Anonyymi arvioija: Elokuvallisesta näkökulmasta

Kuinka alkumetreillä olevasta elokuvallisesta hankkeesta voisi kirjoittaa? Kuinka lukea ja katsoa näitä vielä hauraita hahmotelmia? Ja kuinka minä, joka aloin katsoa televisiota vasta korona-aikaan, osaisin arvioida TV-sarjan käsikirjoitusluonnosta?

Hakemusten taide

Olin hieman yllättynyt, kun minua pyydettiin Koneen Säätiön Saaren kartanon residenssin elokuvan vertaisarvioijaksi. Oma työskentelyni sijoittuu enemmän kuvataiteen liikkuvan kuvan teosten piiriin. Tutustuessani hakemuksiin huomasin tämän olevan hyvä asia, koska niistä merkittävä osa tuli videotaiteilijoilta ja elokuvallisen ilmaisun reuna-alueilta. Myös TV-sarjakäsikirjoituksen arviointi onnistui – lukemalla.

Lajit ja tyypit

Elokuvan lajityyppien välillä käytävä taistelu rajallisesta huomiosta ja rahoituksesta on luonut lukemattomia hierarkioita ja kuppikuntia. Katsojalle kaikki lajit ovat kuitenkin kuvien ja äänten virtaa, joka joko imaisee mukaansa tai ei. Itse en enää imeydy mukaan kuvastoon, jossa vain valkoiset miehet tekevät ja kokevat, ja muut tukevat ja kuolevat. Kaikki oli varhaisissa kokemuksissani elokuvista ja maailmasta niin miesoletettujen hallitsemaa, että oletin asioiden vain olevan näin. Sitten Alien-elokuvat toivat valkokankaalle samaistuttavan hahmon: nainen tapahtumien keskipisteessä! Nelososassa kloonina palannut Ripley tappaa itkien liekehtivällä konekiväärillä epäonnistuneet aikaisemmat versiot itsestään. Hänestäkin on tullut vieras, Alien. Minäkin päätin olla mieluummin Alien. Kodinhoitaja-äitinikin kaahasi Nissanillaan pitkin kyliä ja ratkaisi ongelman kuin ongelman – olipa ovella vastassa nälkäinen lapsikatras tai järkensä menettänyt mies aseen kanssa. Myöhemmin Chantal Akermanin elokuvat vahvistivat, että järisyttävin vieraus löytyy elokuvissakin kotoa.

POV

Mielestäni hyvällä elokuvantekijällä on lajityypistä riippumatta oltava ennen kaikkea oma elokuvallinen näkökulmansa: Point Of View, POV. Etsin siis hakijoita, jotka näyttävät katsojalle maailmasta jotain merkityksellistä, itse nähtyä, koettua ja kuviteltua. Usein mielenkiintoiset konseptit ja ajanmukaiset teoriat vakuuttavat lukijansa varsinkin ensilukemalta, mutta ne ovat jotakin muuta kuin elokuvallinen idea. Tämän idean ja sen kehitysmahdollisuuksien tutkailu tekstien ja elokuvanäytteiden pohjalta on vaikein asia arvioijan työssä.

Hämärässä

Elokuvallinen idea on aluksi vain mielikuva, aavistus ja intuitio, jonka perässä olet valmis lähtemään, vaikka maailman ääriin. Muistan aina seisoessani tässä hämärässä alkupisteessä kaksi klassista Ingmar Bergman -anekdoottia: Persona sai alkunsa hänen metrossa näkemästään julisteesta, ja Syyssonaatin alkusysäys oli mielikuva punaisista seinistä. Kukaan elokuvan nähnyt tuskin väittää, että Syyssonaatin aihe on punaiset seinät. Joskus käy myös niin, että koko prosessin liikkeelle sysännyt kuva jää pois lopullisesta teoksesta. Alkukuva tarvittiin saamaan prosessi liikkeelle, kuten myös ne henkilökohtaiset ”darlingit”, joiden tappamisen leikkauspöydällä kypsän tekijän ego kestää, vaikka itkien. Vasta kun teos on valmis, tiedät todella, mitä siitä tulisi kirjoittaa. Mutta kuka voisi “pitchata” rahoittajille punaisiin seiniin perustuvaa elokuvaideaa? Olipa lukija kuka tahansa, hänen on kyettävä näkemään suunta, johon osoitat hämärässä.

Kullanhuuhdontaa

Nähdäkseni mihin suuntiin hakijat haluaisivat matkata, seuloin heidän tekstiensä ja elokuviensa virtaa kuin kullanhuuhtoja joessa. Asiaan vaikutti tietenkin se, millainen tekijä olen itse: minkä ohitin sen luettuani ja katsottuani, ja mikä kiinnitti katseeni, sai minut pysähtymään uudelleen ja uudelleen. Minussa heräsi vahva halu puolustaa ja tukea virrasta nostamiani hippuja, jotka kimaltelivat silmissäni kuin kulta. Samalla toivon, että myös ne hakijat, jotka eivät tulleet valituiksi, kuitenkin saivat projektiaan hakuprosessissa hitusen eteenpäin. Usein alkuvaiheen haparoivat askeleet ovat myöhemmin katsottuna ne suurimmat ja rohkeimmat harppaukset, joiden ansiosta projekti alkoi elää ja hengittää.

Residenssi omana tilana ja yhteisöllisenä mahdollisuutena

Kiinnostavien näkökulmien löytyessä muotoutui luontevasti myös monikulttuurinen ja -sukupuolinen otanta hakijoista. Kansainvälisten hakijoiden runsaasta joukosta alkoi erottua useita hyvin korkeatasoisia hakijoita: on hienoa, että Saaren kartanon residenssi on maailmalla tunnettu! Suomessa asuvia hakijoita oli yllättävän vähän, ja kannustankin heitä hakemaan residenssiin. Työskentelyjakso Saaren kartanossa on elokuvantekijälle harvinainen mahdollisuus keskittyä omaan projektiinsa kaikessa rauhassa. Muistan omalta residenssijaksoltani ystävälliset residenssin työntekijät ja kauniin maalaiskartanoympäristön, joka sulki vieraansa kannustavan ja arvostavan ilmapiirin lämpöön. Saimme sekä uppoutua omaan työhömme että halutessamme rakentaa pitkälle kantaneita dialogeja muiden residenssiläisten kanssa. Maailmalla on paljon residenssejä, mutta vastaavaa asennetta – jossa taiteilijoita kunnioitetaan tasa-arvoisena yhteisönä – ei ole ainakaan omalla kohdallani tullut muualla vastaan. Ehkä juuri tämä hetkellinen kilpailutilanteista vapautuminen on syy Saaren kartanon taikaan.