Kun taide ja tiede kohtaavat, täytyy erilaiset käytännöt sovittaa yhteen. Astuttuani taiteen kentältä tutkimuksen pariin kohtasin tieteen etiikan, jota taiteilijana en ollut ottanut huomioon.

”Vuonna 2004 mulla oli pitkä juoppoputki, asuin metsässä ja olin ihan deekiksellä. Nyt seison ruusu kädessä oman näyttelyn avajaisissa. Tasavallan presidenttikin lähetti meille tänne kukkia”, toteaa asunnottomuudesta kertovan valokuvanäyttelyn tekemiseen osallistunut henkilö Kiasmassa.

Ohjaamani kolmevuotisen valokuvausprojektin osallistujat olivat asunnottomuutta kokeneita henkilöitä. Valokuvanäyttelyt olivat Kiasmassa syksyllä 2010 ja Suomen valokuvataiteen museossa 2011. Projektin aikana kokosin väitöstutkimukseni aineiston, joka käsittelee valokuvausta osallistavien projektien metodina. Tutkimusaineistoni käsittää lähes 2000 valokuvaa ja haastatteluiden tallenteet. Aineistossa asunnottomat käsittelevät valokuvan keinoin elämäänsä – mitä asunnottomuus heille merkitsee ja mitä muutos asunnottomasta kodin haltijaksi. Kokonaisuus kertoo näiden ihmisten elämästä, selviytymisistä, hetkistä joiden vuoksi elämällä on merkitys.

Yksi näyttelyiden tavoitteista oli nostaa yleisön tietoisuutta asunnottomuudesta ja herättää keskustelua yhteiskunnallisesta ongelmasta. Myönteisen julkisuuden ansiosta monet tunnistivat kadullakin lehtien sivuilta tuttuja henkilöitä, jotka olivat jakaneet elämäntarinansa yhteisen asian puolesta.

Taiteen kautta tavoiteltu julkisuus saavutettiin, mutta tutkimuseettisesti tärkeästä tunnistamattomuuden periaatteesta jouduttiin luopumaan.

Tutkijana tehtäväni on myös varmistaa, ettei tutkimukseni aiheuta harmia tutkimukseen osallistuneille. Yleensä osallistuvien henkilöllisyyttä ei tuoda esille, vaan heille turvataan anonymiteetti. Koska toteutuneet näyttelyt ovat jo nostaneet osallistujat julkisuuteen ja tekijänoikeuksia kunnioittaen heidät on tuotu esille omilla nimillään, joudun huomioimaan sen tutkimusta kirjoittaessani. Minun on luotettava kykyyni asettua toisen asemaan ja pystyttävä arvioimaan mikä on eettisesti hyvä ja ihmisarvoa kunnioittava tapa kirjoittaa tutkimusta.

Kun taide ja tiede kohtaavat, täytyy erilaiset käytännöt sovittaa yhteen. Astuttuani taiteen kentältä tutkimuksen pariin kohtasin tieteen etiikan, jota taiteilijana en ollut ottanut huomioon. Tarvitaan rohkeutta molempien osa-alueiden kuunteluun ja tilan antamiseen. Sekä taiteilijana että tutkijana tavoitteeni ovat kuitenkin samat: nostaa tärkeäksi kokemiani asioita keskusteltavaksi. Rohkeuden yhdistän ennen kaikkea oikein tekemiseen. Rohkeutta on valita viisaasti vaikeassa tilanteessa, toista kunnioittaen.