Kári Tulinius ja Larissa Kyzer

Islannin sana sjónarhóll muodostuu näkyä ja kukkulaa tarkoittavista sanoista ja tarkoittaa näkökulmaa – kukkulaa, jolta katsot alas. Mahdollisesti työkielensä vaikutuksesta islantilainen runoilija ja kirjailija Kári Tulinius ja amerikkalainen kirjailija ja kirjallisuuden kääntäjä Larissa Kyzer uskovat, että henkilön näkökulma vaikuttaa siihen, miten hän maailman näkee, ja tarjoaa samalla lähtökohdan uuden luomiselle.

Jos henkilön näkökulma määrittää hänen ajatustensa liikeradan, niin jokainen uusi orientoituminen muuttaa liikeradan kurssia, vaikka vain vähän, aivan kuten se muuttaa henkilön käsitystä siitä, missä hän on ollut. Jotkut asiat – jotkut paikat – voi nähdä kunnolla vain läheltä. Toiset taas tarkentuvat vasta, kun ne näkee hyvin kaukaa.

Kári ja Larissa ovat ystäviä ja yhteistyökumppaneita, joiden reitit ovat usein ristenneet, mutta harvoin tuoneet heidät samaan paikkaan samaan aikaan sen vuosikymmenen aikana, jolloin he ovat toisensa tunteneet. Kári ja Larissa ovat vaeltavia hengenheimolaisia: ihmisiä, joille tilaisuus pystyttää leiri uudelle kukkulalle tarjoaa uusia luovan ajattelun aiheita ja joille etäisyys tuo selkeyttä.

Etäisyydellä, sekä avaruudellisella että ajallisella, on valtava rooli Kárin töissä. Eräs hänen runoistaan, ”Vanishings of Snæfellsjökull Glacier (”Snæfellsjökullin jäätikön katoaminen”), on erinomainen esimerkki tästä. Runo koostuu lyyrisistä kuvauksista vuoren huipulla olevasta jäätiköstä, jonka voi usein nähdä Reykjavikista asti, noin 200 km:n päästä. Kárilla meni yli 500 päivää runon kirjoittamiseen.

Larissalla on tapana työskennellä kaukaisissa paikoissa, ja hänen käännöksensä saavat aina hienovaraisia vaikutteita hänen välittömästä ympäristöstään. Esimerkiksi sanan rantavalli valinta romaanissa tulva-alttiista tulevaisuuden Islannista saa välittömästi pahaenteisemmän kaiun, kun kirjaa kääntää New Orleansissa. Samoin täytyy hangen hiljaisen narskahtelun haikussa olla tarpeeksi elävä, jotta se halkoo ikkunan läpi kuuluvan Brooklynin metelin.

Mutta niin valaisevaa kuin etäisyys voikin olla, niin tavallista kuin nykyään onkaan tehdä asioita etänä, on lähellä ololla ja niillä elintärkeillä kudoksilla, joita arki elämämme kankaaseen tuo silti puolensa. Saaren kartano tarjoaakin Larissalle ja Kárille ainutlaatuisen mahdollisuuden navigoida välimaastossa – pohtia etäältä heille molemmille rakasta ja työnsä kannalta keskeistä paikkaa ja samalla tehdä yhteistyötä paljon välittömämmällä tavalla.

Vuosien varrella Larissa on tehnyt useita käännöksiä Kárin töistä ja julkaissut niitä vähitellen eri julkaisuissa. Saaren kartanossa he aikovat saattaa loppuun kokoelman, joka keskittyy erityisesti Kárin runoihin luonnosta ja ihmiskunnan luontosuhteesta. Larissa on kokopäiväinen freelanceri, jolla on jatkuvasti neljä tai viisi projektia työn alla samaan aikaan. Hän odottaa innolla tilaisuutta hidastaa tahtia, kehittää praktiikastaan tarkoituksellisempi, perehtyä uudenlaisen luovan ilmaisun muotoihin ja keskittää energiansa uudelleen.

Kári aikoo työstää pitkää runoa siitä, miten kesä on muuttunut Islannissa siitä, kun hän oli pikkupoika. Viime vuosina hän on tehnyt muistiinpanoja, joissa hän vertailee saaren nykymaisemia muistoihinsa sekä valokuviin ja videoihin 1980- ja 90-luvuilta. Ne ovat hänen uuden runonsa keskipiste. Talvinen Saaren kartano tarjoaa ihanteellisen kukkulan, jolta suunnata katse kohti Islannin kesää.