Arie Amaya

Vietettyäni yli vuosikymmenen nykytaiteen parissa, enimmäkseen taidekriitikon ja kuraattorin ominaisuudessa, ja oltuani pitkän tutkimusvierailun aikana Ateenassa päätin palata älyllisille juurilleni mannermaisen filosofian ja klassisen arkeologian pariin. Mutta tämän täyskäännöksen myötä tajusin myös, että taide on tietojärjestelmä ja tapa katsoa maailmaa, joka on niin kokonaisvaltainen, että se tulee aina vaikuttamaan kaikkeen toimintaani.

Kiinnostuin nykytaiteen ja arkeologian kasvavasta suhteesta itäisellä Välimerellä sekä siitä, miten nykytaiteen ja -filosofian tuoreimmat oivallukset limittyvät arkeologiseen teoriaan, ja toisaalta miten nykytaide voi auttaa meitä ymmärtämään arkaluonteisia ja tärkeitä keskusteluja kulttuuriperinnöstä, kulttuurin kotiuttamisesta ja museologiasta.

Vuonna 2022 sain valmiiksi tähän mennessä kunnianhimoisimman projektini, yhteistyössä Feleksan Onarin kanssa toteutetun näyttelyn ”After Utopia: The Birds” Sadberk Hanim -museossa Istanbulissa, sekä ensimmäisen nykytaidenäyttelyn arkeologisessa museossa Turkissa, joka piti sisällään niin teatterin, performanssitaiteen, elokuvan, kuvanveiston kuin arkeologiset artefaktit. Näyttelyn keskiössä oli kirjoittamani samanniminen näytelmä.

Yksi tärkeimmistä kysymyksistä työssäni, vaikka se on usein arkeologisten artefaktien ja keskustelujen muodossa, on ajan ongelma ja se, miten aika ei ole vain olemassa taustalla, vaan miten se on jatkuvasti esineiden, maisemien ja ihmisten monitahoisen kokonaisuuden määrittämä ja luoma. Pohdin myös lineaaristen kronologisten kertomusten konkreettisia käytänteitä, globalisaatiota ja lineaarisen ajan hajoamista.

Vuodesta 2023 lähtien olen pitänyt useita luentoja/esityksiä arkeologisesta ajasta institutionaalisissa yhteyksissä Italiassa ja Kreikassa, joissa olen käsitellyt kadonneita kaupunkeja, artefaktihistoriaa laajennetun ajallisuuden paradigmana, katastrofeja ja pakkosiirtolaisuutta. Luennot perustuvat aineistoon, joka on muodostunut kokemuksistani asuessani ja tehdessäni tutkimusta Turkissa, Kreikassa, Kyproksella, Libanonissa ja Italiassa viime vuosikymmenen aikana.

Saaren kartanon residenssin aikana aion aloittaa uuden luennon laatimisen savikartiosta, joka on peräisin varhaispronssikauden mesopotamialaisesta temppelistä muinaisesta sumerilaisesta Girsun kaupungista, joka sijaitsee lähellä Lagashia nykyisessä Irakissa: Miten tämä esine on päätynyt Suomen kansallismuseoon? Miten Lähi-idän antiikkiesineet päätyivät pohjoismaisiin museoihin, jotka eivät osallistuneet aktiivisesti 1800- ja 1900-luvun siirtomaaryöstöihin?