Konehuone-kolumni: Tieteen vapaus, vastuullisuus ja demokratia

Mistä puhumme, kun puhumme tieteen vapaudesta? Se voi olla ainakin vapautta tutkimuksen rahoittajan ankarista vaatimuksista tai arvoista tai vapautta innovaatiopakosta. Tieteen ja taiteen vapaus on yksi keskeinen asia Koneen Säätiön uudessa strategiassa, jonka julkistamme huhtikuussa. Säätiön tiedejohtaja Kalle Korhonen tekee ennakkokatsauksen monisyiseen aiheeseen Konehuone-kolumnissaan.
Kuva: Kristaps Grundsteins / Unsplash

Tieteen vapaus voi tarkoittaa ainakin kolmea asiaa: vapautta tehdä tutkimusta ilman innovaatiopakkoa, vapautta kahlitsevasta arvomaailmasta tai vapautta rahoittajan tai tutkimusorganisaation liian ankarista vaatimuksista. Tutkimuksen vapautta voi joutua puolustamaan, kun tutkimustulokset herättävät kritiikkiä julkisuudessa.

Erään Turun yliopistossa toteutetun psykologisen tutkimuksen tekijöitä ja varsinkin tutkimuksen uutisointia syytettiin siitä, että siitä tehdyt johtopäätökset voisivat olla hengenvaarallisia. Yliopisto vastasi mielestäni viisaasti, että yliopiston perusarvoihin kuuluu tieteen vapaus. Lisäksi yliopisto luottaa tutkijoidensa asiantuntemukseen ja tieteen kykyyn korjata itseään. Positiivista oli sekin, että tieteen vapauden ei sanottu kuuluvan yliopiston tämänhetkiseen strategiaan, vaan olevan jotain perustavamman laatuista. Koneen Säätiö ei tavallisesti julkaise tiedotteita tutkimustuloksista. Mutta jos säätiötä kritisoitaisiin sen rahoittamien tutkijoiden tuloksista, se puolustaisi vastaavalla tavalla tutkimuksen vapautta, myös silloin, kun se tuntuu pahalta.

Kirjoitin tässä blogissa vuonna 2020 tieteellisten kiistojen käsittelemisestä ei-akateemisessa julkisuudessa ja viittasin Esa Väliverrosen ja Kai Ekholmin toimittamaan kirjaan Tieteen vapaus & tutkijan sananvapaus (2020). Kirjassa Petri Ylikoski ja Samuli Reijula kaipaavat toimivia keskustelufoorumeja ja käyttäytymisnormeja tieteilijöiden kiistoihin, koska ilman niitä ”vapaa tieteellinen keskustelu voi saada monia ei-toivottuja piirteitä ja haitata sekä tieteen tiedollisten päämäärien saavuttamista että sen yhteiskunnallista uskottavuutta” (¹).

Samassa kirjassa Johanna Vuorelma analysoi mediassa käytyjä keskusteluja ja siteeraa tutkija Chloë Tayloria. Tämä on huolissaan tilanteesta, jossa toiset tutkijat, varsinkin ne joilla ei ole vakituista työsuhdetta, eivät uskalla sanoa mitä ajattelevat, ja toiset taas ottavat sosiaalisessa mediassa kantaa mihin tahansa, vaikkeivät miettisi asiaa huolellisesti. (²)

Nämä ongelmat tuntuvat kuitenkin pieniltä, kun tiedämme, miten vaikeaa tutkijoiden monessa maassa on tehdä työtään. On ollut välttämätöntä perustaa Scholars at Risk -verkosto, joka puolustaa tieteen vapautta ja tutkijoiden oikeutta ajatella, kyseenalaistaa ja jakaa ajatuksiaan. Myös Koneen Säätiö on tukenut vaarassa olevien tutkijoiden asiaa rahoituksella Tampereen yliopiston tutkijakollegiumille.

Alussa mainitsemastani Turun yliopiston tapauksesta oli joka tapauksessa tärkeä käydä keskustelua myös ei-akateemisessa julkisuudessa, koska tutkimuksella saattoi olla terveyttä uhkaavia vaikutuksia. Eli täytyi puhua vastuullisuudesta, vapauden olennaisesta ulottuvuudesta, ja tutkimuseettisistä kysymyksistä. Nykyisin Suomessa käsitteen vastuullinen tiede alle ryhmitellään tutkimusetiikka, tiedonjulkistaminen, julkaisujen laadun arviointi ja avoin tiede. Muualla voidaan puhua esimerkiksi vastuullisesta tutkimuksesta ja innovoinnista, jota varten eurooppalaiset säätiöt ovat yhdessä luoneet työvälineitä.

Koneen Säätiö toteuttaa tieteen vastuullisuutta sekä rahoittamalla tutkimustiedon välittymistä laajemmille yleisöille että tukemalla tiedeyhteisön tutkimuseettisiä ja avoimuutta lisääviä pyrkimyksiä. Suomen vastuullisen tieteen verkostossa toimivat asiantuntijat ovat luoneet suosituksia ja linjauksia tutkimusorganisaatioille esimerkiksi avoimesta julkaisemisesta, tutkijan arvioinnista ja toimintakulttuurin avoimuudesta. Olen itse ollut säätiöiden edustajana mukana laatimassa vastuullisen tutkijanarvioinnin suosituksia.

Vastuullisen tieteen kokonaisuus Suomessa on siis hahmottunut. Kuitenkin se, minkä kokonaisuudesta pitäisi ilmestyä näkyviin ensimmäisenä, on moniääniseen tieteeseen perustuvan demokraattisen yhteiskunnan vahvistaminen. Kuten Deborah R. Coen äskettäin kirjoitti viitaten 1920–1930-lukujen tapahtumiin, vapaan tieteen ei ainakaan kannata eristäytyä tiedeyhteisön ulkopuoliselta yleisöltä, vaan se tarvitsee kaksisuuntaista vuorovaikutusta erilaisten yleisöjen kanssa. Näin voidaan myös yrittää torjua demokratian vastaisia trendejä, jotka ovat selvästi vahvistuneet myös demokratioissa.

Globaalin demokratian puolustaminen alkaa Koneen Säätiössä kotimaisesta kontekstista. Tutkimusrahoituksella säätiö pyrkii tavallisesti lisäämään ymmärrystä ihmisistä, yhteiskunnasta ja ympäristöstä. Mutta säätiön yhdessä Maj ja Tor Nesslingin säätiön kanssa rahoittama Ympäristötiedon foorumi keskittyy päättäjiin ja on sitkeällä työllä onnistunut luomaan aitoja yhteyksiä tieteen ja demokraattisen päätöksenteon saumakohtiin. Viimeksi Ympäristötiedon foorumi fasilitoi ympäristöministeriössä luonnonsuojelulain uudistusta, jossa käytettiin monitieteistä tutkijaryhmää. Muitakin demokratia-aloitteita säätiössä pohditaan.

 

Koneen Säätiön uusi strategia julkaistaan huhtikuussa 2021.

Kirjoittaja

Kalle Korhonen

Kirjoittaja on Koneen Säätiön tiedejohtaja.
Aiheeseen liittyvää