Tarinat ja julkaisut

16.11.2016

Graalin malja

Syyskuun aikana olin tilanteessa, jossa arvioin residenssihakemusten rohkeita avauksia ja luin somessa samanaikaisesti apurahahakijoiden turhautumista ja vitsejä asiasta. Mieleni teki kommentoida, mutta paljastumisen pelossa en tohtinut. Jäin kuitenkin pohtimaan asiaa.

Parikymmentä vuotta sitten tullessani taiteenkentälle oli olemassa apurahoja ja nuorten apurahoja. Minulle opetettiin, kuinka ne olivat ammattitaiteilijan meritoitumisen tikapuut, jota pitkin oli tarkoitus lähteä kapuamaan kohti sen aikaista Graalin maljaa: monivuotisia apurahoja.

Olin jo taidekouluun mennessä liian vanha nuoreksi ja liian välinpitämätön taiteiden välisistä raja-aidoista, joten nousujohteisten tikapuiden sijasta päädyinkin labyrinttiin. Sinne olivat löytäneet tiensä monet muutkin härkäpäiset taiteilijat, jotka olivat tehneet vuosikausia työtään omalla tyylillään.

Uskon, että tikapuurakenteet ovat tarpeellinen kenttää ylläpitävä ja säilyttävä elementti. Kaikelta tekemiseltä puuttuu perusta ilman historiaa mihin töineen voi ankkuroitua. Koneen Säätiön saapuminen apurahakentälle on kuitenkin mahdollistanut kokonaan uudenlaisen ajattelun syntymisen. Rohkeiden avausten tukeminen on aloittanut uuden aikakauden poistamalla raja-aidat niin alojen sisältä kuin eri kenttien välistäkin. Samalla tämä tuki on paradoksaalisesti muuttunut uudeksi Graalin maljaksi.

Turhautunutta hakijaa kehotan lukemaan hakuohjeet ilman oman työn näkökulmaa. Helppo sanoa, mutta vaativa toteuttaa. Jos työstä ei löydy omaa kenttää uudistavaa rohkeutta, se ei tee työstä huonoa, sillä on paljon muita mahdollisuuksia saada rahoitusta. Arvioijat saavat samat ohjeet arviointiin kuin hakuohjeissa on hakijoille. Ainoa taika nähdä rohkea avaus on se, että ei itse ole hakijana.

Todellista rohkeutta vaatii tarjota tukea labyrintin kynnyksellä, antaa mahdollisuus, ilman takeita.

Kirjoittaja

KIRJOITTAJA ARVIOI SAAREN KARTANON RESIDENSSIHAKEMUKSIA VUODELLE 2017 ERÄÄLLÄ TAITEEN ALALLA.