Residenssitaiteilijat ja -tutkijat Kaunokirjallisuus Milka Luhtaniemi runoilija, dramaturgi ja monialainen taiteilija Kuva: Jussi Virkkumaa Residenssijakso on minulle mahdollisuus tutkia syvemmin ja tarkoituksellisemmin ekopoetiikkaani, ja mitä siinä on juuri muotoutumassa tai purkautumassa. Hellitän hetkeksi aikaa ymmärretyksi tulemisen vaateesta ja annan kirjoittajuudelleni tilaa kasvaa oikukkaisiin suuntiin. Kirjoitan kahta esseetä, joista ensimmäinen käsittelee laajennetun lukemisen käsitettä suhteessa tekstin rytmiin, ja toinen käsittelee ympäristöllistä kirjoittamista sekä kielen ennallistamista. Jälkimmäisessä minua kiinnostaa erityisesti vanhan kirjasuomen unohdettu sanasto ja sen mahdollisuus palautua ja painautua nykykieleen. Hyödynnän esseessä erityisesti nk. kielirunouden ajatusta kielenä ympäristönä, jossa ollaan, ja sekoitan vallattomasti niin fenomenologista ajattelua kuin kirjallisuustutkimusta. Luonnostelen käsitteellisemmän ajattelutyön lomassa myös runokokonaisuuksia, kuorotekstiä sekä muita tekstejä. Lisäksi suunnittelen kirjallisuustapahtumaa, jonka on määrä toteutua tammikuun loppupuolella 2025. Odotan innolla työrauhaa ja hyviä kohtaamisia muiden residenssiläisten kanssa. Odotan saavani aikaa ja raameja hankalasti määrittyvälle ja hitaasti konkretisoituvalle ajatustyölle. Olen kiinnostunut purkamaan tuottamisen ja tuotteliaisuuden rakennetta omassa taiteilijuudessani, ja hakeutumaan intuitiivisiin rytmeihin kirjoittamisessani. Milka Luhtaniemi on runoilija, dramaturgi ja monialainen taiteilija, joka työskentelee kirjallisuuden, kuvataiteen ja esittävien taiteiden liitoksissa. Hän on valmistunut Teatterikorkeakoulusta dramaturgian koulutusohjelmasta vuonna 2020. Hänen esikoisrunoteoksensa Kirnu ilmestyi Gummeruksen kustantamana vuonna 2021 ja sai kiittävän vastaanoton ja hänen toinen runoteoksensa Tauoton ilmestyi alkuvuonna 2024. Milka työskentelee usein yhteistyössä muiden taiteilijoiden kanssa. Hänen monitaiteisia teoksiaan on ollut esillä mm. Titanik-galleriassa, jossa oli hänen installaationsa ja esityksensä Buoyancy (2021) sekä Forum Box -galleriassa, jossa oli hänen kokeellinen mediataidetta ja runoutta yhdistänyt näyttelynsä Toinen laji (2021). Lisäksi Milkan töitä on ollut esillä B-galleriassa, Oksasenkatu 11:ssa, Nykytaideyhdistys Muu:ssa sekä Mad Housessa. Hänen runouttaan on kuvattu ruumiillisesti ja aistisesti kokonaisvaltaiseksi. Runojen ruumis on monella tapaa auki elollisuuden kokemukselle, joka ei ole vain inhimillinen. Juuri tämä aukiolo mahdollistaa kielellistä löytämistä sekä maailmassaolon kirkkautta.