Pauliina Haasjoki

Viimeistelen kartanolla Planeetta-nimistä runoteosta, joka ilmestyy ensi keväänä. Pyrin täällä ollessani parhaani mukaan saamaan siihen jatkuvan ja liikkuvan kokonaisrytmin, joka antaisi lukijan kulkea mukana teoksen harhailevissa ja vähitellen täydentyvissä ajatuskuluissa.

Ajatuskulut ovat tulleet koskemaan sitä, miten sen sijaan, että Maa-planeetta olisi syntynyt meitä varten, me olemmekin syntyneet hyvin tarkkaan sen olosuhteisiin. Kaikki elämä on räätälöity planeetan painovoiman, lämpötilojen, pinnanmuotojen, veden ja ilman kierron mukaiseksi. Matka elämälle suotuisasta planeetasta tähän sivilisaation vaiheeseen on toteutunut monimutkaisesti, mutta sitä on hyvin vaikeaa kuvitella toisenlaiseksi. Millaisia fantasioita meillä on siitä, mitä nyt tapahtuu? Tietoisena eläinlajina olemme saavuttaneet hetken, jossa olemme tietoisia planeetasta rajautuvana kokonaisuutena. Alamme ymmärtää muidenkin eläinlajien tietoisuuksia.

Kun kokonaisuus tulee näkyviin, rakkaus planeettaa kohtaan ja rakkaus ihmisiä kohtaan asettuvat kauheaan ristiriitaan. Miten haaveilla ilman että poistuu kokonaan fyysiseltä planeetalta? “Ääretön on se lukumäärä joka saadaan kun lasketaan jokainen elämänhaluinen kipinä/ joka voisi laskeutua tälle planeetalle tai on koskaan laskeutunut ruumiina ja sähkönä.// Ääretön on se lukumäärä joka saadaan kun lasketaan ne mahdollisuudet joilla se olisi voinut levittäytyä ja järjestyä/ ja joilla se olisi lopulta voinut ottaa käyttöön uudet kätensä.”

Kaksi vuotta sitten aloitin keräilytyön, jossa kirjoitin esseefragmentteja Tietoliikenne-nimistä teosta varten. Yritän siinä ajatella avaruutta: nykyaikana metafysiikan rooliin asettuneiden ajatusten laboratoriota, planeetanlaajuisen kommunikaation mahdollistajaa, sitä tilaa, johon kuvitellaan sekä uhkat että siunaukset silloin kun ne koskevat meitä kaikkia, koko biosfääriä. Valmistuessaan kirja olisi maallikon subjektiivinen mietiskely, joka etenisi kuin runokokoelma mutta puhuisi suorempaan. Toivon että tämäkin teos edistyisi Saaressa ollessani.

Olen kirjoittanut kuusi runokokoelmaa – viimeisin Hiukset (Otava 2013) – ja yhden runodialogin, yhden väitöskirjan, kaksi valmistunutta runoblogia sekä joitakin esseitä, kritiikkejä ja artikkeleita eri lehtiin. Suomensin Peter Mickwitzin kanssa Gunnar Björlingin runoteoksen Solgrönt (1933), jonka Poesia julkaisi keväällä 2015 nimellä Auringonvihreä. Olen myös jäsenenä Poesiassa, runoutta kustantavassa runoilijoiden osuuskunnassa. Lisäksi olen jäsenenä Nuoren Voiman Liitossa. Asun Helsingissä.