Residenssitaiteilijat ja -tutkijat Äänitaide Ava Imogen Grayson Äänitaiteilija ja kouluttaja Photo: Jussi Virkkumaa Olen toiminut luennoitsijana Taideyliopistossa Helsingissä vuodesta 2017 saakka (äänitaiteen opintokokonaisuus) ja teen parhaillaan tohtorintutkintoa Aalto-yliopistossa (taiteen ja median laitos). Suuri osa työstäni äänitaiteilijana, pedagogina ja väitöskirjatutkijana on fasilitointia. Nämä kolme maailmaa yhdistyvät väitöskirjassani, jonka työstämistä jatkan Saaren kartanossa. Eurooppalaisten uudisraivaajien Kanadassa kasvaneena jälkeläisenä sekä Suomessa vakinaisesti asuvana muunsukupuolisena ja queer-ihmisenä arvostan monimuotoisuutta ja samanaikaisten tietämysten rinnakkaiseloa. Taiteellisen työskentelyni tavoitteena on aina syvällinen vuoropuhelu ja aktiivinen kuuntelu. Tutkimuksessani keskityn partituuriin materiaalisena vaikutteena sävellys- ja esiintymisprosessissa. Luon kolmiulotteisia aineellisia esineitä, joita kutsun ”nuottikirjoitusaktanteiksi”. Niiden avulla haluan käynnistää vuoropuhelun toisiinsa kietoutuneista ja ajallisista suhteista säveltäjän, esittäjän ja partituurin välillä. Tarkoituksenani on haastaa länsimaisen taidemusiikin käytäntöjä käyttämällä kosketusta ja muita aisteja tulkinnan ja musisoinnin välineenä. Työni lähtökohtana ovat erilaiset kulttuuriset käytännöt, joihin liittyy kosketeltavia esineitä kuten Ammassalikin puukartat, solmuaakkoset ja inkojen quipu-solmukirjoitus sekä myös Jane Bennettin, Bruno Latourin, Donna Harawayn ja Tim Ingoldin kirjoitukset. Tämänhetkiset aiheet, joiden parissa haluan työskennellä Saaren kartanossa, käsittelevät materiaalista affordanssia vastalääkkeenä semioottisesti riippuvaiselle nuottikirjoitusjärjestelmälle. Lisäksi haluan tutkia miten lähestyä käsityksiä musiikillisesta maisemasta partituurien yhteydessä. Työni tarkoituksena on rohkaista musiikki-instituutioiden sisällä tapahtuvaa pohdintaa ja radikaalia mielikuvitusta aiheista, jotka koskevat vakiintuneita hierarkioita ja sitä, miten luomme ääntä ja musiikkia. aigrayson.com