Torpparin maatalous ja toimeentulo Lounais-Suomessa 1750‒1930

Kirsi Laine tutkii torpparien – oman aikansa pienviljelijöiden – maataloutta ja sen mahdollistamaa toimeentuloa alkaen torppien yleistymisestä 1700-luvun puolivälissä niin kutsuttuun torpparivapautukseen asti.

Sana torppa luo nykyisin ihmisten mieliin usein ajatuksen pienestä mökistä, mutta tosiasiassa torppa oli oman aikansa pienviljelystila useine rakennuksineen, eläimineen ja viljelyksineen. Minkälaisen toimeentulon epäitsenäisen vuokraviljelmän eli torpan viljeleminen sivuelinkeinoineen tuotti torppariperheelle, siitä tässä tutkimushankkeessa on kyse.

Mäkelän torppa, kuvanottohetkellä jo itsenäinen maatila, Sammunkylässä. Kustaa Emil Klint, Satakunnan Museo.

Torpparilaitos muuttui paljon 1700-luvun puolivälistä, jolloin torpat alkoivat yleistyä, aina 1900-luvun alkuun, jolloin kriisiytynyt maanvuokraustilanne purettiin lailla vuokra-alueiden lunastamisesta (1918). Eroja torppareiden välillä syntyi monista tekijöistä: oliko torppa kartanon vai talonpoikaistilan mailla, oliko torppari sukua vuokranantajalle, kuuluiko torppaan valmista peltoa vai aloittiko torppari raivaamisen tyhjästä tai sijaitsiko torppa lähellä vai kaukana vuokranantajastaan. Tähän torppien moninaisuuteen tutkimus pureutuu yli 4000 Lounais-Suomeen sijoittuvan torpan aineistollaan. Tutkimuksen lähdeaineisto koostuu vuokrasopimuksista, katselmuksista, perukirjoista, kartoista ja maataloustilastoista. Erityinen piirre tutkimuksessa on se, että torpat yhdistetään paikkatiedon avulla siihen fyysiseen todellisuuteen, jossa kukin torppari maata viljeli.

Tutkimuksen keskeistä lähdeaineistoa ovat torppien kontrahdit eli vuokrasopimukset. Mäkelän torppa Hurskalankylässä sai alkunsa tällä sopimuksella vuonna 1900. Kansallisarkisto Turku, Hollo Hurskala virkatalon (Loimaa) arkisto (kuva: Kirsi Laine).

Tutkimus toteutetaan Turun yliopiston Suomen historian oppiaineessa. Tulokset ovat aikanaan luettavissa tiedekirjana sekä koettavissa Suomen maatalousmuseo Saran näyttelyssä.