Ilmastonmuutos on muuttanut ampiaisten levinneisyyttä ja yhteiselomme dynamiikka on muutoksessa. Kolmevuotinen hanke ”Amppari pamppari, mene pois! Ampiaisten ja ihmisten yhteiselon dynamiikat” lähestyy aihettaan niin luonnontieteen kuin yhteiskunnallisen ympäristötutkimuksen näkökulmin ja menetelmin. Hankkeen tutkija Atte Komonen kertoo blogitekstissään, kuinka projekti on polkaistu käyntiin.

”Ampiaisia on nyt kiusaksi asti” (Aamulehti 24.7.2018), ”Aggressiiviset ampiaiset piinaavat nyt lomalaisia” (Iltalehti 26.7.2018). Otsikot valtamedioissa kertoivat viime kesän polttavasta keskustelunaiheesta. Tänä kesänä ampiaisia oli vähemmän. Tutkimuksemme aloitusta se ei kuitenkaan estänyt. Koneen Säätiön rahoittama kolmevuotinen tutkimushanke Amppari pamppari, mene pois! Ampiaisten ja ihmisten yhteiselon dynamiikat polkaistiin ripeästi käyntiin.

Ensimmäisenä tutkimuskesänä keskityimme perusekologisiin teemoihin, kuten ampiaisten runsauden ja levinneisyyden kartoituksiin. Pyydystimme ampiaisia pihoista ja puutarhoista, Seilistä Kevolle, aamusta iltaan ja toukokuusta syksyyn. Ekologinen tieto auttaa hahmottamaan, milloin ja missä yhteydessä ihmiset ja ampiaiset kohtaavat. Ja kyllä: ampiaiset ovat runsaita ihmisasutusten lähellä, ja lisäksi niiden asuttamien elinympäristöjen kirjo on hyvin laaja. Rakennukset tarjoavat runsaasti pesäpaikkoja lajeille, jotka luonnossa pesisivät puskissa tai puissa. Kohtaamisia lisää myös ampiaisten pitkä vuorokautinen lentoaika: toisin kuin vaikka monet päiväaktiiviset perhoset ja kovakuoriaiset, ampiaiset rallattelevat aamuvarhaiselta iltamyöhään. Lisäksi ampiaisten hajuaisti on erittäin hyvä: ne löysivät esimerkiksi maastoon viedyn, tuoreen särjen jopa muutamassa minuutissa. Kesäiltana grillaaja ei siis ole mitenkään amppareilta turvassa.

Ilmastonmuutos on muuttanut ampiaisten levinneisyyttä. Keväällä kysyimme hankkeemme verkkosivuilla, löytyykö saksanampiainen jo Keski-Suomesta. Laji on levinnyt Suomeen viime vuosikymmenen aikana, ja se on monin paikoin Etelä-Suomessa runsain ampiainen taajama-alueilla. Vastaus kysymykseemme on: kyllä. Saksanampiainen löytyi jo Jyväskylästä, mutta mitenkään runsas se ei vielä ole.

(Video: Ampiaispesässä on samaan aikaan munia, toukkia, koteloita ja aikuisia. Jokaisella toukalla on oma kennonsa. Työläiset ruokkivat toukkia proteiinipitoisella ravinnolla, kuten selkärangattomilla. Tyhjännäköiset kennot eivät ole tyhjiä, vaan niiden pohjalla on muna tai pieni toukka. Kun toukka on valmis koteloitumaan, se sulkee kennonsa seitillä. Tällainen kenno näkyy videossa toukkien oikealla puolella.)

Ampiaiset herättävät pelkoa, osin syystä: ampiaisen pisto on kivulias, ja allergiselle pahimmillaan vaarallinen. Ampiaisiin liittyvillä kielteisillä mielikuvilla on pitkä kulttuurihistoria: ampiainen nähdään loisena ja kiusantekijänä. Ampiaisista on myös hyötyä. Ne syövät kasvituholaisia ja pölyttävät kasveja. Pölytystutkimuksemme on vasta aluillaan. Laboratoriossamme odottaa pari purkillista amppareita, joiden karvoista tunnistamme ja laskemme siitepölyhiukkaset. Jotain siellä on, se paljastettakoon.

Ensi vuonna aloitamme ekologisen tutkimuksen rinnalla yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen. Tarkastelemme media-analyysin ja haastatteluiden avulla, millä tavoin tieto ampiaisten ekologiasta vaikuttaa niihin suhtautumiseen ja minkälaisia rauhanomaisia yhteiselon keinoja voisi olla rakennettavissa. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa levinneet ohjeet tekopesien rakentamiseksi kertovat halusta sopeutua naapuruuteen ampiaisten kanssa, vaikka ne eivät välttämättä toimikaan karkottimina. Kansalaistiede kulkee jatkuvasti muun aineiston keruun rinnalla. Kanna sinäkin kortesi kekoon, jos ja kun havaitset ampiaisia tai niiden pesiä!

Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, ensi vuonna ampiaisia on taas enemmän – ja tutkija kiittää.