Eridanos – kadonneen joen jäljillä

Aikoinaan Ateenaakin halkoivat joet. Nykyisin kaupungin kaikki kolme jokea on haudattu maan alle. Kaupungin sodanjälkeinen kehitys johti niiden peittämiseen, mutta ei pysäyttänyt niiden virtaa.

Vuonna 2024 Koneen Säätiön apurahalla työskentelevät taiteilija Sebastian Boulter ja tutkija Riikka P. Pulkkinen kohtasivat ja huomasivat pian, että heitä yhdistää Ateenan alla virtaava Eridanos-joki. Boulter tahtoi päästä maanalaisiin tunneleihin piirtämään Eridanosta, kun Pulkkinen puolestaan halusi selvittää, mitkä viittaukset jokeen hänen tutkimissaan teoksissa perustuivat tosiasioihin ja miten lähelle Eridanos-virtaa voi päästä. Yhteinen matka alkoi siis mukana luonnoslehtiö ja Nikos A. Mandisin romaani ”Sokeat” (Οι τυφλοί, Kastaniotis 2017).

Eridanos-jokeen on kautta aikojen liittynyt mysteeri, sillä sen sijainti on ollut aina kyseenalainen. Ateenan keskustassa Monastiraki-aukiolla sekä Kerameikoksen arkeologisella alueella joesta voi nähdä pari fragmenttia Rooman aikaisine kanavineen. Kerameikos, jonka läpi joki virtaa, tunnetaan antiikin ajalta muun muassa attikalaisten savenvalajien ja nahkureiden työpajoista, mutta viimeistään Rooman valtakunnan aikaan Eridanoksesta oli jo tehty Ateenan kaupungin jätevesiviemäri. 

Boulter on saanut Kerameikoksen arkeologisen alueen johtajalta Jutta Stroszeckilta selville, että Eridanoksella on ollut useita lähteitä. Yhden lähteen paikka on edelleen näkyvissä arkkitehti Constantinos Apostolou Doxiadiksen One Athens -keskuksen sisäpihalla Kolonakin kaupunginosassa. Siellä oli ennen muistolaatta lähteelle; marmorinen laatta, jonka pronssisesta leijonan päästä vesi laski laatan edustalla olevalle astialle. Nyt lähteen kohdalla on vain marmoriallas, muttei muistokiveä.

Kun Boulter löysi lähteen ja jäi tutkimaan sitä, vartija astui ovesta sisäpihalle. Hän kertoi ystävällisesti, ettei paikalla ole mitään nähtävää. Boulter kertoi olettavansa, että siinä kohtaa oli Eridanoksen lähde. Vartija ei tiennyt mikä Eridanos on, eikä hän voinut antaa lupaa valokuvata One Athens -keskuksen sisäpihalla syystä, että hän pelkäsi menettävänsä työpaikkansa.

Kesken kaiken joku huutaa sisäpihan portilta:

– Kenen polkupyörä täällä kadulla on?

– Minun.

– Tule tänne!

Huutaja on siviilipoliisi. Yhtäkkiä heitä on kaksi. Toinen on tiukka ja toinen vaatimattomampi. Alkaa kysely:

– Kuka olet?

– Mitä teet täällä?

– Mitä repussasi on?

Poliisit käskevät kyykkyyn ja nostamaan kadulle esille repun sisältö yksitellen: Karelias-aski, Mamos-tölkki, kamera, päiväkirja, luonnoslehtiö ja pieni kirjanen Eridanos-joesta. Vaatimattomampi poliisi selaa luonnoslehtiötä ja alkaa uskoa asian laidan. Tiukka ajaa pois ja sanoo ettei siellä saa kulkea polkupyörällä eikä ilman passia. Se ei tietenkään pidä paikkaansa. Ateenassa saa ajaa polkupyörällä ja muutenkin kulkea ilman passia.

Kun Stroszeck sai kuulla asiasta, hän ymmärsi, mitä oli tapahtunut. Hän oli vain unohtanut mainita, että pääministeri Kyriákos Mitsotákis asuu One Athens -keskuksen naapurustossa.

Haudatun Eridanoksen rooli kirjallisuudessa

Matkalla Kolonakista Kerameikoksen arkeologiselle alueelle tapaa useita plataaneja. Koska plataanit tarvitsevat paljon vettä, on todennäköistä, että Eridanoksen vesi virtaa niiden alla Ateenan keskustassa. Boulter on kulkenut puiden muodostaman reitin aina Agiou Dionisiou -aukiolta Mitropoleos-aukiolle saakka. Mitropoleos-aukiolla Eridanos virtaa noin kymmenen metriä maan alla aivan Ateenan katedraalin sivuitse, joka on rakennettu 1862 Pyhän Elefthérioksen kirkon viereen.

Keskeinen teos Pulkkisen tutkimuksessa on Nikos A. Mandisin ”Sokeat” (Οι τυφλοί, 2017), jossa romaanin ratkaisevimmat hetket koetaan juuri kyseisellä aukiolla sijaitsevassa Ateenan katedraalissa (Neitsyt Marian ilmestyksen katedraali) ja sen vieressä sijaitsevassa bysantinaikaisessa Pyhän Elefthérioksen kirkossa. Romaanissa on kolme erilaista tarinaa, jotka sijoittuvat eri aikakausiin: 2011, 1972 ja 1985.

Vuoteen 2011 sijoittuvassa tarinassa päähenkilö Isidoros rakastuu Indignados-liikkeen mielenosoituksien aikaan tapaamaansa näyttelijättäreen Sofiaan, joka pian heidän kohtaamisensa jälkeen katoaa salaperäisesti. Teoksen alussa Isidoros yrittää selvittää, mitä Sofialle on tapahtunut, ainoana johtolankanaan suttuinen raapustus Minotauroksen päästä tämän muistikirjassa. Isidoroksen tutkimus kuitenkin johtaa hänet aivan muille poluille, kun hän kohtaa Kreikan sotilasjuntan aikana sensuuritoimistossa työskennelleen Kleanthesin, joka paljastaa hänelle mysteerin Minotauroksen symbolin takana ja opettaa hänet lukemaan kaupunkia kävellessään ”uuspythagorealaisten” tapaan käyttämällä numeroita ja sanoja kabbalistisina työkaluina, joiden avulla Ateenan arvoituksen voi ratkaista ja Kleanthesin etsimän ”Kaiken kirjan” löytää. Myös Minotauroksen hahmo viittaa labyrinttiin, jota on usein käytetty metaforana kaupungin ymmärtämisessä (ks. esim. Benjamin 2006, 85).

Mandisin teoksessa Eridanos-joki on siis ratkaisevassa asemassa Ateenan arvoituksen ymmärtämisessä. Isidoroksen kävely ja laskenta johtavat hänet Ateenan katedraalin vieressä sijaitsevaan Pyhän Elefthérioksen kirkkoon, missä hän tunnistaa maanalaisen joen kohinan ja ymmärtää sen olevan hänen lopullinen määränpäänsä. Kleanthes selittää, miten maan menneisyys ei ole koskaan sallinut nyky-yhteiskunnan ja sitä symboloivan katedraalin seisoa tukevasti perustuksillaan;

Katedraali ei ole koskaan pystynyt seisomaan tukevasti perustuksillaan; Eridanos-joki on aina kuluttanut sen perustuksia, horjuttanut sitä, murentanut sitä pikkuhiljaa. Se on muinaisten kosto bysanttilaisille ja kaikkien menneiden kansojen kosto meidän aikalaisillemme, sillä maa, jonka päällä seisomme, liikkuu eikä se kannattele meitä, koska sen alla olevia muinaisjäännöksiä on paljon ja ne haluavat meidän lähtevän. Häiritsemme niiden unta, ja ne murentavat astumamme maan, minkä vuoksi kaikki suunnitelmamme, kaikki yrityksemme luoda perusta jollekin pysyvämmälle, ovat pohjimmiltaan turhia. Tämä on ehkä meidän, nykyajan kreikkalaisten, draama.  (Sokeat, 534.)

Teoksen lopussa Isidoros on Pyhän Elefthérioksen kirkkoon saavuttuaan löytänyt sisäänkäynnin Eridanokseen, mistä hän lopulta laskeutuu haarautuvien tunnelien kautta syvällä Ateenan alla sijaitsevaan maailmaan, jonka brutaalia ja sokeaa kansaa hallitsee verenhimoinen yksinhallitsija Rhadamanthys. Rhadamanthysilla on samat eripariset silmät kuin kaikilla kirjan eri aikakausiin sijoittuvien tarinoiden fasismin aatteita tukevilla hahmoilla. Mandisin teoksessa nyky-yhteiskunnan perustuksia horjuttava virtaus on siis vertauskuva maan syvimpiin kerroksiin juurtuneesta fasismista.¹

Eridanos virtaa edelleen

Katedraalista tuli näin ensimmäinen yhteinen kohde, sillä inspiraation lähde Mandisin romaaniin oli mielenkiintoista selvittää. Eridanos kuitenkin virtaa noin kymmenen metriä maan pinnan alla katedraalin aukion kohdalla, eikä siihen ole toistaiseksi löytynyt alueelta sisäänkäyntiä. Katedraalin ovimies kertoi kuitenkin kiehtovan tarinan. Pyhä Elefthérios on synnyttävien naisten suojeluspyhimys, ja nimen saanut kirkko on rakennettu aikoinaan antiikin Kreikassa äitiyden ja synnytyksen jumalattaren Eileithyian pyhäkön paikalle. Eileithyiaan ja synnytykseen on yhdistetty aina virtaava vesi, ja pyhäkön oli täytynyt sijaita Eridanoksen penkereellä. Täten hän selitti sen, miksi Pyhä Elefthérioksen kirkko sijaitsee Eridanoksen muinaisen uoman kohdalla.

Eridanoksen vesi pääsee näkyviin Monastirakin aukiolla, metroaseman tunnelissa. Se pulppuaa maan pinnalle antiikin aikaisesta vesiputkesta Rooman aikaisen kanavoinnin vieressä. Kreikkalainen luolatutkija Panajotis Defteraios selitti, että Eridanoksen virtauksena pidetty vesi on todennäköisesti peräisin Peisistratoksen (n. 607–528 eaa) rakennuttamasta viemäriverkostosta, jossa vesi virtaa edelleen. Vesi virtaa ennen ajanlaskun alkua rakennetussa putkessa aivan Eridanoksen uoman vieressä. Defteraios kertoi myös, että viemäriverkosto on kytköksissä erääseen lähteeseen, joka sijaitsee Ateenan keskusaukion Syntagman lähellä sijaitsevan Lykodemoksen Vapahtajan kirkon eli nykyisen Pyhän kolminaisuuden kirkon kryptassa.

Monastirakin aukion jälkeen jatkaa joki jälleen maanalaista kulkuaan tullakseen esille Kerameikoksen arkeologisella alueella. On olemassa kaksi teoriaa siitä, kumpaan kahdesta Ateenan isommasta joesta Eridanos Kerameikoksen jälkeen yhtyy ennen kuin laskee Välimereen; Ilissós- vai Kifisós -jokeen, jotka molemmat on myös haudattu maan alle.

¹ Lisää Ateenan alamaailman kuvauksista ja sen käytöstä fasismin analyysissa ja sen vastaisessa retoriikassa on luettavissa Pulkkisen tulevassa julkaisussa “Welcome to the realm of the homeless.” Athens’ Underworld in Contemporary City Literature. (Underground Imaginaries, edited by Patricia Garcia and David Pike, Palgrave 2025).

Tämä Eridanosta käsittelevä kirjoitus on ensimmäinen Sebastian Boulterin viiden blogitekstin sarjassa, jossa hän esittelee kaikki projektiinsa liittyvät joet yksi kerrallaan. Stroszeckin pyynnöstä näyttely käsittelee jokia, jotka kulkevat viiden eri Saksan arkeologisen instituutin Ateenan osaston ylläpitämän arkeologisen alueen läpi, tai ovat niiden välittömässä läheisyydessä. Alueet ja niiden joet ovat Kerameikos, (Eridanos-joki) Ateenassa, Heraion, (Imbrasos-joki) Samoksen saarella, Tiryns, (Inachos-joki) Argolissa, Kifisos-joen laakso, (Kifisos-joki) Boiotiassa ja Olympia, (Alfeios-joki) Eliissä.

Lue blogisarjan seuraava osa: Kifisos-joen laakson pintavedet ja pilvet