Uutiset

Saaren kartanon residenssi

04.10.2018

Sammaltaide

Pia Bartsch ja kuvataiteen opettaja Markku Karttunen vetivät Mynämäen lukiossa sammalgraffitiprojektin keväällä 2012.






Lukiossa oli yhtä aikaa kaksi kuvataiteen ”ympäristö, paikka ja tila” -kurssia, joten sammalgraffitit sopivat kuvioon mainiosti. Projektin vetäjinä halusimme mahdollistaa visuaalisten teosten luomisen yhteydessä keskustelun ajankohtaisesta aiheesta. Valitsimme alueellisesti merkittävän teeman, joka koskettaa lukiolaisten arkea aidosti.Susi on alueella kestopuheenaihe. Se herättää voimakkaita mielipiteitä puolesta ja vastaan. Kurssilla opiskelijat saivat esittää oman näkemyksensä susiaiheesta teoksellaan. Jaoimme susiteeman seitsemään osaan, josta opiskelijaryhmät valitsivat itselleen mieluisan teeman, jota he tutkivat teoksensa lähtökohdaksi. Aiheet olivat: 1. Vanhat susitarinat Mynämäellä 2. Susikeskustelu 3. Vanhat susiaiheiset sanonnat 4. Susi kansanperinteessä 5. Susi, laumaeläin 6. Susi sarjakuvissa ja kirjallisuudessa 7. Jokin itse valittu susiteema.

Teosten synty

Teokset toteutettiin kahdella tekniikalla. Ensimmäisessä tekniikassa sammal, vesi, jogurtti, sokeri ja kotikalja survottiin tehosekoittimella mössöksi. Teos maalattiin tällä mössöllä suoraan seinään ja sammaleen pitäisi alkaa kasvamaan muutaman kuukauden sisällä.

Toisessa tekniikassa sammalmatoista leikattiin sopivanmuotoisia palasia ja liimattiin jogurtin avulla suoraan seinään.

Teosten teko oli mielenkiintoista ja tulosta syntyi. Valmiista palasista koottujen teosten etuna oli se, että tulos oli heti nähtävillä. Mössötekniikalla tehdyt teokset vaativat kärsivällisyyttä, koska sammal alkaa kasvaa vasta myöhemmässä vaiheessa (jos alkaa…)

Luonto kostaa

Suurimmaksi ongelmaksi muodostuivat läheisen kirkon ympäristössä asuvat naakat, harakat ja muut linnut. Niiden mielestään teokset olivat kiinnostavia ja ne pyörivät alueella jatkuvasti. Linnut repivät sammalpalasista tehtyjä teoksia innokkaasti. Luulimme ensin, että lintuja kiinnostaa jogurtti tai muut maistuvat elintarvikkeet, joita tekemässämme luomuliimassa oli. Lukion biologian opettaja huomasi kuitenkin, että linnut veivät teoksista sammalta pesiinsä. Olimme tietämättämme tehneet linnuille pesänrakennusmateriaaliautomaatin.