Alkuperäiskansatutkimus, joka on viime vuosina noussut maailmalla – ja Suomessa siinä vanavedessä – tarkastelee alkuperäiskansoja globaalista ja monitieteisestä näkökulmasta. Sen lähtökohtana ovat alkuperäiskansojen näkökulmat ja kokemusmaailmat. Alkuperäiskansatutkimus antaa kokonaisvaltaisen tietopohjan alkuperäiskansojen tutkimusmetodeista, kielistä ja kulttuureista, ympäristöfilosofioista, taiteista, historiasta ja oikeuksista.

Alkuperäiskansatutkimus perustuu alkuperäiskansojen tietämisen tapoihin; se tarkastelee mitä oikeastaan alkuperäiskansoille on esimerkiksi ’tieto’, ’tietäminen’ tai ’oppiminen’. Käsitteitä ja ilmiöitä avataan ja pyritään ymmärtämään kriittisemmin, esimerkiksi mitä on tai onko niin sanottua ympäristösuhdetta. Tämä on erittäin keskeistä aikana, jolloin puhutaan ympäristökonflikteista, alkuperäiskansojen oikeudesta koulutukseen ja kulttuuriperinteeseen, tai viitataan alkuperäiskansojen maakysymyksiin. Kaikki nämä ovat hyvin kokonaisvaltaisia asioita.

Monille alkuperäiskansoille erilaiset ympäristön toimijat ovat keskeisiä ja tärkeitä sosiaalisissa suhteissa, joissa ihminen on vain yksi osanen. Todellisuus voidaan käsittää myös relationaalisena, jolloin ympäristöä ja ihmisiä ei voida erottaa. Ihmiset ovat riippuvaisia monista toimijoista ja elementeistä; kuten vedestä, ilmasta, tuulesta tai kasveista ja eläimistä; jotka ovat merkittävä osa historiaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta.

Alkuperäiskansatutkimuksessa lähdetään liikkeelle paikallistason ymmärtämisestä, pureutuen asioihin yhteisönäkökulmasta. Ja yhteisön voivat muodostaa moninaiset toimijat.

Tieteessä alkuperäiskansojen omat kokemukset on usein sivuutettu. Siksi alkuperäiskansojen tutkimusmetodologiat ja tutkimusetiikka otetaan voimakkaammin huomioon alkuperäiskansatutkimuksessa. Se on osoittanut kolonisaatioprosessien ja essentialismin vahvuuden tieteessä, mikä on vaikuttanut siihen, että erilaiset tietämisen tavat ja tiedot ovat vähitellen päässeet esille hyväksytyn, legitiimin, tiedon piiriin.

Alkuperäiskansatutkimuksessa on tärkeää alkuperäiskansojen kielten ja käsitteiden ymmärtäminen. Samanaikaisesti se huomioi, että on olemassa moninaisia alkuperäiskansoja, historioita, ja siksi pitää varoa yleistyksiä, kun niistä puhutaan. Saamelaisetkaan eivät ole yksi yhtenäinen joukko, vaan on erilaisia saamelaisryhmiä. Useat maailman alkuperäiskansojen jäsenet ovat toisaalta menettäneet kielensä. Se ei kuitenkaan estä heitä kertomasta tarinaansa, vaikka se onkin vähentänyt monen kansan mahdollisuuksia saada ääntään kuuluviin suhteessa valtioon. Alkuperäiskansatutkimus perustuu vertailevaan tutkimusotteeseen.

Yhteistä maailman alkuperäiskansoille on jaetut kolonialismin, sulauttamisen ja alistamisen kokemukset.

Heidän oikeuksiaan ei pelkästään maahan, vaan myös kieleen ja kulttuuriin poljetaan edelleen. Maailmassa noin 370 miljoonaa ihmistä, yli 70:ssä eri maassa identifioivat itsensä alkuperäiskansan jäseneksi. Lisäksi on syytä korostaa, että alkuperäiskansakielet muodostavat arvioiden mukaan noin 80 % maailman kielistä, kun taas maailman väestöstä alkuperäiskansojen osuus on muutaman prosentin luokkaa. Kuitenkin alkuperäiskansojen kielet kuuluvat maailman uhanalaisimpiin kieliin.

Alkuperäiskansat asuttavat alueita, joilla luonnon monimuotoisuus on hyvin rikas. Tällainen on esimerkiksi Arktinen alue, jossa asuu yhteensä yli 40 alkuperäiskansaa. Näillä yhteisöillä on yksityiskohtaista tietoa tietyiltä alueilta, joita monikaan ulkopuolinen tutkija ei pysty hankkimaan. Tällainen tieto ja kokemus on hankittu pitkällä aikavälillä, ja se on erittäin tärkeää erityisesti ilmasto- ja ympäristömuutoksista puhuttaessa. Monet alkuperäiskansojen alueet ovat hauraita ja muutokset niillä peruuttamattomia, ja siksi niiden asukkaita kannattaa kuunnella. Ympäristömuutokset ovat kohtalokkaita myös alkuperäiskansojen kulttuureille, ja siten niiden kielille ja tiedoille.

Tutkimusta tarvitaan osoittamaan, mitä alkuperäiskansojen alueilla ja kansoille tapahtui, tapahtuu ja mitä ne ajattelevat. Monen valtion tavoitteena on esimerkiksi Arktisella alueella kasvattaa kaivostoimintaa, tie- ja junaverkoston rakentamista, öljynporausta ja ylipäätään laajentaa energiantuotantoa ja infrastruktuurin kehittämistä, jotka nyt levittäytyvät talouskasvun lisäämiseksi. Toiminnanharjoittajia olisi kovasti tulossa esimerkiksi Saamenmaalle.

Valtion suurissa tarinoissa, alkuperäiskansojen toimijuutta ja erilaisuutta harvoin hyväksytään tai otetaan huomioon. Monilla valtaväestön jäsenillä on edelleen hatarat tiedot alkuperäiskansoista, kuten saamelaisista, tai ne halutaan määritellä yhteen tiukkaan kategoriaan.

Alkuperäiskansatutkimuksellisen koulutuksen saaneita tutkijoita sekä asiantuntijoita tarvitaan tuomaan alkuperäiskansojen perspektiiviä ja ajamaan alkuperäiskansojen asioita eri aloille, kuten kasvatusalalle, mediaan, museoihin sekä eri ministeriöihin, jossa he voivat osallistua terveyspalvelujen, koulutusasioiden, luonnonvarojen ja maiden käytön suunnitteluun samoin kuin erilaisten säädösten lausuntaan ja toteuttamiseen.