisiinsa ymmärtämättä niiden historiallisia taustoja.

Hakemusten lukeminen olikin enemmän prosessi, jossa opettelin ensiksi tuntemaan hakemukset ja niiden muodostaman kokonaisuuden.

Sen jälkeen yritin ymmärtää perusteita, joilla niitä arvotin intuitiivisesti; miksi hakemukset, projektit ja työskentely, jotka kytkeytyvät tiettyihin asioihin, näkökulmiin tai lähtökohtiin tuntuvat vähemmän arvokkailta kuin jotkut toiset juuri nyt? Miksi ne tuntuvat vähemmän arvokkailta ja mikä sitten tuntuu merkitykselliseltä ja miksi?

Hakemuksia lukiessa ymmärtääkin aika nopeasti mitä arvostaa tai mitä ei arvosta juuri nyt. Aika nopeasti ymmärsi, että ns. pelkällä yhteiskunnallisella ja kulttuurisella ajankohtaisuudella, esim. tuomalla feministisiä näkökulmia, dekoloniaalista ymmärrystä tai vaihtoehtoja ”ihmisen” ja ”luonnon” suhteisiin, ei sinänsä tuntunut tukemisen arvoiselta. Itsestä oppi myös aika nopeasti tunnistamaan ahdistuksen tunteet, jotka managerialistisen projektipuheen tai uranedistämishömppädiskurssien taidekentälle tulemisesta nousevat.

Ymmärsin etten arvosta yhtään sellaista taiteellista työskentelyä tai taiteen esittämistä joista näkee saman tien, että monet muodot ja puhumisen tavat ovat omaksuttu ilman minkäänlaista kyseenalaistamista, uudelleen ajattelua tai perusteluja. Ikään kuin näillä haluttaisiin vain merkata, että ollaan tietoisia historiasta ja ajankohtaisuudesta, ovat nämä sitten kriittiseen ajatteluun, tutkimuksen muotoon tai projektin hallintaan kytkeytyviä.

Ennemminkin arvostan työskentelyä ja toimintaa, jossa elämä, käsitteet, työskentelytavat, mediat, muodot ja representaation tavat tai vaikkapa koko representaation kyseenalaistaminen saattavat mahdollistaa esimerkiksi uusien vapauttavien yhdessäolon muotojen, taiteen esittämisen tapojen tai merkitysten avoimuuden ja rajallisuuden materialisoitumisen.

Siksi, jos minun pitäisi antaa itselleni tai jollekin muulle ohjeistusta hakemiseen, niin ensimmäinen ohje olisi: havainnoi omaa työskentelyäsi ja toimintaasi, miksi toimit niin kuin toimit?

Esimerkiksi miksi minä teen asioita työhuoneella, käytän puuta, laitan tuotokset esille ja kutsun tätä esim. feministiseksi kuvanveistoksi? Mistä asemasta teen sen? Kenelle teen sen? Sen jälkeen voit miettiä, että kuka tässä itseasiassa puhuu ja kuuntelee? Minkälainen valtarakenne sen mahdollistaa? Miten oma toimintani ja puheeni on suhteessa tähän valtarakenteeseen?

Näin teet omasta työskentelystäsi, toiminnastasi ja puheestasi kiinnostavampaa ja merkityksellisempää jo ennen hakemuksen tekemistä ja siitä huolimatta. Sillä  mahdollistat myös keskustelun hakemuksen lukijan kanssa, joka kysyy hakemukselta monesti hyvin yksinkertaisia ja samalla hyvin monimutkaisia seikkoja, esim. miksi ihmeessä haluat Koneen Säätiöltä rahaa siihen, että tuot esille vaikkapa talousjärjestelmään liittyviä ongelmia tiloissa ja instituutioissa, jotka omalla arkipäivän toiminnallaan mahdollistavat yksilön työn täydellisen taloudellisen ja kulttuurisen aliarvostamisen?

Toivoo,

Noin 2 viikkoa sitten työnsä valmiiksi saanut hakemusten ja itsensä arvottaja sekä arvostaja.