Väitöskirja: Taistolaisuuden muistaminen KOM-teatterin esityksissä Viimeinen kukkahuivi, Baikalin lapset ja KONE

Hakemuksen tiivistelmä

Väitöskirjaprojektissani tarkastelen taistolaisuuden muistamista teatterissa. Tarkennan käsittelyni KOM-teatteriin ja kolmeen sen ohjelmistossa eri aikoina olleeseen esitykseen: Viimeinen kukkahuivi (1981), Baikalin lapset (2002) ja KONE (2010). Näitä teoksia tutkin kulttuurisen/kollektiivisen muistin teoreettisessa näkökulmassa yhdistäen teatterin- ja kirjallisuudentutkimuksen sekä historian- ja kulttuurintutkimuksen analyyttisiä välineitä. Taistolaisuus-käsitettä käytetään nykyisin monilla aloilla kuvaamaan 1970-luvulle paikantuvaa vasemmistoradikalismin muotoa. Liikkeen etääntyessä ajallisesti yhä kauemmas se on saanut myyttisiäkin piirteitä; se elää toisaalta laululiikkeen perintönä elävissä nostalgisissa aate- ja rakkauslauluissa, mutta myös kollektiivisena traumana. Työni tarkentaa huomion taistolaisuuden jälkivaikutukseen tarkastelemalla tapoja, joilla sitä muistellaan. KOM-teatterin tutkiminen taistolaisuuden muistamisen kontekstissa on erityisen olennaista, sillä KOM-teatteri ja taistolainen kulttuuriliike on yhdistetty toisiinsa erityisen vahvasti. Tarkastelen esimerkkiesitysten avulla, millaisin keinoin tämä teatteriryhmä on käsitellyt taistolaisuutta taiteessaan. Keskeistä on ajallinen etäisyys: tarkastelen nimenomaan esityksiä, joissa taistolaisuutta muistellaan. En siis tarkastele sinällään sitä, millaisia ”taistolaisia” esityksiä teatteri ”taistolaisaikana” tuotti, vaan millaisia muotoja taistolaisuus ja suhde siihen sai ajallisen välimatkan päästä.