Lauri Antti Mattila

Kirjoitan Saaren kartanossa H. (hidas esitys) -esitystekstiä. H. on vastakuva, jälkikirjoitus William Shakespearen Hamlet-näytelmään. Teksti levossa, teksti hitaaseen ja intiimiin, requiem Hamletin muistolle2. Haluaisin kirjoittaa ja valmistaa esityksen siitä ja sille, mikä Hamletista jää puuttumaan, mikä siinä on poissaolevaa – avata ja perustaa sille vastaisen näyttämön ja subjektin logiikkaa.

H. lähtee väittämästä, että ensin meidän olisi päästävä noista pakoista (myös taiteen sisäisistä), siitä että jotain pitää, että jotain on pakko, että nyt on kiire. Väitämme että koko kriisi suurelta osin johtuu pakkojen ja kiireen sanelemasta vaihtoehdottomasta toisintamisesta ja uusintamisesta. Väitämme, että ensin on pysähdyttävä (myös taiteessa), että voi nähdä mitään. Lakattava puhumasta, että voi kuulla. Luovuttava tietämisestä, omasta tärkeydestä, pakosta (pakosta olla, elää, olla tärkeä, menestyä), että voi havaita vaihtoehtoja. Että aistiminen elpyisi, että oleminen ja hengittävyys elpyisivät, hengitys palautuisi normaaliksi.

H. olisi siis katsaus (meistä nähden) kuolleeseen, pysähtyneeseen tilaan. Subjektiin joka ei halua, joka ei pistä vastaan, joka ei yritä, joka ei koe pakkoa elää (toteutua, olla elossa, läsnä, hetkessä), joka ei huolehdi ajastaan tai läsnäolostaan. H. olisi reflektiota ja hidastusta, tarkennusta aikaan, paikkaan ja hetkeen – niiden aistimiseen – mutta yhtä lailla poissaoloa, katoamista, pois kääntymistä, vaipumista; tekisi tilaa kuolemiselle, maatumiselle meissä. H. olisi siis paljolti ei tekemistä. Ei olemista, hidasta äärellä ja poissa oloa, tylsyyttä. Hitaiden prosessien, kuten matojen, kompostoitumisen ja maatumisen seuraamista.