Marja-Liisa Honkasalo

Etsin Saaren kartanon residenssiajalta tilaa ja rauhaa työstää tutkimukseni ydinteemoja. Pyrin löytämään yhteyksiä sellaisten kysymysten välille, jotka ovat syntyneet ja kehkeytyneet viimeisimpien töitteni kuluessa.

Olen tutkinut rajoilla olevaa, tieteellistä sanoittamista pakenevaa kokemusta, kuten kipua, oireita sekä outoja, arkiymmärryksen ylittäviä, kummia kokemuksia. Ehkä keskeisin tulokseni on ollut se, että yksinomaan tieteen keinoin en pääse kovin pitkälle. Tieteelliset menetelmät eivät ole riittäviä vaan tarvitaan myös taiteen keinoja ja vuoropuhelua taiteen ja tieteellisen tutkimuksen välillä. Samalla on mahdollista, että kummankin itseymmärrys kehittyy.

Koneen Säätiön hankkeessamme Ruumis ja toinen taiteilijoista ja tutkijoista koostuva ryhmämme on nimennyt kumman eletyksi mahdottomuudeksi. Ilmiönä ja kokemuksena tarkoitamme kummalla aistimellisia elämyksiä, kuten ennalta tietämistä, äänten kuulemista vailla näkyvää lähdettä, vainajan tai kaksoisolennon kohtaamista tai näkyjä. Tarkoitamme kummalla kokemuksen ohella myös mahdollisuutta tutkia mahdotonta. Kumma on siis yhtäältä tutkimuksen kohde ja tutkimuksen sekä taiteellisen työn kimmoke sekä metodinen prisma, jonka lävitse voi kysyä, miten hämärä, vieras, heterogeeninen on tapa tietää? Entä miten ruumis on kummuudessaan Toinen ja samalla suhteessa maailmaan? Nämä kysymykset ovat yhteiskunnallisesti polttavia sekä ajankohtaisia ja liittyvät käsityksiimme tietämisen rajoista. Ne johtavat tietämisen uudelleen arvioimiseen sellaisten ruumiillisten prosessien avulla, joita ei voi tarkkaan määritellä ja jotka kuitenkin muuttavat kokemustamme ja suhdettamme todellisuuteen ja siihen mitä voimme pitää totena. Ne kuvastavat myös laajalti ilmaistua tyytymättömyyttä kulttuuriseen, tieteen käyttämään luokitteluun normaalin ja patologisen välillä sekä siitä juontuvaan ihmisten ja ryhmien hallintaan.

Taiteessa outoja ja vieraita asioita on käsitelty osana taiteellista prosessia. Se edellyttää keskittymistä tieteen ja taiteen rajapintaan, juuri siihen, mitä tiede ja taide jakavat ja mitä ne vierastavat toinen toisessaan. Työskentely yhdessä taitelijoiden kanssa on minulle ehdottoman tärkeää, koska toisenlainen tapa tietää kumpuaa taiteen tekemisen ja tieteellisen tutkimuksen välisestä jännitteestä.

Toinen syy, mikä tekee residenssityöskentelyn Saaren kartanossa minulle tärkeäksi, on työskentely nimenomaan äänitaiteilijoiden ja esitystaiteilijoiden kanssa. Esitystaide on lähimpänä etnografiaa, antropologina käyttämääni tutkimisen tapaa. Osallistuminen esitystaiteelliseen työhön on opettanut minulle mahdollisuuksia siirtyä tutkijana sanoittamattoman alueelle ja toimia siellä kuitenkin ja yllättäen metodisen logiikan varassa, minkä olen tieteellisessä, etnografisessa työssä oppinut. Yhteys on valtavan tärkeä ja haluan syventyä siihen enemmän. Olen myös kiinnostunut kummasta moniaistisena ilmiönä: äänten kuulemisesta vailla näkyvää äänilähdettä. Se on psykiatrian piirissä edelleen luokiteltu harhaksi tai psyykkisen sairauden oireeksi.

Äänten kuulemista (auditory verbal hallucination, AVH)  vailla kenenkään havaitsemaa lähdettä on tutkittu mielen harhaisena aistimuksena, etupäässä hallusinaationa ja sairauden oireena.  ”Äänten kuuleminen” on varsin lattea ja passiivinen ilmaisu kokemuksesta joka on edelleen pitkälti tutkimaton. Kuulemisen lisäksi ääniä myös kuunnellaan, virittäydytään äänelliseen tilaan, tapahtumaan. Äänten kuulijoiden omaa kokemusta on vain harvoin otettu huomioon mielen tutkimuksen piirissä ja jos niin on tehty, ääni on kuitenkin jäänyt ikään kuin mustaksi laatikoksi, kuoreksi jonka kautta outo tai vääristynyt sanallinen viesti kulkee. Äänten kuulijan kuulema ääni on kielellisten ilmauksien ja sisäisen puheen ohella kuitenkin erityisesti äänellinen ilmiö, akustisesti virittyvä, auditiivinen ja ruumiillisesti resonoiva kokemus tilassa, jossa se tapahtuu ja jota se luo. Esitystaiteilijat ja äänisuunnittelijat korostavat erilaisia tapoja, joilla ääni synnyttää ja muokkaa tilaa, aikaa ja myös vierautta, mikä on oman tutkimukseni kannalta tärkeää. Kulttuurisilla tekijöillä on ilmeisesti merkittävä osuus äänten kuulemisen ja ymmärtämisen kannalta samoin kuin sen miten äänet muovaavat kuulijan suhdetta itseensä ja ympäristöönsä. Antropologit ovat korostaneet etnografisten lähestymistapojen merkitystä tutkittaessa yhteisöissä tapahtuvaa äänten kuulemisen tulkintaa ja tuottamista.

Saaren kartanossa on yhtä aikaa kanssani äänimaiseman parissa työskenteleviä taiteilijoita. Se on minulle hyvin tärkeää. He lähestyvät ääniä liikkeessä olevan kentän kautta suhteessa luonnon, musiikin, ihmisten ja teknologioiden muodostamiin yhteiskunnallisiin ja historiallisiin ääniin ja hiljaisuuksiin, joiden piirissä ääntelijä tai kuulija kulloinkin ovat. Väitän että niin on myös hän jonka oletetaan kuulevan ääniä ainoastaan oman päänsä sisällä.

Kävellessäni rantaniityillä ja tammilehdoissa olen miettinyt, että alttiina oleminen kuvaa parhaiten työskentelytapaani. Pyrin olemaan alttiina toisten täällä työskentelevien syntymässä oleville töille ja ideoille ja siinä samassa omilleni. Lainaan psykoanalyytikon ja filosofin Wilfred Bionin ilmausta tiivistäessäni: opettelen olemaan tuuliajolla – tai sietämään tuuliajoilla olemista. Merkitys voi löytyä näin, jos se on löytyäkseen. Juuri tähän Saaren kartano antaa mahdollisuuden.

Marja-Liisa Honkasalo on kulttuurintutkija. Hän on etnografisissa töissään perehtynyt sairauden ja kivun kokemukseen sekä haavoittuvuuteen ja ihmisten mahdollisuuksiin rakentaa yhteiskunnallisia siteitä toistensa kesken. Viime vuosina hän on keskittynyt sellaisiin kokemuksiin mielen rajoilla, joiden sanoittaminen tieteen kielellä on vaikeaa. Hän on vastannut Suomen Akatemian tutkimushankkeesta Mieli ja Toinen. Nykyisin hän toimii Turun yliopiston Kliinisellä laitoksella sekä Koneen Säätiön hankkeessa Taideyliopistolla.

Joitakin uusia julkaisuja:

Virtanen, Pirjo. & Honkasalo, Marja-Liisa. 2020. ”New Practices of Cultural Truth Making: Evidence Work in Negotiations with State Authorities.” Anthropology of Consciousness, 31(1): 63-90.

Honkasalo, Marja-Liisa. 2020. Vieraan outo tuttuus. Psykoanalyyttinen Psykoterapia 8: 16-26. http://utu.academia.edu/MarjaLiisaHonkasalo

Honkasalo, Marja-Liisa ja Päivinen Teemu. 2020. Eletyn ja esitetyn välissä. Näyttämö & Tutkimus.  Teatterintutkimuksen vuosikirja 8. (Painossa).