Amanda Kauranne

Olen Amanda Kauranne, kansanmuusikko ja musiikkitoimittaja. Saaren kartanossa syvennyn suistamolaisiin itkuvirsiin. Isoäitini oli syntynyt Raja-Karjalan Suistamolla ja suistamolaisesta yhteisöstä on tullut minulle tärkeä.

Jostain syystä minulla on alttius äänellä itkemiseen. Minulle se on musiikin ja tekstin kautta tunteiden jakamista, rakkauden välittämistä ja yhteisön hoitamista. Koen olevani äänellä itkemisen kautta osa sukupolvien ketjua.

Suistamolla käytetty itkukieli pohjautuu puhuttuun kieleen, mutta sen metaforiset ilmaisut ja runollinen muoto ovat tavallaan oma kielensä karjalankielen sisällä. Työskentelyperiodilla aloitan tutkimusmatkani tähän äärimmäisen uhanalaiseen suistamolaiseen itkukieleen. Haaveeni on, että voisin joskus tulevaisuudessa spontaanisti äänellä itkeä ammentaen suistamolaisesta itkukielestä. Minulle työ on omien, katkenneiden perinteideni uudelleenoppimista, itkuvirsien henkilökohtaista rematriaatiota ja laajemmassa mittakaavassa karjalaisen kulttuurin dekolonisaatiota.
Tein aiheen parissa arkistotyötä Suomalaisen kirjallisuuden seuran ja Tampereen yliopiston kansanperinteen arkistossa Kalevalaseuran tuella. Tuon mukanani tämän arkistotyön hedelmät residenssijaksolleni.

Saaren kartanon residenssissä kuuntelen ja litteroin äänitteitä, ja opettelen eri itkijöiden sanan ja sävelen yhdistämisen estetiikkaa matkimalla heiltä tallennettuja itkuvirsiä. Laajasta kirjallisesta aineistosta opettelen suistamolaista itkukieltä itkemällä arkistoihin tallennettuja tekstejä, käyttäen niin omia kuin perinteisiä suistamolaisia itkumelodioita. Kirjaan ylös teksteissä käytettyjä metaforia, kooten eräänlaista suistamolaisen itkukielen sanakirjaa. Näiden perusteella myös hahmottelen omia itkutekstejä.

Perinteisten sävelten lisäksi luon omia melodioita itkuille ja joitain itkutekstejä säveltänen myös kappaleiksi, huolilauluiksi.

Pohdin työssäni myös äänellä itkemisen ja surun kehollisuutta, laajentaen itkuvirsien tulkintaa kohti jonkinlaista liikekieltä tai näyttämökuvaa. Arkistoissa on koskettavia kuvauksia itkutilanteista, joita haluaisin jotenkin toisintaa tässä ajassa. Tärkein asia residenssityössäni on kuitenkin itkuvirsien rituaaliseen, runolliseen kieleen syventyminen.