Lauttasaaren kartanon suunnittelu on alkanut

Syyskuussa säätiön omistukseen siirtyneen Lauttasaaren kartanon suunnittelu on alkanut.

”Suunnittelutyöstä tekee erityisen innostavan se, että kyseessä on kotisaarellani sijaitseva vuosikymmenten runtelema vanha rakennus, joka on nyt mahdollista saattaa arvoiseensa asuun ja käyttöön. Suunnittelutyön aloittaminen on kuin kuin lähtisi pitkälle tutkimusmatkalle, yhtä kutkuttava ja osin täysin ennalta arvaamatonta. Matkalla saa kohdata ja tutustua paitsi itse kohteeseen myös uusiin ihmisiin ja maailmoihin”, kertoo arkkitehti Minna Lukander Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy:stä. Kartano ympäristöineen on asemakaavalla suojeltu, ja muutos- ja korjaustyöt tehdään kaupunginmuseon ohjauksessa.

Kartanosta tulee säätiön toiminnan sydän: Sen lisäksi, että säätiön henkilökunta työskentelee siellä, tarkoituksena on, että kartanon tilat mahdollistavat uusia rohkeita avauksia synnyttäviä tutkijoiden ja taiteilijoiden kohtaamisia, ja että myös laajempi yleisö pääsee osalliseksi tästä.

”Tavoitteena on, että ensi syksynä päästään rakentamaan ja vuoden 2017 syksyllä kartano on kunnostettu”, arvioi rakennuttajakonsultti Jukka Saarinen Demaco Oy:stä remontin aikataulua.

Henkilökunta kävi tutustumassa tiloihin.

Koneen Säätiön henkilökunta kävi tutustumassa tiloihin. Kuva: Neea Eloranta.