Brasilialaisen modernistisen runouden kolme aaltoa

Rita Gustava Pulli kääntää Koneen Säätiön tuella brasilialaisen modernistisen runouden antologiaa. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen antologiamuotoinen kokonaisesitys aiheesta suomen kielellä.

Työni on vasta alkamaisillaan ja olen tehnyt sitä varten taustatyötä esimerkiksi perehtymällä paremmin brasilialaisen modernistisen runouden kolmeen aaltoon 1900-luvulla. Tässä hieman tutkimusteni tuloksia.

Ensimmäiset modernistit etsivät luomisen vapautta

Brasilialaisen modernistisen runouden lähtölaukausta merkitsi vuonna 1922 järjestetty modernin taiteen viikko Rio de Janeirossa. Ensimmäisen modernistisen runouden tavoitteet olivat seuraavat:

1. edeltävien -ismien eli romantismin, idealismin, parnassolaisuuden ja naturalismin ajatusten hylkääminen
2. uudenlaisen, eurooppalaisesta, erityisesti ranskalaisesta ja lusofonisesta ajattelutavasta eroavan brasilialaisen mentaalisen ja kulttuurisen ajattelutavan luominen
3. uudenlaisten elämän esitysten etsiminen
4. uudenlaisen sanallisen ilmaisun etsiminen, vailla piirteitä realismista tai naturalismista.

Herooiseksi vaiheeksi kutsutun brasilialaisen ensimmäisen modernismin edustajat etsivät haparoiden kansallista identiteettiä ja luomisen vapautta. Parhaimmin tämä heijastuu modernin taiteen viikon aikana 1922 kirjoitetussa Manuel Bandeiran runossa ”Poética”, poeettisessa manifestissä, jossa runoilija sanoo kyllästyneensä harmittomaan, hyvin käyttäytyvään lyyrisyyteen ja haluavansa sen sijaan hullujen, humalaisten ja Shakespearen klovnien lyyrisyyttä.

Selkeimmin brasilialaisen runouden ensimmäisen aallon edustajia olivat ainakin Oswald ja Mário de Andrade, Carlos Drummond de Andrade, Manuel Bandeira.

Rajat kolmen aallon välillä eivät ole selkeät – osa antologian runoilijoista kuuluu useampaan aaltoon tai heidän voisi tulkita kuuluvan eri aaltoihin.

Konfliktivuosien toinen aalto

Modernismin toisen aallon nähdään usein keskittyneen vuosiin 1930–1945. Tätä aikaa leimasivat sosiaaliset ja poliittiset konfliktit. Vuoden 1930 vallankumousta seurasi vuoden 1932 perustuslaillinen vallankumous. Diktaattori Getúlio Vargas nousi valtaan 1930 vallankumouksen myötä ja sääti 1935 kansallista turvallisuutta koskevan lain, jonka turvin alettiin vainota kommunisteja ja taiteilijoita. Vargas löi lisää vettä koneeseen ja vuoden 1937 vallankaappauksen myötä syntynyt ”Uudeksi Valtioksi” (Estado Novo) nimetty hallinto oli avoimen autoritääris-fasistinen.

”30-luvun sukupolveksi” kutsutun toisen modernismin piirteitä olivat romantiikan ja realismin vaikutteet, keskittyminen sosiaalisen ja kulttuurisen todellisuuden kuvaukseen, brasilialaisen kulttuurin arvostaminen, arkiset teemat ja arkinen kieli sekä muodon osalta runojen vapaasäkeisyys. Carlos Drummond de Andraden vuonna 1930 julkaisema Alguma Poesia merkitsi lähtölaukausta runouden modernismin toiselle aallolle Brasiliassa.

Toisen modernistisen aallon runoilijoihin luetaan esimerkiksi runoilija, esseisti, opettaja, kääntäjä ja kansanperinteen kokoaja Cecília Meireles (1901-1964).

Vapaampien vaikutteiden kolmas aalto

Viimeistä eli runouden kolmatta modernistista aaltoa kutsutaan 45-sukupolveksi. Tämä aalto käynnistyi vuonna 1945 ja jatkui aina vuoteen 1980 saakka. Sen edustajia olivat esimerkiksi João Cabral de Melo Neto, Clarice Lispector, Ferreira Gullar, Hilda Hilst, Haroldo de Campos ja João Guimarães Souza. Vuonna 1945 oli päättynyt diktaattori Getúlio Vargasin 1937 käynnistynyt Estado Novo, Uusi valtio, ja oli aika siirtyä uusien, vapaampien vaikutteiden maailmaan. Tämä heijastui koko yhteiskuntaan ja eri taiteenlajeihin.

Kolmannen modernismin päättymisajankohdasta ei vallitse kirjallisuudentutkijoiden keskuudessa yksimielisyyttä. Jotkut pitävät 1960-lukua runouden kolmannen aallon modernismin loppuvuosikymmenenä, toiset puolestaan 1980-lukua, mutta joidenkin näkemysten mukaan modernistista runoutta esiintyy vielä nykyäänkin. Samanlaista rajanvetoa käydään siitä, mihin modernistiseen aaltoon eri runoilijat kuuluvat.

Lue lisää Rita Gustava Pullin hankkeesta täältä.